Mahdoton tehtävä

Vai pitäisi jokaisella olla varaa ostaa uusi sähköauto? Todellisuus on se ettei monella ole varaa ylläpitää tämänkään hetkistä autoa tai mahdollisuutta vaihtaa sitä uudempaan. Autojen keski-ikä Suomessa on n 13 vuotta. Siitä voi laskea kuinka paljon täällä on todella vanhoja autoja koska autojen arvo on n 3 600€. Eli ajamme todella vanhalla kalustolla.

Minä edelleen ihmettelen tämän ”siirtymäajan auton” eli sähköauton markkinointia ja myyntipotentiaalia… Tulossahan on jo vetyauto, eikä siihenkään pääse käsiksi kuin muutamat. Ottakaa huomioon että uusien autojen myynti on pitkälle yrityksien huoltoleasing kauppaa, yhä harvempi yksityinen ostaa uuden ja silloinkin lähes aina se on rahoituksella, ei omissa nimissä…eli velalla sitä uudella ajellaan…

”– Suomessa on liikennekäytössä 2,7 miljoonaa henkilöautoa, joiden arvo on keskimäärin 3 600 euroa. Ei ole realistista, että suomalaiset alkaisivat yhtäkkiä ostaa uusia autoja, kalliista uusista sähköautoista puhumattakaan, Nieminen sanoo.

– Suomi on EU:n harvimmin asuttuja maita ja täällä oman auton käyttö on perustellumpaa kuin missään muualla. Auto ei Suomessa ole mikään luksustuote, vaan arjen mahdollistaja, hän jatkaa.”

Lähde: Autoliitto

27 vastausta artikkeliin “Mahdoton tehtävä”

  1. Kaupungissa asuvat toisten kustantamalla julkisella liikenteelläajavat virheet eivät tuota kykene käsittämään, koska se on heidän kokemusmaailmansa kuplan ulkopuolella.
    Näiden utopistien mielestä maailma on juuri sellainen, minkä he kokevat – raha tulee seinästä ja sähkö töpselistä, ruoka ilmaantuu itsestään kauppojen hyllyille ja Foodora tuo eksoottisen ruuan kotiovelle.

    1. Joka lauantai suomalaiset pistää rahaa Lottoon,,,,miksi he odottaa ”yllätysvoittoa” jos ovat jo nyt rikkaita,,,

      Niin, ajellaan edelleen mm 80-90 luvun kalustolla liikenteessä.
      Suhteutan tämän näin,miltä kuulostaisi jos 90 luvulla oltaisiin ajeltu 50- luvun autoilla …???

  2. Auto Suomessa varsinkinmaaseudulla on aivan välttämätön tarvekalu se ei ole mikään muu
    Eipäolevara laittaa n 100 000 tonnia silti autoon ajetaan vaan civicillä ikää sillä on nyt 21 vuotta mutta meni katsastuksesta läpi ja eimaaensi joulukuun alkuun
    Pientä ulkokuori remonttia on muuten koneelta ja hallinta laitteet pohjaa myöden kunnossa
    Moottorilla on km takana nyt n 155 000 km
    Pohjasta lähes riosteeton happamia paikkoja ei kuulemma löytynyt terv tepivaari

  3. Ei jokaiselle tarvita sähköautoa, eikä jokaiselle sähköauton tarvitsijalle tarvita uutta.

    Jos 20% autoista vaihtuu sähköautoihin, se on jo mainio hyppäys.

    1. Niin, se on toiveajattelua.

      Olisi upeaa jos jokainen suomalainen omistaisi omakotitalon huokealla aluelämmityksellä.

      Niin, moni asuu edelleen syrjässä talossa jossa on polttoöljylämmitys ja siihen ne rahat meneekin.

      Sama koskee tätä sähköautoähkyä. Pelkät mainokset näistä on monen päiväunia muttei realismia. Porukka vaan Lottoo ja odottaa….

      1. ei se ok talo ole kaikkien unelma itse en muuttaisi ok taloon vaikka mulle siitä maksettas isokin summa
        Ok en itse maksaisi yhtään mitään terv tepivaari

  4. Saattaa olla, että ympäristöministeriökin on ymmärtämättömien vihreitten soluttama. Paskakirnutouhukin viittaa tähän mahdollisuuteen.

    1. Muistanet, että paskalaki olin RKP:n ja kepulin ministereiden aikaansaannos.
      Kumpaakin huijasivat ministeriön ”viher”poliittiset virkamiehet.

  5. En ole kehitystä vastaan, mutta onko kehitystä se että kansan pitää ostaa kymmenien tuhansien jopa sadantuhannen hintainen ajoneuvo jonka valmistamiseen tuhotaan maapalloa lisää???

    Vai onko fiksumpaa jo olevassaolevalle tekniikalle tehdä polttoaineita jotka ei saastuta,,,se on ihan yksinkertaista mutta eihän autonvalmistajat hyödy tästä mitään.

    Kaikki on pelkkää bisnestä, paskat maapallosta, pankkitiliä isojen konsernien päättäjät katsoo ja syöttää pajunköyttä kansalle.

    Edelleen. Mistä repäistään se raha millä nämä sähköautot ostetaan. Ei pelkällä velalla voi pelata,,,

    1. Velkaa otetaan surutta, jotta perusteeton viherutopia saadaan väkisin ajetuksi läpi.
      Tukiaisia jaellaan niille, jotka kykenisivät sen sähköautonsa ostamaan muutenkin ja järjettömän kalliiksi tuleva latausjärjestelmä rakennetaan velaksi.
      Lasku maksatetaan verotuksen kautta niillä, jotka eivät sähköautoja kykene ostamaan.

      1. Muistan kun olin Volvolla, esiteltiin V60 blug in hybrid. Samassa tilaisuudessa oli eräs valmistaja mukana esittelemässä tolppaa joka asennettaisiin auton viereen (hinta 2500€), puhui kuinka näppärää on kun kesämökillä ja kotona on tälläinen tolppa josta saa virtaa ja oli muitakin kauppiaita esittelemässä muitakin viritelmiä. Suositeltiin että sillä pelkällä sähköllä kannattaa ajaa vain 30 km kilometrin työmatkaa ja sitten taas tolppaan kiinni…

        Jep, muistaakseni maksoi silloin 2013 n 63 000€ + hilut.

        Siis 30 km,,,(ohjeessa luki että 50 km latauksella, mutta todellisuus on muuta) , siis 30 km,,,, 63 000€,,,, 30 km

        Kyllähän realismi oli että polttoainetta tuossakin pitää käyttää, se huomattiin jo koeajolla moottoritiellä…

        Edelleen painotan, myyntipuhe:” osta auto jolla voit yhdellä latauksella ajaa 30 km…”

        Tämän mallin ympärillä oli kaikenmaailman sähköpuolen hyötyjät piuhojen ja tolppien valmistamisesta lähtien myymässä kaikkea maan ja taivaan väliltä, kuola vain valui näiden suusta…

        Hei, sähköauto buumi on bisnestä! Ei hyväntekeväisyyttä eikä se pelasta tätä maapalloa.

  6. Muttamistäsähkö noihinautoihin se tuotanto ei ole saasteetonta kun huomioitte atmilla tehdynsähkön saastemäärän
    Kaikki ei ole sitä mitä väitetään ja mitä saastetta tulee akkuihin kaivettavat aineet kun kaivetaan maan alta terv tepivaari

    1. Tieteellisesti tehtyjen laskelmien mukaan hukkamyllyjen kokonaispäästöt ovat tuotettua sähkömäärää kohti suuremmat kuin ydinvoimalla.

  7. Juhak ne päästöt on suurempi muttei niin riskiperäisiä kun atomilla tulleet saasteet
    Niiden puolittumisaika maan alla vie yhden sukupolven ajan silloinkin ne ovat haitallisempia kun muulla voimalla tuotetut terv tepivaari

    1. Niinhän se lienee – ainakin joidenkin mielestä – että maan pääälle läjitetty uraanipitonen kivi on vähemmän haitallista kuin kivi, mistä se uraani on erotettu pois.
      Näin ainakin Talvivaarassa…

      1. Noin voi sanoa sillä ei nyt vielä ole suurempaa haittaa ennenkuin se on rikastettu eikä se aivan haitatonta silti ole sekään
        Talvivaaraa ei pidä mainita niistä jotka tekee kaivostomintaa turvallisuus edellä tavivaara tekee samaa mutta vain raha edellä terv tepivaari

    1. Tavallinen pyörä on parempi, voit huoltaa itse ja kunto nousee kohisten

      1. Tuota itsekkin mietin ja tulin Markon kanssa samaan lopputuloksen parempi olisi tavallinen fillari vaihteita korkeintaan kome napavaihteella terv tepivaari

  8. Mutta tuo kaivostoiminta ei varmaan tänne kuulu vaan sähkö autot terv tepivaari

  9. Edelleen. Ei kaikilla ihmisillä ole varaa tuosta vaan hankkia sähköautoja Suomessa, varsinkaan niitä joissa kantama on yli 400km yhdellä latauksella ja tilaa muullekin kuin terveisille. Tämä on fakta.

  10. Eipä se ole ilmaista tarjota sähköä ….

    ”Teboilin mukaan asianmukaisen sähköauton latauspisteen rakentaminen voi tarkoittaa laitteineen ja muutostöineen pahimmillaan jopa 100 000 euron kustannusta huoltoaseman latauspistettä kohden.”

    Pakotetaanko osa yksityisyrittäjistä mahdollistamaan asiakkaidensa sähköautoilu? Teboil: ”Eivät harjoita kyseistä liiketoimintaa” https://www.is.fi/autot/art-2000007878603.html

  11. Kas siitä, bisnes jyllää, kenellä näihin on kohta oikeasti varaa, ei ainakaan tavan kansalaisilla:

    ”Jos aiot ostaa sähköauton, parempi toimia heti? Akkujen hinta nousee pian liki 20 %, kun materiaalien kysyntä nousee taivaisiin – iso finanssitalo ennustaa”

    https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/jos-aiot-ostaa-sahkoauton-parempi-toimia-heti-akkujen-hinta-nousee-pian-liki-20-kun-materiaalien-kysynta-nousee-taivaisiin-iso-finanssitalo-ennustaa/3cb7c157-0f45-4ca6-8a39-c0f012fe0721

  12. Pitkä matka on ”suatolle sutturan…” Eli sähköautoiluun oikeassa maailmassa…

    Ongelma on se että autokanta uudistuu Suomessa hitaasti ja maan henkilöautokanta on vanhentunut yhtäjaksoisesti jo vuodesta 2008 saakka. Henkilöautokannasta reilusti yli puolet eli 59 prosenttia on rekisteröity käyttöön ennen vuotta 2010.

    Eli ajamme todella vanhoilla polttomoottori autoilla, vain murto-osa ajaa täyssähköautoilla.

  13. Lisää laskua. Saat mennä merkkiliikkeeseen sen sähköautosi kanssa sillä harva näitä osaa vielä korjata, varsinkaan takuuaikana se ei kannata kuin kalliilla huoltaa merkkiliikkeessä ja sen jälkeen kukaan ei tätä ympäristösaastetta osaa enää laittaa…

    Ikääntyvät sähköautot sekoittavat jo tilannetta autokorjaamoissa – ”voi olla hankala erottaa huhuja faktoista” https://www.is.fi/autot/art-2000007883691.html

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *