Meille syötetään kaiken maailman mössöä

Saamme kaupasta aivan mitä mössöä vaan sen enempiä en niistä mainitse mutta eivä ne ole ihmisravintoa

Kun asioita monetkaan ei näytä ymmärtävän ja kun kaikki vanhat perinteet saa uuden omistajan ne menee saman tien pilalle

Kun nyt ostat esim elovenan kaurapuuro aineita ei niitä saa kypsiksi vaikka keittäisit tunnin

Ennen ne tuli valmiiksi n  10-15 minuuttia onko noin että niitä ei tarvitse saada maistuviksi ja kypsiksi

Näitä muita ”uutuuksia ”  voin sanoa että eipä tarvitse minulle ehdotella kerran koekeilin tuota härkä papu mössöä

Ja sen pelkkä ulkonäkökin sanoi voiko tuollanen olla hyvää siitä kuulemma saa oikein hyvää kunhan sen maustaa

No kaippa kakka pököstäkin saa hyvän makuista kunhan maustaa niinpä kun osaan teen ruokani itse kotona ja saan hyvää aina

Kun olen eläkkeellä minulla ei oikeasti ole kiire minnekkään siinä kait ne salaisuudet piilee

Ja en sano mitään burgeria ravintolaksi vaikka noinkin niitä nimitellään nille on ihan oma nimike minulla seommoro kirjoitti Teuvo Mast

7 vastausta artikkeliin “Meille syötetään kaiken maailman mössöä”

  1. Kuten juice aikanaan riimitteli että olemme sitä mitä syömme noin voi käydä taas kun on joulu lähellä terv tepivaari

  2. Meillä käytetään Fazerin ”maistuvampi ALKU ” – puuroa.
    Illalla muutama desi vettä kattilaan ja hiukan hiutaleita. Aamulla liesi päälle muutamaksi minuutiksi- se on siinä ja voisilmä päälle ja suolaa, jos joku haluaa.
    Luovuin Elovenasta.

  3. Noin on tehtävä tai sitten lopettaa kaurapuuron syönti tyystin elovena kun ei kypsy terv tepivaari

  4. Kyllä meillä edelleenkin Elovena kaurahiutaleista tehty puuro kypsyy kymmenessä minuutissa. Eikä tarvitse keittää, vaan hauduttaa miedolla lämmöllä.

  5. No mulla kiehua pulputti mutta ryynistä ei tullut reilussa puolessa tunnissa valmista puuroa
    Lopetin oston elovenan osalta siitä tuotteesta kokonaan
    tuo Heikin julki tuomaa Alkua ostin tänään ja aamusella siitä tein eka puuroni eikä tarvinnut kun vajaa kymmenen minuuttia oli valmista terv tepivaari

  6. Taitaa tuo ”Alku” olla aika hinnakasta, mutta sehän kirpaisee vain köyhää…

  7. Onhan se hiukan kalliimpi ei niin paljon että kannattaa mainita terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *