Avoin kirje THLle

Kun kerran maksamme korotettua maksuakin teille ja emme saa yhtään mitään niin koska aiotte maksaa myös proteeseista ihmisille

Nuot hammas proteesit on se josta ei saa centin centtiä kelan eikä minkään muuunkaan instassin kautta

Nillä on kuitenkin terveyteen nähden paljon  tekemistä sen olen itse kokenut vuosi kymmeniä ns tekohampaita käyttäneenä

Minulla oli pari kolme kertaa vuodessa kurkussa jokin tulehdus ja on jopa aivan tutkittu asia ne huonot omat hampaat voi sairastuttaa myös sydän lihaksen

Ja monet muutkin taudit joita ei muutoin tulisi on täysin mahdollisia

Minulta nuot kurkku tulehdukset loppui kun seinään eikä ole minua vaivanut muutamaan vuosikymmeneen ainuttakaan kertaa

Paljonkohan THL onkaan säästänyt rahaa kun en työaikana ollut sen vuoksi sairauslomalla päivääkään

Summaa en tiedä sanoa mutta iso sen summan pitää olla kun pari kolme viikkoa vuodessa meni sairastaessa kurkkua

Pidän hulluutena sitä että kun meille ei makseta tekohampaista mitään  saa omiin mätiin hampaisiin tonnikaupalla rahaa vuosi tasolla

Samaan aikaan nuot mölisee siitä kun ei pääse viikon aikana hammaslääkäriin

Siihen sitten lisättynä kaikki muut sairaudet joita heille tulee ja useampi sairaus hampaista johtuvina

Kyllä siitä kuluja on teille mutta miksi noin ette anna terveyttä edistäviin asioihin  mitään

Olis o aika korvata proteeseista vaikka puolet hankinta hinnasta olis hiukan  tasapuolisempaa toimintaa

Nyt se ei ole sitä mistään kohtaa

Nuot proteesit muuten ovat hyvin hoidettuina tuollaset 15 vuotta kestävät ei luulis olevan suuri vaiva antaa vaikka hinta kokonaan

Joka lienee n 1500-2000 euroa molemmin puolin oleville proteeseille seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

22 vastausta artikkeliin “Avoin kirje THLle”

  1. Liekö THL syypää siihen, että Tampereella rikotaan lakia eläkeikäisten hammashoidossa?
    Pääsyylliset lienevät nuo kaupungun omat virkamiehet ja poliitikot.

  2. Juhak ei Tampereella mitään lakia rikota tää hammashoitohan on valtakunnan tasolla
    Ei minua kiinnosta muu kun se ettei Suomessa saa hammasproteesiin mistään muualta ku omasta lompakosta rahaa
    Ja kyllä ne omien hampaiden remontoijat saa tonni kaupalla kelalta rahaa joka vuosi ja kyllä sinne hammaslääkäriinkin pääsee
    Kellä on proteesit ne ei pääse kelan korvausten piiriin
    Kyllä se syyllinen on tuo THL kelahan tekee sen mitä ne määrittä olis vaan korkein aika alkaa kelan korvaan myös proteesia terv tepivaari

    1. Ei Tampereella hammashoito ole valtakunnan tasolla.
      Täällä ei normaali eläkeläinen pääse edes sosialistiseen hammastarkastukseen, ellei ole reikää tai kipua.

  3. Pääsee kuitenkin aikanaan onko valtakunnan tasolla hammasproteeseissa ei olla minkään maan tasolla
    Koska niistä ei korvata ainuttakaan centtiä terv tepivaari

    1. Ei muuten pääse.
      On yritetty, mutta ainoa, mihin on päässyt kohtuullisella ajalla on yksityinen.

  4. Kunhan jaksat jonottaa niin pääset proteesien käyttäjät ei saa koskaan yhtään mitään ei palvelua edes jonottamalla
    Ja mikä on kohtuu aika
    No eiköhän sinne yksityiselle puollelle maksa kela kuitenkin koska hammas hoitohan on kunnallisella mandaatilla
    Ja kun kunnan hammashoito ei kykene hoitaan asioita silloin kunnan velvollisuushan on asia hoitaa ns yksityisellä puolella
    Mutta proteesin käyttäjä ei pääse mihinkään maksaa omasta pussistaan kaikki kulut terv tepivaari

    1. Kun hammas on lohjennut, ei voi kuukautta odottaa.
      Yksityisellä kelan korvaus on olematon ja käynti maksaa itselle aina toista sataa puhtaana.
      Mitään ohjeita tai neuvoja siitä, että saisi kunnalliselta jotain tukea yksityiselle puolelle ei ole eikä näköjään tule.
      Poikkeuksena lienevät ne etuoikeutetut, jotka keskustassa saavat kaiken kunnallisen hoidon yksityiseltä.

      1. Lisäksi ei se kunnallinen edes maksa ainakaan eläkeläisille, jos tarvii esimerkiksi keraamisen kruunun.

        1. Nun nyt kerrot satuja kaikesa niin nytkin ei muuten saa mitään ilmaiseksi muuten kun maksamalla ihan omasta lomsastaan
          Muuten älää kerro epä totuuksia ne ei ole oikein terv tepivaari

          1. Esität vakavan syytteen minusta ja valehtelemisesta.
            Nyt olet velvollinen kertomaan, mitä satua olen esittänyt tai olet julkisesti paskanjauhaja ja valehtelija.

            1. Silloin kun kerrot satuja sanon suoraansennuot kruunut on selvää puppua
              Ja minäkerron totuuden sinä luuloja ja sinulta se pölinätulee ei minulta
              Proteesin käyttäjä maksaa itse omalla rahalla kokolystin ja molemmat puolet maksaa kerralla n 1500. 2500 tuhenteen ekeen revi siitä terv tepivaari

              1. En kirjoittanut sanaakan proteeseista, joten se siitä.
                Mitä puppua nuo kruunut ovat?
                Ei tuo kunnallinen hammashoito luvannut sellaisia kustantamaan, kun kysyin, joten jauhat paskaa.
                Totuuden kertomisessa olet täysin oma ihmeesi, mutta sille ei mahda mitään.
                Joten se paskanjauhajasta ja valehtelijasta.

              2. No et mutta blogi on juuri siitä miksi ei proteesin käyttäjä saa kelalta centtiäkään korvausta
                Tämä blogi ei ole omista hampaista lainkaan ja niistä juhak sinä kirjoitat miksi
                Lopeta se ja kerro proteeseista ja niiden korvauksista terv tepivaari

              3. Kruunut ei ole proteesin käyttäjille ilmaisia missään aina maksui tulee potilaan massissta terv tepivaari

      2. Kun proteesin käyttäjä odottaa kymmeniä vuosia niin paljonko on kuuausi siinä ajassa ei yhtään mitään
        Sulla on teoriassa mahdollisuus saada hoitoa meillä proteesin käyttäjillä ei ole edes teoriassa terv tepivaari

        1. Mitä se teoria auttaa, kun ei sitä hoitoa kuitenkaan käytännössä saa?

          1. kyllä saa muttei taida hammaslääkärien kapasiteteetti rittää joriset joutavia
            Proteesin käyttäjät maksaa siitä että saa palvelua ja aina yksityiseltä terv tepivaari

            1. Mitä väliä on hammaslääkärien kapasiteetilla, kun sitä hoitoa ei saa.
              Jauhat paskaa eikä sille mitään mahda.
              Enempää paskanjauhantaasi viitsimättä.

              1. Vielä kerran tämä blogi ei ole omista hampaista lainkaan vaan se on proteeseista
                Pysy niissä koska sulta ne jorinat nyt tuölee jos kirjoiota omista hampaista terv tepivaari

              2. Kylläsitä hoitoa saa tosinei seuraavaksi päiväksi multa ei tule paskanjauhantaa se tulee joltain muulta terv tepivaari

  5. Minulta lohkesi etuhampaasta paikka noin kuukausi sitten. Soitin hammashoidon varaukseen ja sanoin, että olen aikaisemmin käynyt julkisen hinnoilla yksityisellä Coronariassa keskustorilla. Aika järjestyi parissa päivässä jonottamatta ajanvaraukseen eikä Coronariaan.

  6. Näinhän se on kun tuota kunnallista puolta vlvoitetaan hakeen vaikka yksityseltä puolen se hoito jota eivät itse tekeen
    Meillä proteesin kyttäjillä ei niin ole lainkaan noin saamme hoitoa mutta vain maksamalla itse terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *