Bilekausi on alkanut

Koko kansan varsinkin keski-ikäisten pitkä piina päättyi.
Bilemallia näytti Ilmari ja Marin. Siitä on sitten riittänyt ”uutisointia”
ja se tuntuu jatkuvan eikä loppua näy.
Ilmari sai arvonimen ”Bile-ilmari”!
Sanoisin tuon menevän jo kateuden piikkiin ja toisaalta oikeistomedia
pyrkii kaikin keinoin viemään uskottavuutta.
– Olisko medialla tutkinnan paikka journalisminsa tasosta?

41 vastausta artikkeliin “Bilekausi on alkanut”

  1. Ei ole mitään bileitä täällä maalla, kun ei ole tuolla keskustaajamassakaan kuin yksi pitseria-/kebab-paikka ja sinnekkin matkaa yli viisi kilometriä.
    Siis ei paljon biletellä, joskaan ei koskaan mielestäni ole tullut biletellyksi.

  2. Minä ”biletän” tänään erämökilläni, laitan paljun ja saunan, järveen uimaan. Siinä on bileet. Ei tartu taudit, korkeintaan ne karkoitetaan siellä korvessa.

      1. En ole koskaan osannut ymmärtää tuota kylpypaljua; lilliä siellä omissa liemissään. Hiipumaan päin tuokin hullutus lienee jo olevan, päätellen siitä, että täällä Tammelassa on parikin yritystä, jotka vuokraavat peräkärryllä kuljetettavaa tynnyriä; kovin tiukkaan tuntuvat olevan piha piirissään.
        En myöskään ole tuota ”korpisoturia” ymmärtänyt; eihän meillä mitään sotaa eikä ainakaan isompaa sotilaallista kriisiä liene .olemassa

  3. Ihmisen muisti tahtoo olla sekä kovin lyhyt, että erittäin valikoiva, nimittäin on aivan höpöhöpöä väittää Marinin ja hänen lemmikkinsä saaneen jotenkin erityisen kovaa käsittelyä mediassa vs. poiliitikot aiemmin.

    Jos oltaisiin edes vähän haluttu yrittää raflata niin otsikkona olisi voinut olla vaikkapa ”Kesärannan gay-sauna veronmaksajien piikkiin?”

  4. Siinä Niilo on oikeassa, että media voisi tarkistaa journalistista linjaansa. Iltapäivälehdet ovat oma lajityyppinsä, mutta ongelma onkin mielestäni se, että ns. laatumediakin on lähtenyt kalastelemaan samoille vesille.Toimituksellinen ote on löysä ja pikaraportointi on vallalla. Kunnon taustatyötä tehdään hyvin vähän.

    Jos puhutaan nyt tästä bilepariskunnasta, niin Yölintu -yhtye sen sanoiksi puki. ”Sitä saa mitä tilaa”.

    Kyllä Marin ja Nurminen ovat parhaansa tehneet, että heitä koskeva uutisointi on nykyisen kaltaista. Muistuuko kenellekkään mieleen mitä merkittävää esim. Ilmari Nurminen on viime aikoina julki tuonut.

    Entäpä Marin? Hän on hyvin aktiivisesti vältellyt osallistumista esim.mihinkään tv-keskusteluun, missä häntä olisi voitu haastaa tekemisistään ja varsinkin tekemättä jättämisistään.

  5. Ikäihmisissä on paljon tosikoita ja heidän pitää sitä rauhassa antaa olla. Ei taivu työn ja usein tautien uuvuttamien humeeti ymmärtämään Marinin boomer twiittiä huumoriksi, siinä petti pahasti pääministerin suhteellisuudentaju.

    Väitetty sitäkin että kun demarien äänestäjäkunta on niin ikivanhaa että ihan oikeasti olisi pakko vähitellen myös nuoremmat innostumaan demari aatteesta, mikäs siinä mutta en usko tuollaisen biletys kuvan asiaa auttavan, asiallisimpia konsteja pitäisi keksiä.

  6. Puhallutetaanko kansanedustajat ja ministerit, kun he tulevat töihin?
    Jos ei, pitäisikö puhalluttaa?

  7. No ensin pitäisi olla työsuhde että voi sanoa menevänsä töihin
    Edustajat istuu siellä luottamus toimessa ei suinkaan työpaikalla terv tepivaari

  8. Ei ole lainkaan sama asia virkamiet hakevat itse työhön edustajat saa kansalta mandaatin vaalilla ja ajamaan maan asioita
    Eivät edustajat saa edes palkkaa vaan helle maksetaan korvaus ei palkkaa terv tepivaari

    1. Se on yks helvetin hailee, aavatkopalkkaa vai korvauksen.
      Samat eettiset säännöt luottamustehtävissä pätevät ja oikeastaan ”luottamus” asettaa kovemmat kriteerit.

  9. Ei niistä ole mun kommentissa lainkaan kysymys vaan siitä ovatko työssä eivä ole ja sen vuoksi sen rahan nimike on korvaus
    Ja tietysti heillä on omat lakinsa minkä sisällä he ovat
    Ja sen nimike on ministerivastuu laki ja niissä on kovemmat pykälät kun esim tyhjän toimittajilla
    Kansanedustaja ei ole minnekkään työsuhteessa se ai muuksi muutu terv tepivaari

  10. Ei kannata kertoilla satuja asiasta jossa vain luulee tietävänsä vaikka tiedoista ei sitten ole mitään asiaan liittyvää terv tepivaari

  11. Ei ole jäkätystä kun sinun puolelta sinunkin pitäisi tietää asia vaan kunhan jäkätys alkaa sinulta
    Voit se lopettaa nyt
    Ei tuollasta asia voi olla tietämättä mikä on kansanedutajan paikka työn suhteen
    terv tepivaari

    1. Kyllä minä sen kansanedustajan paikan tiedän, mutta asian sivusta jänkätyksesi ei tuo mitään asiaa

  12. Mielestäni pitäisi puhalluttaa, jos kansanedustajassa on humaltuneisuudesta merkkejä.

    *
    Lasse Kallo , 29.10.2021 19:04

    Puhallutetaanko kansanedustajat ja ministerit, kun he tulevat töihin?
    Jos ei, pitäisikö puhalluttaa?

  13. Menee vähän ulos itse asiasta,
    mutta viinitilkka on ruokajuoma ja hyville aioille kohotetaan malja.

  14. Pääministeri Marinilla, 35 vee, on tietenkin oikeus vapaa-aikanaan metsästää kadonnutta nuoruuttaan (se biletys), mutta pitääkö se tehdä veronmaksajien rahoilla, ja vielä niin alatyylisellä tavalla!

  15. Näyttää siltä, ettette tiedä edustamisesta hölkäyken pöläystä, ette edes siitä, mitkä ovat suurähetystöjen, valtionyritysten, pressanlinnan tai edes Eduskunnan edustuskulujen suuruus miljoonina.
    Pieniä ovat pääministerin marjat maassa, mutta kaikenvastustajille suuria kuin strutsin munat.

    1. Enköhän minä tiedä tusta edustamisesta jotain, kun sitä melkein työkseni tein.
      Valitettavasti HK:lla näyttää tuo suhteellisuudentaju pettävän, kun vetoaa summan suuruuteen.
      Kyse on periaatteesta ja siitä, miten verovaroja käytetään – ei siitä, montako miljoonaa sattui pistämään epäasiallisella tavalla menemään.

      1. Höpö höpö, kaikki ne edustukset kuuluvat sääntöihin ja rajoihin. Täällä vain nussitaan pilkun puolikkaita, vain jotta saadan taas melua tyhjästä.
        Tunnen edustusmaailman varmasti yhtä hyvin kuin sinäkin

        1. Sen pilkun puolikkaan ”varastaminen” tarkoittaa, että varastaa lisää.
          Demujen bileet eivät todellakaan olleet poliittinen tai hallinnollinen edustustilaisuus.
          On aiva sama, mitä satuja Marinin johtaman ministeriön virkamiehet selittävät.
          Se näyttää ulospäin demubileiltä ja sitä ne olivat.

  16. Alexander Stubb yritti tehdä pääministerin pestistä pelleshowta, vähän huonolla menestyksellä.
    Hän oli kuitenkin miespuolinen henkilö.

    Joskus ennen mietiskelin, että kuka idiootti on saanut naisten päähän sen, että heidän pitäisi ruveta kilpailemaan miesten kanssa. ”Nainen pystyy kaikessa ihan samaan kuin mieskin, luultavasti paremminkin”. Tiedättehän tuon feministien sloganin.
    Kun minulle selvisi, että tuo ”idiootti” oli filosofi Platon teoksellaan ”Valtio”, minusta tuli vähäksi aikaa hiljaista poikaa.
    Ovathan toki filosofit Rousseau ja Marx trimmanneet tuota Platonin ajatusta modernimpaan kuosiin, mutta Platon sen alkuisä on.
    Eri juttu taas se, tarkoittiko Platon ko. teoksensa. kuvaelmaksi siitä, minkälainen ihannevaltio olisi, jos se olisi ihmisten maailmassa mahdollista saada aikaan. No, ainakin Hegel ja Marx ottivat sen tosissaan.

    Kansallissosialismia pidetään darwinistishegeliläisenä ja kommunismia marxilaidarwinistisena.

  17. Että selkeä juopottelu ja juoppokavereiden raijaaminen kotiinsa/virka-asuntoonsa on edustamista?
    Voihan sen niinkin sanoa, jos on sarkasmivoittoinen huumorintaju.

    Ja kun osa eliitin juopottelusta maksetaan veronmaksajien rahoilla!
    Sanna Marinilta olisi pitänyt leikata siivet silloin keväällä, kun hän kärähti niistä ateriaeduista – s.o. erottaa pääministerin pestistä.

  18. Onko noista kumpikaan, pääministeri ja hänen paras ystävänsä, enää täysipäisiä?

    Toistan mitä sanoin aikaisemmin (lisukkeen kanssa) ”Sanna Marinilta olisi pitänyt leikata siivet silloin keväällä, kun hän kärähti niistä ateriaeduista, – hänen oman etunsa ja Suomen edun vuoksi”.

    Tämmöistä se sitten on, kun läntisen kristinuskon ja sen maallisen version kommunismin paskalataus lähtee purkautumaan liian nopeasti.
    Feminatsit ja muut öyhöttäjät ovat ladanneet Sanna Marinin niskaan niin suuret odotukset mahduttaa viiden tuuman jööti neljään tuuman putkeen, että pelkään ettei ko. nainen selviä niistä ilman vaurioita. Toivon olevani väärässä.

  19. Sitä sanotaan demokratiaksi, kun valveutuneet kansalaiset ottavat kantaa poliitikkojen tekemisiin tai tekemättä jättämisiin.

  20. https://www.partisaani.com/news/decadence/2021/10/29/toimittaja-sanna-marinin-ystava-bile-ilmari-sodomisoi-miehen-kesarannan-jatkoilla/

    Sanna Marinin boomer-päivitys Instagramissa aiheutti äskettäin kohun, joka tulkittiin ylimieliseksi kritiikin sivuuttamiseksi ja sukupolvivastakkainasetteluksi. Marin kiisti syyllistyneensä vastakkainasetteluun ja kertoi päivityksen olleen vain huumoria. Boomer-kuittailulla on tunnistettu olevan myös vahva identtipoliittinen ulottuvuus.. Käsitteellä pyritään leimaamaan iästä riippumatta ”taantumuksellisia” tahoja ja vastaavasti pönkitämään nuoruuden kulttia. Marinin ”huumorissa” kiteytyy se, mitä kriitikot ovat maailmalla kutsuneet infantilisoitumiseksi, henkiseksi taantumukseksi.

  21. On arveltu että Marin boomer installaan kosiskelisi nuoria kannattajia, jos näin on niin mistähän puolueesta ne olisivat pois?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *