4 vastausta artikkeliin “Lauantain huumoria”

  1. Antaa olla vaan autuaita omassa uskossaan, siististi pukeutuneita ja tukka kammattuna. Eivät näytä olevan edes Suomessa.

  2. Kyllä ne ovat meilläkin käyneet. Kohteliaita ovat ja kysyvät onko aikaa puhua henkisistä asioista. Jos on ollut aikaa, olen kutsunut peremmälle. Mietin ennen miksi ne jatkuvasti puristavat raamattuaan kouristunomaisesti kädessään, ja jos jotakin kysyin, sanoivat että katsotaan mitä raamattu sanoo. Sitten minulle selvisi, että heillä on oma raamatun käännös, joka poikkeaa enemmän tai vähemmän kirkkoraamatusta.

    Olen tehnyt kohteliaasti, mutta selkeästi esille, erttä minulla on oma uskoni ja se riittää minulle. Hyvän näköisiä naisia niiden joukossa on monesti. Sellaisia, joissa vanhankin silmä lepää.

Vastaa käyttäjälle Lasse Kallo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *