Valeuutiset ja minä

Tänään keskiviikkona 4.elokuuta, oli Aamulehdessä juttu valeuutisista: ”Vastaisku valetiedolle”.

Mainittiin yhtenä tärkeänä tekijänä uutisen lähde.

Vaikka jutussa alettiin kiertoteitse lähestyä asiaa, on propaganda selvä.

Niinpä!

Mitäpä porvarimedia aika usein käyttää lähteenään? No joo, USA, tietenkin, eri ”tietävine henkilöineen ja tutkijoineen”.

Porvarimedian muita tärkeitä ”lähteitä: Tavallisesti perillä olevat lähteet, tavallisesti luotettavat lähteet jne…

Facebook ja muut sosiaaliset mediat annetaan varoittavina esimerkkeinä valeuutisista porvarimedioissa.

Kun muu ei ole auttanut, on alettu rajoittaa ja sensuroida sosiaalista mediaa porvareiden taholta.

USA eikä kapitalistisen maailman media ole ollut enää aikoihin ollenkaan uskottavaa, vaan perustuu lähes täysin tai täysin valuutisiin, joissa lähteenä on, kuinka muuten, USA.

Ei ole ihme, ettei enää ihmiset edes välitä lukea, katsoa tai kuunnella porvareiden valtamediaa, tai hakevat tietonsa muualta.

Näin vain asia on.

Toki lähdeviitteet ovat tärkeitä, eivät ne silti ole aina jutun itseisarvo, vaan jutun sisältö ja asia. Ihmiset kyllä itse tajuavat yllättävän hyvin mikä on soopaa ja mikä pajunköyttä.

Työväenlehdissä on asiat kohdallaan ja aivan täysin totta ja lähdeviitteet aina. Mutta porvareiden mielestä joko kiusallista tai muuten vaan vaiettavaa tietoa.

Siksi työväen lehdistö ei saa tukea joko ollenkaan tai vain rippusia tai kiertoteitse, mutta silti vain rippusia.

Porvaripropagandaa tuetaan eri tavoin, vaikka voivat hyvin ilmankin tukea.

Valtiolta otetaan jos sieltä on tarjolla ja annnetaan.

Sisältörikkaimmat ja parhaimmat työväen lehdet eivät saa pennin jeesusta mitään tukea, vaan kaikki rahoitetaan ihan itse, tehdään ihan itse, kirjoitetaan ihan itse, minkäänmoisia kirjeenvaihtajia ei ole.

Kaikki tieto haetaan ihan itse ja tarkistetaan ihan itse. Se on todella työlästä ja aikaa vievää, kun kaikki kirjoitettu tarkistetaan viimeisen päälle.

Ja palkkaa ei tipu yhdellekään lehden tekijöistä.

Miettikäähän porvarit sitä. Hommat tehdään talkoilla. Siksi lehden sisältö on tarkkaan mietitty ja kirjoitettu, epäonnistumiseen ei ole varaa.

Silti työväen parhaimpien lehtien levikit ovat todella alhaisia. Työväki ei lue niitä juurikaan, vaan juurikin porvarimediaa.

Porvarimedia on sitä ihtiään, valemediaa, tai ihan tyhjää viihdettä ilman sen kummempaa sisältöä.

Kansa haluaa viihdettä, se on selvää, mutta jos ei ole muuta tarjolla eikä muuta seurata, on porvarit pääsemässä tavoitteeseensa.

Pink Floyd osuvasti biisissään ”Another Brick in the Wall ” toi tämän vision esiin.

Yksilökeskeisyys, itsekeskeisyys voivat vaurioittaa pahastikin työväenliikettä, jota kapitalistinen maailma meihin jokaiseen istuttaa joka ainoa päivä.

Ei ihminen ole luonnostaan paha eikä itsekeskeinen, ei kilpailuhenkinen, vaan yhteisöllinen eläin.

Siksi porvaristo käy joka ainoa päivä omaa sotaansa yhteisöllisyyttä vastaa propagandan keinoin.

Siihen tarvitaan joka päivä valeuutisia.

Miettikää sitä hetki itseksenne, miksi näin on. UGH, olen puhunut!

Markku Huhtala, Tampere

20 vastausta artikkeliin “Valeuutiset ja minä”

  1. ”Työväenlehdissä on asiat kohdallaan ja aivan täysin totta ja lähdeviitteet aina.”
    Päivän paras vitsi.

  2. Perustele!
    Montako työväenlehteä luet Juhak? Tuskin yhtään.
    Montako porvarilehteä luet? Varmaan ainoastaan.
    Tunnistatko porvarilehden ja työväen lehden ? Tuskin.
    Osaatko lukea politiikkaa? Tuskin sitäkään.

    Minä luen sekä vasemmistolaisia lehtiä, työväenlehtiä että porvarilehtiä.
    Osaan lukea poltiikkaa että niihin liittyvää propagandaa, että ihan tiedonvältystä.

    Entäpä sinä juhak?

  3. Kuka kehitti juhak dialektiikan?
    Se ei ollut Marx.
    Varmaan tiedät dialektiikan?
    Siten nykyään käsittelemme sekä historiaa että nykyisyyttä.
    No niin! Nyt pääsemme asiaan, ja puhumme samaa kieltä, vai mitä?
    Dialektiikka on tärkeää käsitellessämme kaikkea atmosfäärissä.
    Miksi siis yhteiskuntamme muodostuu sekä vasemmistolaisista että oikeistolaisista? Miksi molempien olemassa olo on yhteiskunnan kehityksen dialektiikkaa Juhak?

  4. Luen uutiia eri puolilta, mutta poliittista propagandaa en todellakaan viitsi kahlata.
    Sain aikanani tarpeeksi ähkyä punapropaganasta 60- ja erityiesti 70-luvulla, kun sitä valetta ja paskaa syydettiin kritiikittömästi joka tuutista ja pienikin kyseenalaistus johti holtittomaan syyttelyyn neukkulavastaisuudesta.
    Sen verran vilkuilen vasurilehtiä silloin tällöin, että pysyn mukana kuvassa eikä se todellakaan ole mairittelevaa.

  5. juhak, ei niin! Mutta ei mairittele porvari media senkään vertaa. Ajattelen omilla aivoillani. Entä sinä?

    1. Ajattelin omilla aivoillani myös sen punavalehtelun aikaan ja ajattelen edelleenkin.
      Siksi en ole minkään puolueen kannattaja enkä sellaiseksiaio alkaakaan.

  6. Ns. työväenlehdet ovat lähinnä puoluelehtiä. Puoluelehtien paras ominaisuus ei ole puolueettomuus. Jokainen niistä pyrkii kirjoittamaan omasta näkökulmastaan. Jos toimittaja alkaa liiaksi tekemään irtiottoja niin kenkää tulee. Oman puolueen kannalta hyviä asioita koetetaan tuoda esille ja huonommista vaietaan. Kommunismi on ollut niin epäonnistunut kokeilu että sitä puolustavilla lehdillä oman aatteen puolustaminen on mennyt pahasti tahattoman huumorin puolelle. Nykyisin ei tietysti ole pakko keksiä satuja Neuvostoliitosta ellei sitten halua puhua historiasta. Toki jutuissa voi olla myös asiaa omasta näkökulmastaan.

    Jos jotain lehteä ei lue paljon kukaan niin se on tietysti lehdelle huono asia. Sama kuin säveltäisi musiikkia jota kukaan ei halua kuunnella. Toisaalta ollaan menty myös liikaa viihteen puolelle ja klikkiotsikoihin. Iltalehdet ovat joskus huono kopio Fingerporin sanomista. Tietoyhteiskunta tarkoittaa paljolti sitä että tiedämme kuka julkkis on ”eronnut” kenestä vaikka ei ollut naimisissakaan yms. potaskaa. Demokratian kannalta on huono jos ihmiset eivät enää tiedä paljon muuta kuin iltapäivälehtien otsikot.

    Internetin aikakaudessa on hyvää ja huonoa. Hyvää on se, ettei oman äänen julkisuuteen saaminen vaadi enää omaa lehteä, kuka tahansa voi julkaista miljardeille ihmisille melkein mitä haluaa melkein ilmaiseksi. Toisaalta siksi meillä on informaatiotulva ja on helppo sivuuttaa kaikki tieto ja keskittyä viihteeseen. Tai sitten voi kuplautua vaikka rokotevastustajien kanssa uskottelemaan ettei rokotetta kannata ottaa. Työväenjulkaisuilla on samat mahdollisuudet kuin muillakin, mutta niiden pitäisi olla kiinnostavia. Sama ongelma on muillakin: miten olla kiinnostava jos ei halua olla viihdettä?

  7. Kaikki on politiikkaa. Ihan kaikki!
    Siltä et voi välttyä. Missään, etkä milloinkaan.
    Olemme siinä tilassa ja tilanteessa, että kapitalismissa kaikki on politisoitu ja poliittista. Epänormaali on normaalia. Epävakaus on vakautta. Muutos on normi.
    Sillä meitä hallitaan Juhak. Halusit tai et. Sinulta ei kysytä.
    Et voi olla sen ulkopuolella, koska olet osa yhteiskuntaa. On vain hitunen, kuten Pentti Linkola, tai Johan Venninen, yhteiskunnan ulkopuolella elävät, ovat poikkeuksia, yksilöitä.
    Heidän sallitaan olevan olemassa, toki molemmat ovat jo menneet, vain poikkeuksina, jos eivät vaaranna kapitalistista yhteiskuntaa.
    Niin on Juhak. Meidän Suomessa ei anneta olla joukolla tämän yhteiskunnan ulkopuolella. Siihen virkavalta puuttuu. Usko pois.
    Vasemmistosta ei ole muuttamaan Suomea.
    Porvarit sen tekevät. Suurimmalle osalle aina vaan ahtaammissa olosuhteissa.
    Sitä on kapitalismi. Siinä ei suurimalle osalle ole hyvä elää, mutta vähemmistö määrää silti niin. Muutos on mahdollinen, mutta kuka tai ketkä sen tekee?
    tässä sinulle Juhak mietittävää, jos luit ja ymmärsit tähän saakka.

  8. Norppa: Minä elin ja asuin Neuvostoliitossa pari vuotta 1985-87. Entä sinä Norppa? Elin ja asuin tavallisena ihmisenä siellä.
    Kaksi vuotta.
    Norppa, kun sinä tiedä niin paljon, varmaan asuit paljon kauemmin siellä?
    Olen monia kolumneja kirjoittanut täälläkin asumisestani siellä, missä sinun kirjoituksesi on asumistasi siellä?
    Kerro nyt, haluamme tietää Norppa!

    1. Olkos sinulla siellä Mosse vai Lada vai olitko vasta jonossa? Sinä pääsit sieltä pois, siellä asuvat eivät voineet muuttaa. Eivätkä raukat päässeet edes matkustelemaan. Kävitkö trokaamassa farkkuja ynnä muuta suomalaisilta turisteiltä? Saitko omistaa kirjoituskoneen, entä Raamatun?

      Ei tarvitse olla asunut tietääkseen. Tai jos täytyy niin koska asuit USA:ssa?

  9. Yksikään kirjoitukseni ei ole valeuutinen. Kun kirjoitan, on ne minun ihan omia, oikeita kokemuksiani, Suomessa tai muualla. Minä olen nähnyt tai kokenut.
    Ulkomaalaisiin on minulla tunteet, kustakin omassa maassaan. Miksi niitä erinäiset haluaa roudata maahamme? Kustakseen silmään? Orjiksi?
    En halua ulkomalaisia tällaisiin olosuhteisiin.
    Ulkomaalaisia halutaan suomeen siksi, että suomalaisten työ- ja sopimusoikeuksia poljetaan.
    On itsestään selvää, että ulkomaalaisten oikeuksia poljetaan.
    Suomen työläisten oikeuksia poljetaan siten…
    Ei ole itsestään selvää vastustaa työperäsitä- ja maahanmuuttoa.
    Vai mitä juhak ja Norppa?

    1. Asenteesi on persumainen, josta onnitteluni.

      Nykyään vihreät asemoidaan asenteiltaan tutkimusten perusteella vasemmiston ja demarien väliin.

      Maamme toimittajista enemmistö äänestää vihreitä.

      ——–

      PS on nykyään maan suurin työväenpuolue.
      Vasemmiston ja vihreitten kansanedustajat tietävät työväestä vain kuulopuheiden perusteella.

      Eduskunnan vihervasemmisto suhtautuu työväkeen ylimielisellä besservisser -asenteella.

      Työväellä on kuitenkin vielä käytössään media – nimittäin some.

  10. Työperäinen maahanmuutto vai siirtotyövoima? Enimmäkseen taitaa olla niin, että keikkatyötä tekevien oikeuksia ei kunnioiteta. Heitä on myös helppo kiristää koska joutuvat palaamaan siinne omaan maahan jossa mafia odottaa.

  11. Hetkinen nyt Markku. Tuo juttu mitä referoit, oli vasemmistolaisten feministinaisten tutkijaryhmän sisältöä. Ja se on oikeistolaista?

    Mielestäni se oli aika neutraalia mutta onhan näiden sinänsä osaavien tieteilijöiden ulosanti kallellaan aika paljon muualle kuin oikealle.

  12. Alla on ote blogin avauksessa esiintuodusta artikkelista.

    En ymmärrä miksi jonkun, edes vasemmistohenkisen, ihmisen pitäisi vetää herneen nenäänsä.
    ——————————————————————————————————
    https://www.aamulehti.fi/tiedejateknologia/art-2000008162334.html
    .
    .
    Törmään netissä tekstiin, esimerkiksi uutiseen. Mistä merkeistä tietää, onko se luotettava?

    – Ensimmäiseksi kannattaa pohtia, missä uutinen on julkaistu. Onko sen julkaisupaikka tai -alusta luotettava sanomalehti tai mediasivusto? Seuraavaksi kannattaa miettiä, kuka jutun on kirjoittanut ja millainen koulutus kirjoittajalla on asiasta, jota hän käsittelee.
    .
    Mitkä sivustot ovat luotettavia? Entä jos ei tunne sivustoa ennestään – mistä voi päätellä, onko se hyvä tiedonlähde?
    .
    – Tiedenaisten teoksessa To do: terveys esittelemme professori Juhani Knuutin kehittelemän muistisäännön, jonka avulla voi pohtia vastaantulevaa väitettä seuraavien kysymysten kautta. Onko väitteen taustalla tutkimuksia? Mainostetaanko uutista ennennäkemättömänä ihmeenä tai jonkin gurun maineella? Pyritäänkö uutisella lisäämään jonkin tuotteen myyntiä? Kuka tiedon esittää ja millainen asiantuntijuus hänellä on aiheesta? Mitä useampi kohta täyttyy, sitä todennäköisemmin tieto ei ole luotettavasta lähteestä.

  13. EU- Disinformation-sivusto on listannut itä-eurooppalaisia valeuutisia.

    *—————————————–*——————————————

    https://www.verkkouutiset.fi/top-10-venajan-noloimmat-valeuutiset-listattiin/#43f32d31
    .
    Euroopan unionin valeuutisointia vastustava EU vs. Disinformation-sivusto on listannut 10 pahinta Venäjän valeuutista vuodelta 2019.
    .
    Älä mainitse Krimiä!
    .
    Riippumattomat toimittajat ovat kertoneet, että viittaukset Ukrainan Krimin hyökkäykseen poistettiin historioitsija Yuval Noah Hararin kirjan 21 oppituntia maailman tilasta venäläisestä painoksesta.
    .
    Kuinka saada 146-prosenttinen vaalitulos
    .
    Venäläiseltä Rossija 24-televisiokanavalta eronnut ilmoittaja kertoi, että Kremlin hallitsemat tiedotusvälineet vääristelevät kannatuslukuja jatkuvasti. Ohje kannatuslukujen väärentämiseen on tullut Kremlistä. Esimerkiksi vuoden 2011 vaalien aikaan kannatusluvut olivat yhteenlaskettuna olleet 146 prosenttia.
    .
    Venäläinen robotti onkin korealainen
    .
    ”Venäläiset armeijan robotit harjoittelevat (Vladimir) Putinin edessä”, Venäjän valtion uutistoimisto RIA Novosti kertoi Twitterissä 23. huhtikuuta.
    .
    RIA Novosti kertoi presidentti Putinin vierailusta poikien erikoistuneeseen sotilasopiskelukouluun Surovoviin Pietarissa. Uutistoimiston mukaan yksi venäläiskoulun nuorista oppilaista oli keksinyt robotin, jota esitteli Putinille.
    .
    Myöhemmin ilmeni, että robottia ei oltu keksitty koulussa eikä se ollut edes venäläinen. Kyseessä oli korealainen robotti, joita myydään muun muassa verkkokauppa Amazonissa.
    .
    ”Venäjä on sananvapauden mallimaa”
    .
    Venäläinen TV-isäntä ja valtion tiedotusvälineiden johtaja Dmitri Kiseljev sanoi Moskovan yliopiston journalismin opiskelijoille lokakuussa pitämässään luennossa, että Venäjä on sananvapauden mallimaa.
    .
    Väite ei pidä paikkaansa, sillä vuoden 2019 lehdistönvapausindeksi asettaa Venäjän sananvapauden 149. sijalle. Indeksissä on mukana 180 maata.
    .
    Juontajan lipsautus päätyi yleisön korviin

    Venäjän valtiollisen TV-kanavan juontaja Olga Skabejeva sanoi kesken Ukrainan vaalien tv-seurannan seuralaiselleen Jevgeni Popolille:
    .
    – Emme ole tällä hetkellä televisiossa, voimme kertoa totuuden.
    Skabejeva ilmeisesti luuli, että televisiokamerat eivät olleet kommentin aikana päällä. Todellisuudessa olivat ja kommentti levisi yleisön kuultavaksi.
    .
    Myöhemmin Skabajeva totesi, että kyseinen kommentti oli tarkoitettu vitsiksi.
    .
    Eurooppalaiset hakevat turvapaikkaa Venäjältä
    .
    Eurooppalaiset etsivät turvapaikkaa Venäjältä aggressiiviselta seksuaalikoulutukselta ja homoseksuaalien diktatuurilta, venäläinen tiedotusväline väitti. Samalla tiedotusväline väitti, että Krim on hiljattain saanut pelkästään Saksasta 1 500 turvapaikkahakemusta.

    Luvulle ei kuitenkaan löydy mitään muuta lähdettä kuin Kreml-myönteiset tietokanavat.

    j.n.e

  14. Onko tässä tapauksessa ukrainalaisiin tiedotusvälineisiin on uskominen?

    Vale- vai oikea uutinen?

    **********************************************************************************
    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008172238.html

    KIOVASSA surmatuksi epäillyllä valkovenäläisellä aktivistilla ja kansalaisjärjestön johtajalla Vital Šyšoulla, 26, näyttää olleen yhteyksiä äärioikeistoon ainakin, jos ukrainalaisiin tiedotusvälineisiin on uskominen.

    ***********************************************************************************
    Avainsanat:
    Vital Šyšoun ja Belarusski dom
    ,
    https://en.wikipedia.org/wiki/Vitaly_Shishov
    Vitaly Vasilyevich Shishov

  15. Ääriliikkeet pyrkivät eliminoimaan toisinajattelijat. Kansandemokraatti Lukashenko pyrkii eliminoimaan kansandemokratian vastustajat ja Lukashenkon vastustajat pyrkivät eliminoimaan kansandemokraatit.

    Valkovenäläisiä uhkaa sama kohtalo kuin venäläisiä kansandemokratian sortuessa 1990-luvulla.
    Miesten elinajan odote laski 70:stä alle 60:n vuoden.

    1. Myös Suomea uhkaa taloudellinen tuho velkaantumisen kautta. Velkojen kuolettaminen mahdotonta ja korkojen korotus veisi tuhkatkin pesästä.

      Euro on osoittautunut saatanan keksinnöksi.
      Holkerin hallituksen euroleikki johti maan konkan partaalle, pakkodevalvaatioon, pankkien ja yritysten kaatumiseen ja valtavaan työttömyyteen.
      Pakkodevalvaation jälkeen valtio sai jälleen uutta lainaa muistaakseni 100 miljardia mk mm. pankkitukeen ja syömävelkaan.
      Valtio joutui myymään omaisuuttaan eli köyhtyi.

      Koivisto ja Holkeri tuskin olivat pahoja. Ehkä vain järisyttävän tyhmiä.

      http://jormajaakkola.fi/Valtiopetokset%20Suomessa

      1. Koivisto saattoi kokea itsekritiikin hetken, koskapa oli lausahtanut:
        ”Kansa hämmästyisi, jos saisi tietää, miten vähäisellä järjellä tätä maata hallitaan.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *