Onko koronavilkusta hyötyä?

Minä aikanaan latasin sen suomalaisen koronavilkun, melko pian sen julkaisemisen jälkeen. Koko aikahan se nyt sitten vilkkuu, ei se tosin mitään vilkuta. Sanoo vain, ettei ole tartuntoja ilmaantunut ja väittää olevansa toiminnassa vaikka sen sammuttaisin, uskoo ken tahtoo. En ole jatkuvasti missään väkijoukossa, enkä yökapakoissa, joista sen tartunnan voisi saada.

Samanaikaisesti minulla tarkkailee puhelimen iPhone koronavilkku, se ilmeisesti on tullut jonkin päivityksen mukana. Periaatteessa se vaikuttaa ihan samanlaiselta, kuin toinenkin.

Kummatkin toimivat ihan itsenäisesti, täysin välittämätti minun olemassaolemisestani. Eipä noista isommin haittaa, puhelin on ihan yhtä sekaisin, kuin alunperinkin. Tämä iPhone päivittää itseänsä ihan jatkuvasti ja sanoo, että ”Siri” kaipaa kovasti.

3 vastausta artikkeliin “Onko koronavilkusta hyötyä?”

  1. Saattaapi olla, ettei Sirillä ja koronavilkulla ole muuta yhteistä kuin sinun puhelimesi…

  2. Minä lähinnä kaipaisin tässä kertomuksia kokemuksista, eli onko jollakin tullut ilmoitus tartunnan saajista.

Vastaa käyttäjälle Pentti Tuominen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *