Narsismi työpaikalla

Yrittäjät valittelevat työpaikalla pesivästä narsistista johtuvia ongelmia. Myrkyttävät kuulemma työilmapiiriä aiheuttaen toisille työntekijöille epäviihtyvyyttä, työtehon alenemista, ketutusta ja motivaatio ongelmia. Radiossa kuulin että Amerikassa on tutkittu että rahassa mitattuna yksi narsisti aiheuttaa työnantajalle keskimäärin 12.000 taalan kulun vuodessa.

Jos narsisti irtisanotaan on maksettava palkkaa esim kuudelta kuukaudelta ja uuden työntekijän palkkaamisessa on omat mutkansa.

Pahinta tietysti on jos työnantaja tai esimies on narsisti.

Mitenkähän menee narsismin kanssa yhteiskunnan laitoksissa ja virkamiehillä. Siellä ainakin ongelmat ovat vähän erilaiset, esimerkiksi viulut maksaa aina veronmaksaja.

Onkohan siitä tietoa onko narsisteja enemmän liike-elämässä vaiko virkamiehissä? Jos on niin miksi?

Narsisti on kauhea kumppani, oli sitten työpaikalla, harrastuksissa tai perhepiirissä, siitä voidaan olla yksimielisiä.

7 vastausta artikkeliin “Narsismi työpaikalla”

  1. Kyllä niitä on pesiytynyt runsaasti yritysten ylimmille palleille.
    Valitsevat aina ympärilleen oman liehittelevän suosikkiporukkansa ml. naiskiipijät, joita pitää varoa kaikin tavoin. Mitä sanoo, missä liikkuu ja kenenkä kanssa.
    Julkisviroista en tiedä, mutta epäilen samaa ( Buntta Wahlroos esimerkkinä ).

  2. Minulla ei ole minkäänlaista havaintoa, eikä kokemusta. Joskus ollut jopa kahdensadan tekijän yrityksessä. ”Koulukiusattuja ” ja kiusaajia kylläkin on ollut.

  3. Narsismi on varsin monivivahteinen luonteenpiirre, ominaisuus, persoonallisuushäiriö jne.jne. miten nyt narsismia halutaan sitten milloinkin ja mistä näkökulmasta katsoa.

    Jos nyt tuntee kiinnostusta itse asiaan, niin suosittelen luettavaksi vaikkapa Jorma Myllärniemen kirjaa Narsismi – Vamma ja voimavara.

    Myllärniemi osaa kuvailla narsimia ja sen eri ilmenemismuotoja hyvin ”kansantajuisesti”.

    Johtotehtävissä niin yksityisellä kuin myös julkisella sektorilla toimii narsisteja, huippu-urheilijoista osa on narsisteja ja osa ”opettelee” narsisteiksi, politiikassa on paljon narsisteja, kuin myös muita eri persoonallisuushäiriöihin osuvia henkilöitä.

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *