4 vastausta artikkeliin “Korpisoturin päivitys”

  1. Kappaleesta on aistittavissa kansallisuusvihamielisyyttä, joka on asiatonta.

    Venäjähän oli kansallisuusvihamielisen ja samalla ihmisvihamielisen aatteen eli kommunismin valtaama. Venäläisten kärsimykset saatanallisen kommunismin ikeen alla olivat äärettömät.

    Kommunismin aiheuttamat jälkitaudit vaivaavat vieläkin Venäjää.

    Meidän tulee pitää huoli puolustusvoimista. Politiikassa tulee harrastaa symmetriaa: Jos Venäjä rajoittaa suomalaisten maanomistusta alueellaan, niin meidän tulee tehdä samoin.

    Suhteita pitää hoitaa YYA hengessä myös eeuuhun päin. Jos EU yrittää ryöstää itsenäisyytemme, on pantava hanttiin.

  2. Ruotsi on aiheuttanut suurimmat tappiot Suomelle venäläisten taholta.

    Pahin on tietysti Ison Vihan aika. Se syntyi Hullu-Kallen eli Kaarle Xll: n provokaatioista.

    Esimerkiksi Ruotsin armeija oli tappanut Narvan taistelun jälkeen viisi tuhatta antautunutta sotilasta.

    Myöhemmin Hullu-Kalle yritti lähteä Ukrainan kautta valloittamaan Moskovaa. Pultavassa tuli stoppi ja Hullu-Kalle pakeni Turkkiin jättäen Suomen Venäjän armoille.

    Hullu-Kallen huilaillessa Turkissa Venäjä valtasi Suomen.

    Häviön partaalla keikkunut Venäjä kosti Suomelle ja yritti poistaa Suomesta tulevan uhan, jonka olemassaolon Hullu-Kalle oli hulluuksissaan tuonut julki.

    Hullu-Kalle palasi Ruotsiin, kun Suomi oli jo menetetty ja alkoi sotia Tanskaan kuulunutta Norjaa vastaan ja saaden sielläkin turpiinsa. Uudella sotaretkellä Hullu-Kalle sai luodin, otti ja kuoli. En ihmettelisi, vaikka ampuja olisi ollut suomalainen.

    Suomalaisten pitäisi vaatia Hullu-Kallen kallo tutkimuksia varten, jotta päästäisiin käsitykseen ruotsalaisten ominaisuuksista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *