10 vastausta artikkeliin “Viisut ilalla, jatkoon vai ei jatkoon,,,pienen maan poijjaat suurella lavalla tänään.”

  1. Aivan sama menikö jatkoon tai ei kuten Arvi tuossa EVVK terv tepivaari

  2. Bändi on sen verran hyvä että kiinnostaa, muuten tämä on ihan hörhöä

  3. Suomen biisi hyvä, mutta muuten poliittista peliä koko viisut, kun varsinkin entiset itäblokin naapurimaat äänestää toisiaan täysillä pisteillä vaikka kappaleet olisivat kuinka kehnoja. Kaukana on viisut laulukilpailusta nykyään. Abbaa on ikävä.

    1. Eikös Ruotsi tehnyt taas monelle maalle ”viisubiisit”, tuulikone päälle ja strobovaloja 😉

  4. Joo eipä jaksa kiinnostaa mutta tosimielessä musiikkia tehdään joka sukupolvelle terv tepivaari

  5. En ole kuullut edes Suomen edustajaa, en edes ketä on ehdolla. Kuvan mukaan taitaa olla laumaedustus.

  6. En ole viisuja oikeastaan koskaan katsonut, paitsi loordivuonna. Koittanut pari kertaa, mutta ei vaan jaksa innostaa, ei.

    Ei sillä, nautin kovasti siitä että ihmisillä on niin suurta kivaa katsellessa. Ei sitä tarvitse tajuta että voi hymyillä rinnalla.

  7. Satuin sieltä lopusta katsomaan Suomenkin esityksen, siinä sarjassahan olivat kaikki muutkin itäblogin maat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *