11 vastausta artikkeliin “Vartiointi toimii”

  1. Taitaa Susikin jättää kun kaksi koiraa, no koirat ainakin herättää.

  2. Koira saa olla vapaasti nimenomaan ja vain omalla tontilla, kuten kattikin.
    Metsään koiraakaan ei saa päästää nyt kiinnnipitoaikana.

  3. Kiinni niiden koirien pitää olla taikka hallinnassa koko ajan omalla tontillaan ja Markolla ei tuossa olekkaan mitään huonoa vaan se tonyilla pysyminen onkin koirien kiitos hyvälle isännälle
    Se hyvä isäntä kun on lauman johtaja ja komentaja terv tepivaari

    1. Taajaman ulkopuolella on voimassa laki, minkä mukaan koiraa ei saa pitää irrallaan toisen maalla ilman maanomistajan lupaa.
      Tämä käytännössä kieltää kaiken koiran pitämisen irrallaan muualla kuin omalla tontilla.
      Eiväthän mökkiläiset edes yleensä tiedä, kenen maa siinä mökkitontin vieressä on eivätkä todellakaan vaivaudu lupia kyselemään.
      Lisäsi lain mukaan koira on pidettävä kiinni 1.3. – 19.8. muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ja tämäkin tarkoittaa käytännössä lähes kaikkia koiria.

      1. Juuri noin se laki menee ja eipä niistä voi oikeasti kukaan muualta oleva tietää kenen maita ne ovat jotka ovat vuokramökin vieressä
        Mutta kun pitää koiransa remmin päässä se on sillekkin turvallisin asia eikä kukaan voi sanoa oikeasti mitään
        Ja lintujen pesintä aikaan on myös valvontaa enemmän ja noin on hyvä asia terv tepivaari

  4. Noinhan tuo laki sanoo siksi on helpompi kun kytkeä koira mennessä ulos ei tule riitoja kenenkään kanssa
    Sitten on oma ryhmänsä ne joilla on koirapelko se on hyvä tuoda julki jo hyvissä ajoin eipä hyvä koiran omistaja vie koiraa liian lähelle
    Ja vaikka kuinka tiedät oman koirasi isot koirat tuo aina enempi pelkoa tuovia vaikka luonteeltaan ne on lepposia lähes aina mutta aina on myös se yksi prosentti
    Siksi on myös hyvä tuo remmi olla kiinni koirassa on kait turha sanoa pienen ihmisen ei kannata kovin isoja yksin kuskata minnekkään
    Uskokaa nyt n sata kiloinen koira vie neljä viisi kymmen kiloisen minne itse haluaa
    Ottakaa lemmiksi mieluummin se chihu se ei kuskaa teitä kuutamolle terv tepivaari

  5. Tuo paljon puhuttu koirakortti olis oiva lisäväline kortin myötä jäis ne pois koiran elämästä jotka ei ole sopivia koiran pitoon
    Nyt koiran voi osta kuka hyvänsä ja lopputulos onkin sen mukaista terv tepivaari

  6. Niin juuri ja tuntuu että ne myös tietää kuka heille on isäntä jos sitä ei koiralla ole se tekee oman nuppinsa mukaan pahimillaan niistä tulee isäntiä terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *