Kansallismielisiä ruotsinkielisiä PS:n listoille

Vaikka RKP on etnonationalistinen puolue, se suhtautuu finnien kansallismielisyyteen vihamielisesti. Ei kuitenkaan ole mikään ihme se, että ruotsinkielisissä on fennofiilejä ja fennomaaneja Snellmanin, Runebergin ja Topeliuksen tapaan.
Aamulehden blogeihin kirjoitellut Anne Lindell Pedersörestä on aktiivi fennomaani ja on ollut aiemmin PS-puolueen eduskuntavaalien ehdokkaanakin. Kertoo sivuillaan saaneensa useita banneja. Arvelen syyksi sen, että hän on yhdistänyt toisiinsa poliittisen ja uskonnollisen paatoksen. Voi olla, että Huhtasaarikin on jostakin tullut bannatuksi tästä syystä.

Ei kuitenkaan tarvitse olla fennomaani päästäkseen PS:n ehdokkaaksi. Riittää, että omaa lämpimiä tunteita finnejä kohtaan eli on fennofiili.

Näitä fennofiilejä on PS:n listoille ilmaantunut ja svekofiilinen puoluehallitus on heidän ehdokkuutensa hyväksynyt.

17 vastausta artikkeliin “Kansallismielisiä ruotsinkielisiä PS:n listoille”

  1. Jokin aikaa sitten näytti siltä, että keskusta olisi ollut erottamassa Väyrysen johtaman kaksikielisen piirin Keski-Pohjanmaan piirin vaatimuksesta. Puoluehallitus on nyt myöntänyt kaksikieliselle piirille 20 000 euron toiminta-avustuksen ja eroasian puinti jää vaalien jälkeiselle ajalle.

    Kaksikielisen piirin ruotsinkieliset tuskin koostuvat svekomaaneista, joten piirin lakatessa osa siirtyisi PS:n jäseniksi ja sitoutumattomiksi ehdokkaiksi.
    Mutta mitä mahtaisi Paavo tehdä? Voisihan tuo PS:n kautta ministeripaikan saada. Siinä olisikin yhteityöhaluinen persoona. Viime aikoina ehdotellut kaikkien puolueiden muodostamaa kriisihallitusta.

    https://www.paavovayrynen.fi/2021/04/29/johtivatko-kummisedat-taas-keskustan-harhaan/

  2. Mikähän oikeastaan tuo sitoutumaton lieneekään? Ymmärrän kyllä esim jonkin asianm suhteen sitoutun eet, puolueesta riippumatta.
    ”Kenen leipää syöt, sen ,lauluja laulat.

    1. Kalle, nytkö kirjautuminen sitten onnistuu, eikös tämä ole tämänaamuinen?

      1. Kylläpä tuo näköjään onnistui ja sitten vähän myöhemmin ei. Tein koko kirjautumisen uusiksi ja nyt vaihteeksi tuntuisi taas onnistuvan.

  3. Sitoutumattomat kannattavat aatetta, vaikka eivät olekaan olleet puolueen varsinaisessa toiminnassa mukana. Mutta heidät voidaan siitä huolimatta kutsua mukaan ehdokkaiksi.
    Äsken tulikin mieleeni eräs sitoutunut perussuomalainen Tampereelta, joka käsittääkseni oli syntyjään ruotsinkielinen. Pidettyään puheen vappuna torilla hän kaatui maahan ja kuoli.

    1. Näitä sitoutumattomia piilopersuja on esim US:n palstat puolillaan, kun eivät kehtaa ilmaista olevansa persuja.
      Pahimpina kusettajina ja esimerkkeinä Hankamäki, Luukkanen, eräs turkulainen taloustieteilijä Viren jne..
      Tampereella tapu-Schafeitel jne..
      Ei tarvitse kovin montaa riviä lukea, kun kirjoittajan naamari putoaa.
      Kaikkea se vallanhimo tekee.

      1. ”Pahimpina kusettajina ja esimerkkeinä Hankamäki, Luukkanen, eräs turkulainen taloustieteilijä Viren jne..”

        Sinähän voit käydä mainittujen kanssa väittelyn ja osoittaa heidät tyhmiksi,kirjoitus ja lukutaidottomiksi, kuten mielestäsi kaikki persut ovat?

        1. Ei H.K.:n kannata moiseen väittelyyn ryhtyä, koska mainitut herrat eivät kuitenkaan ymmärtäisi, mitä H.K. kulloinkin tarkoittaisi ”persu” -karjahduksillansa.

        2. Siitähän ei ollut kysymys, vaan piilopersuilusta, pelkurimsisuudesta.
          Olen riittävästi väitellyt Luukkasen ja Virenin kanssa, jossa todellinen persuilu ja äärioikeistolalisuus paljastuu.
          Hankamäki ei ole filosofi, vaan suorittanut siitä vain oppiarvot. Se ei tee filosofia, jos tietää Sokrateksen, mutta ei pysty väittelemään itämaisista uskontopohjaisista, islamilaisesta ajattelutavoista tai teosofiasta tai linkolalaisuudesta. Tai jopa musiikin synnyn filosofisista taustoista vagnerilaisuuksineen ja sibeliaanisuudesta. Tai edes ajattelun ajattelun filosofiasta (Saarinen).

          1. Hankamäki ei ole filosofi, aha, että sellasta tällä kertaa ja Luukkanen sekä Viren ovat äärioikeistoa.

            Ei näihin ajtuskukkaisiin jaksa nähdä vaivaa.

            1. Ei kannatakaan, koska se ei johda mihinkään itse piilopersuilusta, joka oli asia.

              Todellista filosofiaa ei pelkästään kirjoista opi, vaan elämällä ja kokemalla (Linkola) tai Maija-Riitta Ollila poikkeavalla luovuusfilosofiallaan.

              Konsta Pylkkänen tai sen tekijä Veikko Huovinen oli kansanfilosofi tai Arto Paasilinna.

              Arvi Marjamäkikin on parempi oikea kansanfilosofi kuin ”persukirjaviisas” Hankamäki.

              1. ”Arvi Marjamäkikin on parempi oikea kansanfilosofi kuin ”persukirjaviisas” Hankamäki.

                Pitäisikö kiittää vai….

  4. Kyllä H.K. on perussuomalaisia äärimmäisempi ilmiö, koska ilmentää eliminointitaipumuksia.

    1. ”Suvaitsevaisuus” tarkoittaa selkokielellä jyrkkää suvaitsemattomuutta.

  5. Arvi, olet oikeasti ihan kunnon kansanfilosofi omalla päälläsi ajatteleva ja sellaisena arvokkaampi kuin kirjaviisauksia wikipediasta tai lainalauseita tai toisten kirjallisuudesta kopioivat.

    1. Heikki,- en tiedä minkälainen filosofi olen ja en heidän kanssaan lähtisi kiistelemään termeistä, teorioista enkä mytologioista ja se ”viisaus” mikä minulla on, niin se on käytäntö ja kokemusperäisesti hankittua ”kintaat kädessä”.
      En kirjanoppineiden teoriaoppia lähde haastamaan, mutta jos he tulevat minua neuvomaan työmaalleni kirjaviisauksillaan, niin minä sanon heille, että älkää tulko opettamaan lintukoiraa uimaan.

      1. …ja sitä en osaa sitten sanoa, että olisiko minulla ollut kykyäkään saavuttaa muuta titteliä itselleni kuin se mikä jos isällänikin oli, nimittäin sekatyömies, ja jos jostakin tittelistä olen ylpeä niin siitä, niin isäni kuin itsenikin kohdalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *