Mistä se johtuu ja menee keinotteluksi

Kun näitä maskeja on ollut noinkin pitkään  ja koko ajan korona vaan leviää voi kyllä kysyä onko niistä sitten ollut hyötyä missään

En sano mitään mutta nyt me ollaan yhtä kauniita kaikki kun maski peittää melkoisen osan naamaa

Mutta koronaa ne ei näköjään estä millään tavalla ja Helsinkiläiset mellastaa Suomen niemellä kun heille ei voi sanoa  ette tule makunnan rajan ulkopuolelle

Koko muu Suomi saa sitten siitä valtalain mukaisesti kärsiä ei tainnut mennä oikein mikään asia

Tuollasta se on kun ei osata tulkita mitään oikein  kohta meille julistetaan ulkonaliikkumiskelto mitäs siihen sanotte

No on se sentään kukas meille tuo ruokaa kun emme sitä itse voikkaan hakea

Mutta kunta vaalien siirrosta ei muut puolueet ole vastustaneet niiden siirtoa vai yksi oppositio puolue vastustaa siirtoa

Kenen asialla he sitten ovat kun  pitäisi ajaa Suomen asiaa taitaa olla niin että heille tärkeintä on saada työvoimaa muista naapuri maistamme

Piittaamatta mistään asiasta joka koronaan liittyy noin saavat halpaa työvoimaa maahan

On tosi asiaa että ne ovat keinottelemassa Suomessa verojen kiertoa kun ovat päivää alta vuoden Suomessa

He eivät maksa verojaan kotimaahaansa eivätkä myös Suomeenkaan

Silloin he voivat tehdää työnsä Suomessa päälle 35 % halvemmalla ja saavat silti saman verran rahaa käteensä

Ja onko pk yrittäjällä vstuuta missään  kun altistaa ihmisiä koronalle n 100 ihmisen verran joista 10 saivat koron

Kaikki kuitenkin turhia tartuntoja ja vastuutaan ei tuokaan kyllä oikein tiennyt vai oliko ahneus syynä tuollaseen

Noin se meneee kun keinotellaan  kunnolla  seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

8 vastausta artikkeliin “Mistä se johtuu ja menee keinotteluksi”

  1. Heräsin johonkin kolahdukseen enkä saanut enää unta jatkettua niinpä kirjoitan jo nyt aamu kolmelta no otetaan pikku päikkärit terv tepivaari

  2. Maskit ovat osa kokonaisuutta, eivät erillinen saareke.

    Edelleen paras luku tästä on Tomas Pueyon teksti, jossa on myös mainiosti kuvilla esitetty kokonaisuutta. Suomeksi voisi kutsua ”emmental-strategiaksi”, kun on juustoviipaleita monta peräkkäin ja kaikissa reiät eri kohdalla.

  3. Maskit on avuksi muttei sekään huonossa onnessa kykene koronaan sairastumista estämään
    Se tosin vähentää tautiin sairastuista terv tepivaari

  4. Mietoja oireita omaavat eivät älyä pitää maskia, vaan levittävät tautia urakalla.
    Valtion pitäisi jakaa maskittomille älypillereitä ilmaiseksi.

  5. No ei kaikille ole mietoja oireita kun lämpö nousee n 39 asteeseen joteka kaikki ei kestä tuotakuumett vaanonkin jopa henken lähtö lähellä
    ei ole minulla tautia jotenka en käytä maskia en silti levitä yhtään mitään tautia
    Ne jotka levitti tuli Helsinkistä leville siinä syyllisiä ja paljon terv tepivaari

  6. Järkikin liikkuu kuntavaalit on siirretty kesäkuulle ja ovat 13 pv kaippa siihenkin jotkut sanoo meni pieleen
    No sanokoot mitä haluavat mutta kansaan terveys tuossa huomioitiin vihdoinkin terv tepivaari

  7. Eipä niitä tule minulle menen kauppaanettä olen ovella jo viittä vaille 07.00 ja aika usein olen ollut yksin kaupassa
    Muutenkaan en siedä ihmispaljoutta kierrän isot porukat kaukaa terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *