Kun ihmiset on laitettu kotiin pakolla

Ei ole jäänyt muuta harrastusta kun  levitellä reisiä ja mitä siitä taas tulee voi kun arvioida

Ei pitäisi olla suuri ihme kun huomataan että lapsia on syntynyt enemmän kun vuosiin

No itselle onneksi ei ole tullut ainuttakaan kun sitten olen jo tuon sinappi tuupi ajan ulkopolella ikäni puolesta

Mutta olen tuosta asiasta sanout että syntyvyydellä on aina omat huonot aikansa ja sen jälkeen tulee aina myös syntyvyyden kasvua

Monille tuokin asia on ollut että nyt kansakunta kuolee sellasiin satuiihin en usko

Nyt syntyvyys on nousu johteella ja näyttää kasvavan noinhan ne ennusteet kertovat

On vain asia joka heiluu milloin mistäkin syystä ylös ja alas ja valtio valta voi katsoa tekemisiään perhe politiikassaan

Kun  ihmiset ei tee tulosta lapsi lukuun se ei todellsuudessa ole heidän syytään vaan siihen on valtio luonut suurimmat esteet

Ja kyllä ihmiset osaa vetää johtopäätöksä en voi tehd lasta kun omakaan tulevaisuus ei ole   turvattu vakkapa työn ja asunnon  muodossa

Noin ne asiat menee seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

4 vastausta artikkeliin “Kun ihmiset on laitettu kotiin pakolla”

  1. Joku ylilääkäri tänään oli antanut neuvon että pariskuntien pitäisi käyttää maskia rakastellessaan. En tiedä syytä miksi noin hölmö neuvo ??
    Itse olen suurperheen kasvatti ja minulla on elossa 3 veljeä , 2 siskoa ja isä. Äiti kuoli syöpään 59-vuotiaana vuonna 2003 ja mulla olisi muuten lisäksi vielä yksi sisko mutta Sirpa kuoli rankkaan keuhkokuumeeseen kun oli vasta sylivauva.

  2. Kun asutaan saman katon alla eipä mieleeni tulisi laittaa maskia ja todellisuus onko jollain viirava yläpää vai luistaako kytkin saattaa olla kumpaakin lääkärillä joka tuollasi julki tuo terv tepivaari

  3. Meitä oli myös viis aluperin tosin nyt ei elossa ole enää kun kaks vanhempani ovat kuolleet isä jo v 1957 äiti v 1963
    Nyky mittareilla aika nuorina menivät itse olin äidin kuollessa n 14 vuotias
    Velipoika on elossa ja on minua vanhempi n 16 vuotta sellasta se oikea elämä on
    Mutta silloin kauan sitten perhettämme pidettiin pienenä monella lapsia oli n 10 tai enemmän terv tepivaari

  4. Kyllä tässä oman perheen puolelta olen se ”viimeinen mohikaani”. Elämä heittää, antaa heittää. Pistetään kampoihin, vaikka piruuttaan täältä viimeisenä lähdetään. Meikä on tehty katajasta, taipuu muttei katkea ja pistää takaisin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *