Minne niitä verorahoja voi ja saa käyttää

Monasti moititaan siitä kun verovaroja käytetään muka turhuuteen onko se niin en kyllä allekirjoita sellasta

Se että kyllä niitä paljon menee mutta turhaan onkin aivan eri juttu ja kun Suomessa on esim työvoima erityis suojelussa valtiolle

Valtion pitää siihen käyttää verovaroja koska eipä valtiolla paljonkaan muita tuloja ole

Olis paljon parempi kun nuot ihmisiin kohdistetut verovarojen käyttö oliskin selviö

Jossa annetaan työantajien irti sanomille sellanen raha jolla voi saada perheelle tavittava ruoka ja asuminen joka Suomessa ei niitä halvimpia ole

Eikä se monastikkaan ole työntekijä joka aiheuttaa irtisanomiset valta osin ne on huonosti hoidetut firmat ihan itse

Mistä se taas johtuu onkin  aivan eri juttu siinä on monia tekijöitä joita ei

työantaja ole voinut ennakoida

Sitten ollaankin yt edessä ja monasti irtisanottuja on pienellä paikkakunnalla sata parisataa työntekijää

Voitas hoitaa Suomen valtion velvoite tuossa työttömyys asiassa ja verovaroja siihen menee

Ansio sidonnaisesta maksaa valtio valtaosan  jotenka summa ei ole mistään kohtaa pieni

Itse maksan veroja melkoisesti vaikka eläke ukko olenkin  samalla maksan korotettua sos maksua

Vaikka en  ole sitä puolta rasittanut ja siitä en voi kun kiitttää aika hyvää teveys tilaani

Minun maksamia veroja voi käyttää ihmisiin Suomessa kun itsellä niistä ei palaa takaisin mitään  seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

15 vastausta artikkeliin “Minne niitä verorahoja voi ja saa käyttää”

  1. Tiedän tapauksen yhdestä taidemaalarista joka sai 10 000 euron avustuksen. Laittoi galleriansa säppiin ja ryyppäsi koko rahan.

  2. Nuot ovat niitä joita varmaan tulee melkoisesti ja niihin pitäisi olla omat sääntönsä
    Useimmiten ne varat tulee muualta kun verovaroista aika usein ne tulee säätiöiltä terv tepivaari

  3. Pitäisi kuluttaa vastuullisesti. Vaatia rahoille vastinetta. Ei ulkoistaa vastuuta. Ei säästää viimeistä penniä henkilökuluissa ja sitten kuluttaa sama kymmenkertaisena konsulttipalkkioina. Ei ostaa firmoilta jotka eivät maksa veroja Suomeen. Ei tuotteita joiden työllisyysvaikutus menee muualle. Ei hyvävelikerhoa.

    Muutamassa kohtaa olisin valmis jopa palkkaamaan lisää väkeä julkiselle sektorille, mutta leikkaisin niin maan perkuleesti juurikin konsultoinneista. Tekemisen ulkoistuksissa ei ole vikaa, mutta vastuun ja päätösten ulkoistaminen on väärin.

    1. Maksan itse melkoisen summan joka vuosi jossa vilä sosiaali maksun korotettu summa saamatta niistä itse mitään mutta menkööt niille Suomalaisille jotka ovat työttömiksi joutuneet
      Heillä itsellään on harvoin omaa syytä siihen tilaan terv tepivaari

  4. Samalla vois vaalikopeilta poistaa fanaatikot niitäkin näyttää olevan taas paikalla terv tepivaari

      1. Jos minua pidät fanaatikkona olet väärässä minun suhteen mutta kyllä se koskee myös kaikkia fanaattikkoja olkoot keitä hyvänsä terv tepivaari

          1. Blogi avaukseni oli juuri noilla vaalikopeilla oleviin fanaatikkoihin olipa keitä hyvänsä
            Ne ei sinne kuulu terv tepivaari

  5. Naapurikaupungissani käytetään runsaasti verovaroja rantaan tulevan yleisövessan tiimoilta. Vissi kuusi lautakuntaa suunnittelee, tarkentaa, muuttelee, hyväksyy, hylkää, kiistelee asiasta viikkokaupalla. Lausuntoja pyydetään sieltä sun täältä, etupäässä virkamiehet toinen toisiltaan ja valmista ei näytä tulevan.

    Kirsikaksi kakkuun on nousemassa virkamiesten rakentama hässäkkä siitä kuka, koska ja minne saa luvan laittaa jätskikioski.

    Byrokratia nielee verorahoja surutta, ketään ei perään kysy, saati arvioi kohtuullisuutta, panokset kautta hyöty ajattelu tyystin hukassa

  6. Jos se vessa saa aikaan ympäristön siistiytymistä ei se turha invstointi ole ja tunnettuahan on että joka ihminen päästelee sekä tislattua vettä että pökäleitä
    olipa rikas taikka köyhä
    Ja kun se tehdään naapuri kuntaan toden näköisesti ne maksaa sitten sen kunnan vero euroistaan
    Tuskinpa sitä valtion pussista maksetaan terv tepivaari

    1. Vessoja tarvitaan sinne missä ihmiset käyskelevät se on selvä. Minä nyt vaan kummastelin että yhden sellaisen rakentamista monet valiokunnat pyörittävät viikkokausia.

  7. No onko se järvi niin saastunut ettei siellä lainkaan uida silloin siellä on hyvä olla vessa muutoin on rannat täynnä pian sitä itteään terv tepivaari

  8. Kun veroja kerätään ei nitä kerätä sen vuoksi että kunnan taikka valtion kassa niistä pullistelisi ne kerätään kyllä aivan eri syistä
    Ja se että niitä annetaan silloin kun ihminen niitä tarvitsee koska kyllä se ihminen on aina se ensimmäinen jota tuetaan vaikka työttömyyden tullessa eteen
    On myös tuettava yrityksiä mutta onko se oikein etä kun ne saa tuen jaetaan sen jälkeen osinkoja
    Moni kyllä katsooettei silloin tueta miettikääpä yrittäjät sitä terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle teuvomast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *