Aamulehti 140 vuotta

Onnittelut!
Lehti julkistaa merkkipäivää julkaisemalla 180 sivua uutisia.
Aamulehti sai alkunsa ”suomalaisuusaatteesta”.
Ensimmäinen päätoimittaja oli kuitenkin ruotsinkielinen
ja hänen kirjoituksensa piti suomentaa lehteen julkaistavaksi.
Ajan myötä Aamulehti kasvoi 4 sivuisesta 40 sivuiseksi
ja Tampereen lisäksi uutistarjontakin kasvoi koko Pirkanmaan kattavaksi julkaisuksi.
Aikansa parhaina vuosina lehti oli yksi Tampereen suurimpia työllistäjä
sekä lisäksi lehden tilausmyyjiä oli ympäri Pirkanmaan joka kylässä.
Jakelukin hoitui pääsääntöisesti oman jakeluverkoston toimesta.
Vuosikymmenet Aamulehti oli myös työnantaja isältä pojalle.

7 vastausta artikkeliin “Aamulehti 140 vuotta”

  1. On ollut ilo lukea sitä kakarasta lähtien. Mutta myös olla tekemisissä sen tekijäporukan kanssa niin painosta jakeluun kuin toimituksesta markkinointiin vuosien sastossa.

  2. Jokaisesta päätoimittajasta riittäisi oma tarinansa. Raimo Seppälästä jo sellainen olikin aivan äskettäin.

    1. Muistan Raimo Seppälän hyvin, ehkä parhaiten tunnen Matti Apusen, joka pyöri ennen päätomittajuutta mm. AL:n tietotekniikkavastaavana sekä monialaisena toimittajana. Hannu Olkinuoran myös ja Jouko Jokisen tuli juuri meikäläisen sanomalehtiaikoihin Satakunnan Kansasta päätoimittajaksi.

  3. Sitteen Euroopanmestari korkeushypyssä Reijo Vähälä, oli jakeluvastaavana ja tilastotiteilijänä.
    Nykyään on Reijo on ”Runomies”, joka kirätää pitkin Suomea lausumasa runojaan.

  4. Aamulehti oli kiva lehti kyllä pitkään.

    Sen jälkeen kun leijonaosa väestä on potkittu ja pääosa sisällöstä tullut Helsingistä (jo ennen Sanoma-kauppaa), sen arvo on jäänyt aika vähäksi.

  5. Lihavina vuosina rahaa tuli ja ostettiin paikallislehtiä + Uusi Suomikin. Pääkonttorinkin paikkaa hakusessa pääkaupungista?
    Lama sekä huonot sijoitukset veivät alakierteeseen ja lopulta isännyyden?
    Niin lehtimaailma kutistuu harvoihin käsiin ja uutiset keskusjohtoiseksi.
    – Toimittaja Veistäjä kirjoitti teatteriarvostelunsa käsin paperille ja sitten eräänä päivänä latomossa ei saatu varmuutta mitä hän oli kirjoittanut? Faktori lähti Veistäjän luokse näyttämään visaisinta kohtaa kysymällä mitä toimittaja on kirjottanut? Veistäjä tutki paperia hartaasti aikansa ja lopuksi totesi ettei muista mitä tässä kohtaa pitäisi lukea? Siitä alkaen toimittaja alkoi kirjoittaa juttunsa kirjoituskoneella kaksisormijärjestelmää käyttäen.

  6. Aamulehti on ollut, mutta ei ole enää mikään Pirkanmaan lehti. Tämänpäiväinen lehti oli melkein pelkkiä terveisiä meille, että ostakaa pois. Siinä oli 85 kokosivun mainosta ja aika paljon niitä joissa oli mainosta osittain, lisäksi vielä ne joita ei oikein pystynyt erottelemaan kumpia ne olivat. Siis ihan sitä luettavaa sivustoa ei paljon jäänyt ja nekin pelkkää Tamperetta.

    Minulle kerran Aamulehden jakelupäällikkö ( onko semmosta virkaa enää) sanoi, meitä Aamulehdessä ei kiinnosta pätkääkään tilaajien asiat, ei teistä ole muuta kuin kuluja. Näinhän se tietysti on, mutta silloinen päätoimittaja väitti, että ei noin saisi sanoa.

Vastaa käyttäjälle Kyuu Eturautti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *