Katainen (KOK) joukkoineen siivittää Suomen tuulivoimamaaksi, nyt odotellaan niitä tuulia

Sitran selvitys: Tuulivoima siivittää Suomen ilmastotavoitteisiin

”Pääosa tarpeesta on halvinta korvata tuulivoimalla. Maatuulivoiman osuus Suomen sähköntuotannosta nousisi selvityksen mallissa yli 70 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä, kun osuus viime vuonna oli noin kymmenen prosenttia.”

”Selvityksessä arvioidaan, että Suomen talouden laaja sähköistäminen nostaisi sähkön tarvetta yli viidenneksen vuoteen 2035 mennessä.

Vuoteen 2050 mennessä vuotuinen sähkönkulutus tuplaantuisi nykytasosta lähes 170 terawattituntiin.” (28.9.2021 MTV)

Tuuleen me luotamme. Sattumaenergiaa pelastaa Suomen. Voi tulla ”jännäkakka” kun pitää venata säitä että voi liikkua, kuinka tämä sattumaenergia saadaan säilöttyä,,,pistetäänkö se pussiin ja käytetään reservistä silloin kun ei tuule.

Onneksi meistä moni on 2050 haudassa…ei tarvitse tätäkin nähdä?

Katainen (KOK) on Sitran yliasiamies, sillä on viiden vuoden pesti eli vielä vuoteen 2025 pystyy järjestämään meille ”kurjistumisteorian”….

Sähkönkulutus tuplaantuu tulevaisuudessa, miksi ei voida ydinvoimaa lisätä??? Epäilen että tuulienergia ei tähän ”varastointiin” kykene!!!

37 vastausta artikkeliin “Katainen (KOK) joukkoineen siivittää Suomen tuulivoimamaaksi, nyt odotellaan niitä tuulia”

  1. ”Energianlähteet. Suomen tärkeimmät energialähteet vuoden 2016 aikana olivat puupolttoaineet (26 % kokonaiskulutuksesta), öljy (23 %), ydinenergia (18 %), hiili (9 %), maakaasu (6 %), vesivoima (4 %) ja turve (4 %). Tuulivoimalla katettiin prosentti kulutuksesta, muilla energialähteillä yhteensä neljä prosenttia.” Tämä Wikimaailmasta nopeasti poimittu, miltä näyttää, lukemat eivät tästä ole hirveästi muuttuneet, turve poistunut,,,

  2. Tämä on nyt täysin amatöörin mielipide mutta kannatan sekä tuulivoimaa että ydinvoimaa sopivassa suhteessa.
    Sitran selvityksen tuomitsemisen vain siltä pohjalta kuka on sen pomo pidän outona.

    1. Sitran pomo, hillotolpalla, kuuluisa kaksikko, mainitaan nyt kumpikin vaikka toinen ei ole Sitrassa: ”Käteinen & Urpolainen”. Kun näen näiden hallitsevan jotain ja tekevän päätöksiä tai olevan mukana näissä päätöksissä niin tulee ”luotettava” olo, ehkä minä mietin sen näin….on myös muita mielipiteitä.Eli jokin kaaos on tulossa, Caruna oli myös ”Käteisen” ansiota, lupasi ettei siirtohinnat nouse, vaan kuinkas kävikään…oikeasti hirvittää kun näkee näitä vallankahvassa!!!

      Itse asiasta, kuka luulee että saamme sähkömme näiden tuulipuistojen kautta 70% verran…minä voin hankkia tälläiselle ”tuuliuskovaiselle” propellihatun vuonna 2050!

      https://www.pilailupuoti.com/tuote/propellilippis-eli-propellihattu/

  3. Miten ratkaistaan yhtälö jossa rakennetaan valtavasti tuulivoimaa nykyisten suunnitelmien mukaisesti ja samalla kielletään avohakkuut?

    Eli miten siirretään se tuulienergia pohjoisesta etelään?

    1. Niin, tässä pitäisi rakentaa logistisesti hirveät systeemit että Etelä-Suomen kasvava sähkönkulutus saadaan tyydytettyä. Minne se sattumasähkö varastoidaan? Entäs jos tulisi ajanjaksoja ettei juuri tuule? Tehdäänkö Pohjois-Suomesta propelliviidakko? Tajuaako kukaan kuinka paljon metsää pitää kaataa ja tehdä metsäautoteitä näille asemille. Kaikille asemille!

      Mikä vika meidän energia-alan päättäjissä on????

      Miksi ei vain lisättäisi turvallista ydinvoimaa, seuraavana on tulossa sitä tukemaan vetyä valmistavia laitoksia tulevia vetyautoja varten sekä myös tuottamaan energiaa.

      Miksi tässä välissä tätä tuulivoimaa????

    1. YLE:n jutusta poimittua, näinhän se on:

      ”Hyvin vahvasti näyttää siltä, että pohjoisesta tulee etelän sähköntuotantoalue, sanoo Tuulivoima-kansalaisyhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Nikula.

      Kansalaisyhdistys suhtautuu kriittisesti tuulivoimaan. Se on vastapooli Suomen Tuulivoimayhdistykselle, joka on tuulivoima-alan edunvalvontajärjestö.

      Helsinkiläinen bloggaaja ja valokuvaaja Stella Harasek lukeutuu Tornionlaakson suunniteltujen hankkeiden vastustajiin. Hän asuu puolisonsa kanssa kolmanneksen vuodesta Ylitorniolla, jossa hänellä on sukujuuria.

      – Kauhistuttaa suunta, johon Lappi on näiden hankkeiden osalta menossa.

      Harasekilla on tyly kuva siitä, miksi tuulivoiman rakentaminen on hyvin keskittynyttä.

      – Vahvemman oikeudella viedään energiantuotanto sinne, missä on vähemmän asukkaita ja vastustuksella vähemmän valtaa. Helsingin edustalle mereen tai ylipäänsä etelän suurten kaupunkien läheisyyteen eivät tuulivoimayhtiöt halua kovan vastustuksen pelossa rakentaa.”

  4. Suomi tulee lisäämään ydinvoimaa reippaasti, kunhan Olkiukko alkaa toimimaan. Samalla Hesa ottaa ensimmäiset moduliydinvoimalat käyttöön lähivuosina.

      1. Suomessa on toimivana laitoksena kuitenkin Venäläisen tekemä jotenka ei pidä sekoittaa politiikkaa ja ydin voimaa ne ei ole edes veljeksiä keskenään terv tepivaari

  5. Ajatuksella leikkimistä. Jos joskus toinen pääministeri (Marin) Sitran johdossa niin silloinko Sitralata alkaisi tulla kaikille mieluisia selvityksiä. Niin että onko Sitra sinänsä hyvä mutta ei jos on johdossa porvari.

  6. Tarvitaanko vielä suojatyöpaikkaa Sitra’a?

    *****************************************************************************
    Suomen itsenäisyyden juhlarahasto (vuoteen 1990 Suomen itsenäisyyden juhlavuoden 1967 rahasto) eli Sitra[1] on julkisoikeudellinen eduskunnan valvoma rahasto, joka perustettiin vuonna 1967 Suomen Pankin yhteyteen Yliasiamiehelle maksetaan palkkaa 18 553 euroa kuukaudessa.
    .
    Yliasiamiehet:

    • Jyrki Katainen, yhteiskuntatieteiden maisteri, 2020–2025
    • Mikko Kosonen, kauppatieteiden tohtori, Nokia, 13.11.2008–2019
    • Esko Aho, valtiotieteiden maisteri, entinen pääministeri, Suomen Keskusta, 2004–2008
    • Aatto Prihti, kauppatieteiden tohtori, 1997–2004
    • Matts Andersson, kauppatieteiden kandidaatti, 1996
    • Jorma Routti, professori, 1986–1995
    • C. E. Carlson, professori, 1974–1986
    • Kaarlo Larna, valtiotieteiden tohtori, 1972–1973
    • Klaus Waris, kansleri, 1968–1972

    [Lähde_ Wikipedia

    1. Siellä Sitrassa tutkii n 170 asiantuntijaa. En usko että pelkän hillon perässä menneitä.

        1. Ne asiantuntijat sitten varmaa selittävät, mistä se sähkö otetaan, kun ei tuule…

        2. Näyttäisi siltä, että jokin salaliitto pyrkisi keskittämään koko Suomen sähkön varaan, jotta horroristi voisi kovilla pakkasilla tappaa puolet suomalaisista vääntämällä nappulasta sähköt poikki.

          Pommin tai auringon aiheuttama sähkömagneettinen pulssikin voisi hoitaa saman asian vaurioittamalla sähkönsiirtojärjestelmää.

  7. Kaikki mahdollinen sähkön tuotanto itsellä on paras tae meille itselle miksikään sattumavoimaksi sitä emme voi nimitellä
    Nyt kun vielä saamme sen isoiman tuotannon käyntiin voimme saada sähköä kaikille
    Opetuksena tuolle ranskan pojan hutiloinnille voi sanoa että menkööt kallian kukot omaan maahansa tekeen rimpuloitaan
    Tehkööt vaikka citikoitaan mieluusti rättäreitään koska muuhun ei taidot riitä
    En enää usko että olkiluoto 3 tulee toimimaan ja jos niin käy saamme sitten vanhentuneen voimalan reilun10 vuotta myöhästyneenä terv tepivaari

  8. Kuvitelmat siitä, etä 70% sähköstä tuotettaisiin hukkamyllyillä, kertovat esittäjänsä järjen puutteesta.
    Hukkamyllyjen sattumasähkön komensoiminen tuulettomina hetkinä vaatii massiiviset varavoimalat eikä tuulettomana hetkenä sähköä saada muistakaan maista riittävästi, koska usein esim. Suomessa ja Ruotsissa on tuuletonta samaan aikaan.

      1. Ainakin ilmastobuulaagin tilastojen mukaan aika usein.
        Lisäksi se, että jossain puhaltaa jinkin verran, eti riitä koko tuotannon tekemiseen alkuunkaan.

        1. Pispalan uittotunnelin paikalle voidaan rakentaa pumppuvoimalaitos.
          Tuulivoimalla voidaan pumpata vettä Näsijärveen ja tyvenellä laskea vettä takaisin sähköä tuottaen.

          Laitos voisi myös hyödyntää tulva-aikojen ylimääräistä vettä, joka nyt juoksutetaan turbiinien ohi.

          1. Tammerkoskessa on neljä voimalaa. Kolme ylintä omistaa kaupunki. Alakoski on pienvoimaloita omistavan yhtiön omistuksessa.

            Jos kaupunki rakentaisi pumppuvoimalan uittotunnelille, tulisi eteen sopimukset Alakosken voimalan ja Kokemäenjoen muiden voimaloiden kanssa pumppuvoimalan eduista ja haitoista.

            Jos alettaisiin kierrättää vettä Pyhäjärven ja Vesijärven välillä, se vaikuttaisi myös joen alajuoksun voimaloiden vedensaantiin.
            Voisi tulla ajoittaista vesivajausta ja toisaalta lisääntyvää ohijuoksutustarvetta.

      2. ”Meinaatko, että koko Suomi etelästä pohjoiseen, idästä länteen, maine ja merineen on yhtä aikaa tuuleton ?”

        Ei missään tapauksessa ole, mutta kun tuulivoiman kiihkeimmät kannattajat asuvat satojen kilometrien päässä sieltä mihin tuulivoimaa rakennetaan, niin miksipä tuulivoimaa ei rakennettaisi mahdollisimman lähelle kiihkeimpiä kannattajia?

        Onhan Tampereellakin tuulista järvenselkää silmänkantamattomiin, joten ei muuta kuin 300 metriin kohoavia myllyjä kaunistamaan ympäristöä kannattajiensa iloksi.

          1. Niin, tässä [alla] pöljä ihmettelee, vaikka vastauksen löytää netistä.

            ’***********************************”***
            heikki karjalainen 28.9.2021 19:49

            Meinaatko, että koko Suomi etelästä pohjoiseen, idästä länteen, maine ja merineen on yhtä aikaa tuuleton ?
            *

          2. Jos ei ymmärrä Fingridin tilastojen kertomaa tosiasiaa, lienee syytä aloittaa peruskoulu ihan uudestaan.

            1. Suomen perusvoima ei riitä takaamaan mitään.
              Ydinvoimaloita ei voida ajaa ylös ja alas hukkamyllyjen vaihtelun tahtiin.
              Vesivoimaloita voidaan toki säätää, vaan hätäinen saa olla senkin säätäjä.
              Muut voimalat alkavat olla historiaa, joten mistähän ”perusvoimasta” Karjalainen sen säätämisen kaivaa?

              1. Olisi teidän molempien parasta lukea viime uutiset tuulivoimatavoiteista uudestaan ml. ”olkiukot” jne. minivoimalat, mistä kirjoitin. Ei siinä Fingridejä tarvita, jos jotain korvien välissä liikkuu.

              2. On puhdasta potaskaa jauhaa tavoitteista, koska ne eivät käy yksiin tosiasioiden kanssa.
                Kyse on todellisuudessa toteutuneista hukkamyllyjen tuotannoista ja ne heilahteöevat laidasta laitaan.
                Jos korvien välissä liikkuu jotain, ymmärtää todellisuuden, mutta jollakin se näyttää olevan täysin kateissa.
                Mitä suurempi määrä myllyjä, sen suurempi on heilahtelujen aiheuttama ongelma sähköverkossa.
                Tämän ymmärtäminen vaatii kykyä ajatella loogisesti sokean uskon sijaan.

              3. Taitaa Sitran porukka olla ihan ääliöitä, kun eivät tätä ymmärrä, että ydinvoimalat toimivat vielä kymmeniä vuosia ja uusia minivoimaloita tulee.
                Kyllä siihen rinnalle mahtuu roima määrä tuulivoimaloita tuottamaan heiluvaakin energiaa.

              4. Valitettava tosiasia on, etteivät mn minivoimalatkaa toimi pikasäätäjinä hukkamyllyjen heilunnan tahtiin.
                Myllyjen rakentajat pitäisi velvoittaa rakentamaan tai ostamaan se tarvittava varavoimamäärä omille myllyilleen.
                Vasta sitten myllyvoima olisi asiallisesti verrattavissa muuhun sähköntuotantoon.

              5. Tämä on osoitettu Heikki Karjalaiselle:

                Ensinnäkin sun jutujas Heikki ei juuri kannata lukea

                Toisekseen tuulivoimalat tarvitset toimiakseen tuulta, mikä näkyy tilatoista, jos viitsii lukea

                *
                Ja kolmanneksi, olkiukot menkään suolle.

  9. Niinettä tuuleen rakennetaan utopiaa ja asialla oikein henkilö josta ei ole hyvää seurannut aiemman perusteella…

  10. On selvä asia ettei yhteen voimaan voi mikään maa ysin turvata sähkön saantia meillä pitää olla vähiintään kaksi joista sähkö tulee katkeamatta
    Mielellään vesi voimaakin olis hyvä asia saada Suomeen terv tepivaari

  11. Olen varma että tämä ”tuulivoimailu” on trendi, tulossa on parempaa energiaa ja nämä jo pystyssä olevat hökötykset jää rumentamaan maisemaa ….

Vastaa käyttäjälle teuvomast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *