Ikäihmiset ja yksinäisyys

Kyllä siinä on monasti noinkin eikä kaksi vuotta yksin oloa saa kaikille hyvää aikaan

Olemme toki tottuneet yksin oloon itse en siinä näe mitään kummallista joskus olis kiva kyllä nähdä muitakin ihmisiä

No toki niitäkin näkee ja paikka missä asun on siinä hyvällä tasolla no eihän meillä asukkaan kun aika lailla samaa ikäluokkaa

Tunnemme suurimman osan asukkaista jotenka siinä olemme aika hyvässä linjassa

Mutta jos tulee jokin tauti aalto edessä päin koittakaa ymmärtää ettei ne sulut saa olla pitkiä pitkät ajat ei ole hyväksi kellekkään

Siinä ihminen erakoituu automaattisesti ja siitä eroon pääsy voi sitten olla kovan työn takana poistaa

mutta liian pitkät sulut ei ihmiselle ole hyväksi  vaikka niillä saatas hyvääkin aikaan

No julkista liikennettä en ole käyttänyt kohta kahteen vuoteen syynä se kun en tiedä jospa sillä sais hyppykupan nenäänsä

Mutta alkaa nyt kuitenkin oleen parempi aika joka antaa hiukan jopa liikkua muiden ihmisten pariin

Nauttikaa elämästä kaikella on aikansa ja älkäää unohtako ikäihmisiä yksin  oloon seommoro tepivaari  kirjoitti Teuvo Mast

4 vastausta artikkeliin “Ikäihmiset ja yksinäisyys”

  1. Toisilla tuo yksinäisyys on liiankin suuri asia ja kun jäävät leskeksi siitä tulee elämää suurempi asia
    Kun itse jäin lleskeksi v 2013 en muuttanut elämässäni mitään mihinkään suuntaan
    Toiset alkaa dokaan kaksin käsin ja siitähän ei hyvää seuraa kuten monet tietää voi olla että tuo leskeys on suurin syy myös alkoholi vaivoihin
    No harvoinpa mies jää leskeksi jää kuitenkin terv tepivaari

  2. Olisi hyvä että ikäihmisille järjestettäisiin turvallisia tapahtumia joissa he voisivat tavata, se ei olisi kallista mutta henkinen voitto olisi suuri.

  3. Juuri noinhan se menisi asun talossa jossa on pitkälti nuot asiat huomioitu talon omistajan puolelta
    Ympärillä on paljon ok taloja joissa asustelee monia leski ihmisiä olen heille sanonut tulkaa meidän omaan päivä kotiin joksi olemme tilat ristineet
    Paikalla toimi ennen ihan oikea päiväkoti
    Siellä on teevee ja paikalliset lehdet voi siellä lukea saa jopa ruokaa matkaan kun lähtee
    Kupponen kahvia kuuluu aina asiaan olla voi vaikka koko päivän
    Mutta noin me olemme asian nähneet helpottaa monilla leskillä tuo yksinäiisyys samalla
    terv tepivaari

  4. Mutta voimme yhdessä tehdä meille helpottavia asioita ilman että siitä olisi kuluja kellekkään ja sekin on vastuun kantoa muista ihmisistä
    Se joka tänään näyttää pieneltä asialta voikin olla toiselle suuri juttu autetaan toisiamme terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *