10 vastausta artikkeliin “Kielipuu”

  1. Suurenna kuvaa, suomen kielen juuret on tuossa pienemmässä puussa.

  2. Suomenkieli on tosiaan erikoinen, sitä kannattaa vaalia. Myös me suomalaiset olemme herättäneet ihmetystä tiedepiireissä. Ihmisen genomi pystyttiin selvittämään lopullisesti v. 2003. Muistaakseni tiedepiireissä on ihmetelty sitä, etteivät suomalaiset näytä olevan sukua millekään kansalle. Myös tämä seuraava menee muistin varassa. Oppinut yhdysvaltalainen mies sanoi: te suomalaiset olette eriskummallista väkeä. Tietenkin yksi syy hämmästykseeni on teidän omituinen kielenne, joka on eristänyt teitä muista kansoista. Tarkoitan kuitenkin teidän itserealismianne. Olen tutkinut paljon näitä asioita, enkä tiedä yhtään toista kansaa, joka olisi yhtä realistinen itsensä suhteen kuin suomalaiset. Te olette baskien kanssa salaperäisimmät kansat maailmassa.

  3. Muistanpa Aamulehden blogiosaston ajoilta, kuinka tiettyyn aatteeseen suuntautuneet yrittivät mollata suomalaisia monella eri tapaa. Väliin nämä kirjoittivat, että suomalaiset ovat sisäsiittoista kansaa, väliin että itäsuomalaiset eivät ole vähääkään sukua länsisuomalisille, jne. Sekaannuin minäkin keskusteluun ja kysyin: ”Ettekö osaa päättää? Ollaanko tässä sukurutsan tulosta, vai olemmeko kenties maailman sekarotuisinta kansaa?”
    No, se oli semmoista. Marxilaiset kun jostakin kumman syystä kammoavat kaikkea mikä edes vivahtaa kansallismielisyyteen.
    Tästä ehkä enemmän jossain toisessa yhteydessä. Nyt lähden toimittamaan tähdellisempää.

  4. Niin, että tämmöistä ..

    ***
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008237590.html
    .
    HELSINGIN uuden pormestarin Juhana Vartiaisen (kok) ehdotus Helsingin julistautumisesta englanninkieliseksi kaupungiksi nousi otsikoihin brittilehdistössä.
    .
    – Helsinki voisi julistautua englanninkieliseksi kaupungiksi, jossa englantia osaavilta ei vaadittaisi myös suomen ja ruotsin kielen taitoa, Vartiainen ehdotti HS:ssa.

    ***
    .. ja tämmöistä
    .
    https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000008228187.html
    .
    Tampere ja muut suuret kaupungit haluavat Suomeen englanninkielisen ylioppilastutkinnon – Tätä mieltä ovat tamperelaiset lukiolaiset
    .
    Uudistusta yritettiin jo viime hallituskaudella, mutta se kaatui. Nyt hanketta perustellaan vieraskielisten kasvavilla väestöennusteilla.

  5. Suomen kieli ja entä ne murteet jotka ovat tosin katoamassa. Valitettavasti toimittajakuntaan on päässyt pesiytymään niitä jotka eivät osaa oikeaoppista suomen kieltä.

  6. Väinö Linna on sanonut, ettei Suomen kuulumista länteen ratkaistu Tali-Ihantalan torjuntataisteluissa, vaan paljon aikaisemmin: Nevajoen taistelussa 15.7. 1240. Silloin Suomi jäi läntisen kirkon piiriin.
    Katolisen kirkon sisällä tapahtui ns. suuri skisma v. 1053, mikä johti kristinuskon hajaannukseen ja katolisen ja ortodoksisen kirkon syntyyn eli läntiseen ja itäiseen oppisuuntaan.

    Minulle ja monille muillekin on opetettu koulussa, että Suomi oli ennen Ruotsin tekemiä ristiretkiä pakanallinen ja takaperoinen heimoyhteisöjen asuttama pieni maa, johon Ruotsi toi valon lännestä.
    Tästä näkemyksestä pidetään nähdäkseni yhä kiinni.

    Mitenkähän tuo lienee. Esim . Unto Salon (argeologi ja professori) kirja ”Risti ja rauta” ja muutkin lähteet viittaavat vahvasti siihen suuntaan, että kristinusko tuli Suomeen rauhanomaisesti idästä ja etelästä, ja siirtyi täältä sitten Ruotsiin. Tänne ei-lännestä tullut kristinusko ei ollut saanut niin vakiintuneita muotoja kuin myöhemmin (ei ollut kyllä paljon muuallakaan), mutta vaikutti kuitenkin Suomessa ennen Ruotsia.
    Kirkon suuren skisman jälkeen valloittaja- Ruotsi piti tietenkin suomalaisia pakanoina niin kuin kaikkia muitakin ortodoksikirkon vaikutuspiiriin kuuluvia.

    Veikkaan, että Ruotsista tänne suuntautuneet miekkalähetykset 1000-luvun alkupuolella olivat kuitenkin puhtaita valloitusretkiä, jotka oli naamioitu kristilliseen kaapuun.
    Olen myös lähes varma, että valloittaja-Ruotsi on väärentänyt Suomen muinaishistorian, mikä tehtiin Eerikin kronikan avulla. Eerikin kronikka kuvaa aikaa n. 1216-1253, ja kronikka kirjoitettiin paljon myöhemmin.

    Esim. olen törmännyt näillä tutkimismatkoillani vielä 1800-luvulla oleviin suomalisiin teksteihin, joissa puhutaan Suomen muinaisista kuninkaista luontevasti. Ruotsinkieliset ja muut ovat kuitenkin siivonneet myöhemmin lähes kaikki jäljet Suomen muinaishistoriasta, jotka kiistävän Eerikin kronikan totuusarvon.

    Kalevalan koonnut ja koostanut Elias Lönrot on sanonut, että vain hyvin vanha sivistyskansa on pystynyt säilyttämään muistissaan näin mittavan mytologian.

    1. Onhan ollu myös puhetta että Suomen alueella oli oma kuningas tai hallitsija pitkään, näin on kirjoitettu myös Viikinkien historian tutkijoiden puolelta. Sinänsä suurta osaa Suomen, Ruotsin ja Norjan aluetta asutti Viikinkien aikaan saamelaiset heimot. Heidänkin vaikutusta ja heidän valtakuntaa on tutkittu lopulta aika rajoitetusti

  7. Väittävätten ruotsien tappaneen Hämeestä kaikki Kalevala -mittaa käyttävät. Pitivät kai runoja noituvina loitsuina.
    Olivathan jutut suomalaisista noidista tiedossa Välimeren rantoja myöten jo aiemmin.

  8. Tuo englanninkielen tuputtaminen Suomeen on Suomen ja Ruotsin monisatavuotisen historian perua. Ruotsi on kielenä kuitenkin kielisukulainen englannille, ja itse olen joskus sanonut, puoliksi leikilläni, ettei ruotsi ole mikään kieli, vaan englannin kielen alamurre.
    Samoin me suomalaiset, vaikka kuulummekin kulttuurihistoriallisesti länteen, olemme ikään kuin oma saarekkeemme. Emme me ole meluisia angleja, niin kuin tuulella käypät ruotsalaiset, englantilaiset ja muut sen sortin sosialistit. Emme myöskään pragmaattisia saksalaisia, emme tunteella pelaavia ranskalaisia emmekä myöskään nitsevoo (ei sen niin väliä) venäläisiä.

    Me olemme suomalaisia. Väliin huomaan olevani yhtä ymmällä kuin geenitutkijat. Keitä me olemme ja mistä me tulemme? Vaikka meillä on vuosituhantinen kuorrutus juutalaiskristillistä läntistä kulttuuria, tämä läntinen kulttuurimädätys tuntuu kovin keinotekoiselta ja väkinäiseltä. Tuntuu että suomalaiset ovat omaksuneet tällaisen (ne, jotka ovat) ”leikisti”. Ja että tosiasiallisesti me makustelemme ja tutkailemme mitä maailmalta kannattaa omaksua, mitä ei.

    Tietenkin on myös otettava huomioon saksalainen, älykäs ja viekas Karl Marx, joka maseneenasi kommunismistaan kristinuskon maallisen version, mihin sen vetovoima perustuneekin.
    Kristinusko, nimenomaan läntinen kristinusko, on perääntynyt jatkuvasti ”modernismin” edessä, on tullut tiensä päähän ja on ruvennut tekemään kuolemaa. Samoin sen vahva liittolainen älyvapaa marxismi. Eikä ortodoksikristillisyydestä, vaikka pidänkin sitä lähimpänä alkukristillisyyttä, pysty nostamaan kristinuskoa sen entiseen asemaan.
    Vaikka olenkin luojauskovainen, tai ehkä juuri sen vuoksi, en pidä tätä ollenkaan huonona asiana. Kun vielä rupeaisi kuihtumaan tuo Islam, joka sekin on abrahamilainen uskonto samoin kuin juutalaisuskonto ja kristinoppi, niin ehkä hyvä tästä tulisi.

    Loppukaneetti: vaikka englanti onkin maailmankieli ja sitä on hyvä osata, ei meistä taida olla muuntumaan länsimaisiksi ”apinoiksi”, jotka rappeutuvat älyllisesti, ”koska muutkin rappeutuvat” ja hukkaavat arvokkaimman omaisuutensa, oman äidinkielensä Moolokin kitaan. Ja hyvä on, jos näin on.
    Olen puhunut.

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *