Ajetaanko Suomessa vapaaehtoinen maanpuolustus alas

Näin vasemmiston ollessa ”vallankahvassa” alkaa tapahtumaan ihmeellisiä asioita. Tässä ja tälleen nyt:

”10.05.2021

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:lle tuli 5.5.2021 ikävänä yllätyksenä puolustusministeriön päätös valtionavun maksatuksen keskeytyksestä. MPK:n johto pitää keskeytystä ylimitoitettuna toimenpiteenä, sillä koko tarkastusprosessin ajan on saatu havaintoja vain toimintakulujen riittämättömästä kohdentamisesta eri koulutuksiin eikä siitä, että rahaa olisi esimerkiksi käytetty väärin. Päätöksestä huolimatta MPK pystyy toistaiseksi jatkamaan toimintaa normaalisti.”

”Ajetaanko vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus alas?

— Vaikuttaa siltä, että prosessissa lyödään kärpästä lekalla ja pahimmassa tapauksessa ajetaan kokonaan alas hyvin toimiva, 30 vuoden aikana yhdessä laajan järjestökentän kanssa rakennettu vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus ja operatiivinen kumppanuus Puolustusvoimien kanssa, toteaa Laatikainen.”

Itse 90-luvun puolivälissä jo näissä hommissa olleena ja pyyteettömästi vapaaehtoisesti moneissa harjoituksissa käyneenä sekä tietenkin käskettynä, niin en voi kuin ihmetellä mikä on homman nimi….jo ammuntojen pitämiseen puuttuminen viime vuosina sekä vaikeutetut ”harjoitus kaluston” lupaprosessit on olleet juuri sitä samaa suuntaa mitä näyttää olevan tulossa. Naapuri idässä kiittää …

MPK ymmällään valtionavun maksatuksen keskeytyksestä

 

16 vastausta artikkeliin “Ajetaanko Suomessa vapaaehtoinen maanpuolustus alas”

  1. Tuskinpa sitä alas ollaan ajamassa mutta kun koko kansa joutuu nyt säästämään on myös maanpuolustuksen säästettävä ja se koskee myös MPK terv tepivaari

    1. Kyllä tässä vapaaehtoinen toimija tuhotaan nykyisen ministeriön toimesta jos näin käy…

  2. Varmaankaan ei ole tuhoamisesta kysymys vaan nyt MPK pitää ottaa säästökuuri toimiin niin kaikki muutkin joutuu teken eikä tuo nyky ministerikään sille voi mitään terv tepivaari

    1. Ei nyt ole kyse säästökuurista tepi, vaan siitä, että joku kikkaroi ihan muuten vaan.

      1. Kylläpä oletkin oevinasi nyt on kutenkin kyseessä säästöt eikä mikään muu ei siellä kukaan kikkaroi terv tepivaari

        1. Jollakulla taitaa olla mennyt sekaisin kuin puurot ja vellit.
          Ei valtionhallinnossa säästöjä tehdä koskaan perumalla myönnettyjä rahoja, vaan ne tehdään aina seuraavaan vuoteen.
          Jos puututaan jo täksi vuodeksi myönnettyihin rahoihin, ei kyseessä ole suinkaan säästöt, vaan epäselvyyksiä jo myönnettyjen rahojen käytöstä.
          Säästöt tulevat, jos tulevat, ensi vuodeksi – ei tänä vuonna.

          1. Noinkin on mutta väärin käytöistä oikeasti aina pitäisi nostaa syyte ja periä sen vuodenmäärärahat osittain taikka kokonaan takaisin
            Nyt ei kinata tästä enempiä nyt ole sopiva aika niin että tämä tästä terv tepivaari

            1. Eipä tuossa ole todistettu mitään väärinkäytöstä, vaan asiassa on jotain epäselvyyksiä, mitkä lienee selvitettävissä ilman syytteitä tai muuta typeryyttä.

              1. Jos ja kun on rahojen käytössä epä selvyyttä on kaikkien etu että ne tutkitaan kunnolla ja siksi aikaa rahan tulo loppuu muiltakin instituutioilta
                Ja syytteet samoin perustein kun muillekkin koske myös MPK terv tepivaari

              2. Ihan tiedoksi, että ketään ei epäillä rahojen väärinkäyttämisestä, vaan kyse on raportoinnista ja eroista ministeriön vaatimusten ja tehtyjen raporttien välisistä eroista.
                Ketään ei siis olla mitenkään syyttämässä…

              3. No ei olla syyttämässäkään mutta on hyvä asia kun ne tutkitaan jos sitten löytyy syytepohjaa sekin pitää jatkaa siihen
                Suomessa ei mennä missään kohtaa yli lakien ei edes MPK Ja se olis hyvä muistaa kaikkien
                Mitään hämärää ei saa asioilla olla ja oli siellä ollut huomautettavaa rahan käytössä oli joka MPK puolelta on nyt korjattu ja sitä tutkitan ptääkö paikkaansa
                Ja ei tuossa ole kun kk josta valtio on pyörtänyt maksunsa ei sitä olla kokonaan perumassa vielä
                Jos taas juhak miettii asiaa on hänkin varmaan samaa mieltä että tutkinnan jälkeen MPK voi jatkaa puhtaalta pöydätä toivon mukaan jotain oppineena terv tepivaari

  3. Tuhlaa se Halla -Ahokin valtion rahoja nostamalla yli suurta korvausta valtion kassasta
    Ja saa vielä itse nostaa korvaustaan vuosittain eikä korvauksen maksua voi määrittää joka ne maksaa todellisuudessa terv tepivaari

  4. No eihän se Halla-Aho ainoa tuhlari ole 199 muuta on mukana tuhlaamassa terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *