Voiko nuoriso huonosti?

Aamulehdessä (porvarimedia) kirjoittaa pääkirjoituksessaan nuorten mielenterveysongelmista.

Niitä on ja se näkyy ja kuuluu joka päivä.

Kuta isompi kaupunki sitä isommat ongelmat.

On jo aikaa sitten siirrytty avohoitoon, joka tarkoittaa heitteille jättöä.

Porvarit sen tekivät, ja säästöjä hakien.

Porvarit kirjoittavat, sitten kun jollain naksahtaa, että se on yksittäistapaus.

Kokoomus on yksinomaan leikannut ja säästänyt, niin kouluissa kuraattoripaikoista että ylipäätään psykiatrisessa hoidoissa oli kyse ihan mistä tahansa.

Kokoomuksen lempilehmä: yksityistetään.

Mitään ei sillä säästetä, se on fakta. Mutta koko psykiatrisen sairaanhoidon alasajo ja yksityistäminen on sekä syy että seuraus minkään toimimattomuudesta, ja yksityinen laskuttaa kuntaa/kaupunkia sen minä kerkiää.

Malli on USA:sasta, jossa mikään ei tunnetusti toimi, paitsi yksityinen rikastuu rahan kuppaamisella yhteiskunnalta.

Mennäänpä asiaan. Aamulehden pääkirjoitus kirjoittaa, että on riittävän hoidon puuttumisen ohella puututtva juurisyihin nuorten mielentervysongelmien taustalla.

Jo on perkele jeesustelu voimissaan.

Toki mainitaan yhteiskunnan muutostila, sosiaalinen media ja uudistukset koulumaailmassa.

Tämä yhteiskunta toimiii juuri siten, että se on jatkuvan muutoksen tilassa.

Sillä hallitaan.

Juuri niin, sinua ja minua, maikkia ja kaikkia!

Nuorison lisäksi huonosti voi lähes kaikki.

Tämän jatkuvan muutoksen kestää 20-30 vuotiaat. Juuri tällä välillä, kaikkein parhaiten.

Nuoret, joilla on kehitys meneillään, on sisäinen hektisyys. Siihen lisättynä ulkoinen hektisyys, moni menee sekaisin. Ei jaksa.

Keski-ikä alkaa noin 30 vuotiailla. Hormonitasapaino muuttuu ja hidastuu, yhteiskunta ympärillä muuttuu eikä hidastu vaan kiihtyy.

Kapitalismi vaatii lisää ja nopeammin.

Kapitalismi loi vasemmiston, ikäänkuin itsesuojeluvaistoin.

Vai loiko?

Vapaa kapitalismi tuhoaa itsensä aina!

Kapitalismi loi vasemmiston, ja myös tuhosi sen. Mikä on seuraus?

Työläisen sieto- ja jaksamiskyky on rajallinen. Kapitalistin jaksaminen on rajaton.

Miksi?

Siksi, että työläinen tekee sen paskaisen työn, aina! Kapitalisti teettää sen muilla, koska kaiken voi ostaa. Ihan kaiken.

Uuuterasta kapitalistista on myytti.

Kapitalisti, viisas/älykäs kapitalisti osaa ostaa ja myydä oikein.

Työläisen rooli on rajatumpi, siltikin, että voi olla päättävämmässä roolissa.

Luokkarajat ovat hämärtyneet, mutta ne ovat olemassa.

Nuorten oirehtiminen psyykkisesti on vailla luokkarajoja. Sille on selvä syy.

Ihmisen psyykkeen rajallisuus, Kapitalismista huolimatta.

On olemassa vaihtoehto! Vaihtoehto Tampere VaTa

14 vastausta artikkeliin “Voiko nuoriso huonosti?”

  1. Ohitat sitten sen tosiasian, etä demut ja vasurit ovat olleet aktiivisesti mukana hallituksissa, joissa noita vähennyksiä on tehty.

  2. Eikö porvarillisessa demokratiassa olekin valuvika? Vai mistä voisi olla kyse, juhak?

  3. Saramo poisti justiin yhden juurisyyn. Siitä pitää jtkaa samaan tahtiin.

  4. Eikö kommunistisessa ideologiassakin ole valuvika?
    Ei sielläkään nuorisolla mene loistavasti, mutta se piilotetaan valheiden alle.

  5. Minua hatuttaa hattumaiset työnantajat eli ne tuotteen loppukäyttäjät, joiden pitäisi työllistää yrityksiä.
    Menevät ja ostavat kiinalaista sontaa kaatopaikoille kuskattavaksi, vaikka suomalaisilla yrityksillä olisi tarjota parempaa, mutta hattumaiset työnantajat ajavat laaduntuottajia konkkaan.

    Hattumaiset työnantajat pitäisi toimittaa uudelleenkasvatusleireille ympäri Suomea, jossa heidät vieroitettaisiin kapitalistisista asenteistaan ja natsahtavan maailmaa valloittavan Kiinan suosimisesta. Esimerkiksi Kihniössä olisi tilaa kymmenen kilohattumaisen (10 000 tapausta) leirille.
    Kyllä meinaten hattumaisten työnantajien sankka joukko harvenisi uudelleenkasvatuksen myötä maassamme.

    1. Suomalaisen työn kilpailukyky voitaisiin toki hoitaa helpomminkin eli siirtymällä omaan valuuttaan ja kelluttamalla sen arvoa. Näin toinnuttaisiin pikkuhiljaa niistä virheistä ja vääristymistä, jotka Holkerin hallituksesta alkaen ovat maatamme vaivanneet työttömyyden, velkaantumisen ja eriarvoistumisen merkeissä.

      Taloustiedettä kunnioittavien persujen politiikalla koko EU olisi pelastunut eri kansantalouksille soveltumattoman yhteisvaluutan aiheuttamilta vitsauksilta ja mahdollisilta sisällissodilta ja Britanniakin olisi yhä unionin jäsen.

      Mutta oli utooppisten johtajien sukupolvi, joka viittasi kintaalla taloustieteelle.

      Pitäisi kaivaa jostakin esiin ne eurovastaiset teesit, mitkä PS:n presidenttiehdokas (v.2000), Ilkka Hakalehto, naulasi Suomen Pankin oveen v.2004. Pääsisimme näkemään, miten hyvin Ilkka osasi ennustaa euron kohtalon.

      Tilastotieteilijä Otso Soininvaara ennusti euron kaatumisen jo kymmenen vuotta sitten. Ennustiko muka väärin? Ei ennustanut väärin. Onhan euro ollut maassa turvallaan jo pitkän aikaa. Maassa pötköttää ja on letkuruokinnalla.

  6. Eikös se Hakalehto ollut IPU:n jäsen( puolue, joka ei koskaan ole saanut ainuttakaan kansanedustajaa) ja monivuotinen puheenjohtaja; PS vain asettui hänen presehdokkuutensa tukijaksi.

  7. On se vaan luojan lykky, ettei tällaisille purkauksille löydy kuin hyvin marginaalinen kannatus ja sekin hupenee jos vaivautuu ottamaan edes vähän asioista selvää.

  8. Monikulttuurisuus on rasite mielenterveydelle siitä syystä, että se aiheuttaa avoristiriitoja. Yleissivistyksessä puolivillaiseksi jäänyt vihreistö lisää monikulttuurisuutta ja sitten ihmettelevät toljakkeina, mistä pahoinvoinnista kielivät ilmiöt johtuvat.

    Monikulttuuriset yhteiskunnat ovat maailmalla rähinän pesiä, mutta vihreitten alhainen älykkyysosamäärä ei riitä perusongelman havaitsemiseen.

    Yli sata vuotta sitten surut ja suomalaiset tappelivat keskenään puukoin kaduilla. Venäjän integroidessa Suomea itseensä alkoi ilmetä väkivaltaa ”aktivismin” muodossa.
    Svekomaanien kahden eriarvoisen rodun politiikka oli osatekijänä bolsheviikkikapinan syttymiseen. Bolsheviikkikapina jakoi kansaa pitkään tulevaisuuteen.

    On mielipuolista ja sivistymätöntä keräillä kulttuureita yksien rajojen sisäpuolelle. Suomessakin on ollut vaikeuksia saattaa jo luontaisetkin kulttuurit tasapainoon keskenään. Ei arvosekasorron tavoittelu ole mielekästä touhua.

  9. Kulttuuriristiriitoja Euroopassa:

    Belgia: flaamit, valloonit
    Britannia: Skotlanti, Wales, Pohjois-Irlanti
    Espanja: Katalonia, Baskimaa ym.
    Jugoslavia: sloveenit, serbit, albaanit, makedonialauset, bosniakit
    Turkki: turkkilaiset, armenialaiset, kurdit
    Italia: Pohjois-Italia, Etelä-Italia, mafia-järjestöt
    Ranska: ranskalaiset, Ranskan alusmaista siirtynyt muslimiväestö
    Kreikka: eurotuksen aiheuttama yleinen sekasorto
    Tsekkoslovakia: jakaantui rauhanomaisesti
    Romania: romanialaiset, unkarilaiset, romanit
    Valkovenäjä: valkovenäläiset, venäläiset, totalitaristiset kansandemokraatit, markkinatalousmieliset
    Venäjällä on yli 80 etnistä liittovaltiosubjektia ja eri kansallisuuksista koostuvia mafioita
    Ruotsi: kansallisperäisiä mafioita
    Viro: virolaiset vastaan venäläiset
    Latvia: venäläiset, latvialaiset

    Euroopan keskipisteessä, Ukrainassa, vallitsee sotatila ukrainalaisten ja itäosan venäläisten välillä.

    Jos joku vihreä luki edellistä listaa, niin hukkaan meni, sillä vihreitten äly ja järki ovat liian hääppöiset johtopäätösten tekoon ja freudentalisti Lipponenkin on täysin impotentti järjeltään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *