Oikea Tamperelaisuus mitä se on

Kun monet miettii asia mikä on salaisuus Tamperelaisuuteen niin olen monasti tuonut julki ettei asiassa ole mitään suurempaa

Mutta pitää vaan syntyä Tampereelle muuta vaihtoehtoa ei sisään pääsyssä ole mutta sitten oletkin sitä aina

Ja vaikka me kinaamme asioista emme silti riitele vaikka vieraat voi niinkin luulla no luulo ei ole tietoa tuossa asiassa

Meille Tamperelaisille asia on selviö mutta pidempään muualla asunut onkin vieraantunut Tamperelisuudesta

Ja se on asia joka heidän pitää ensn itse huomata ja onko kuitenkaan oikeaa asiaa arvostella vanhoja päätöksiä kaupunkin kehttelyssä

On turhaa venkoilua sanoa ettei me tarvita vaikka näsinneulaa lempinimeltään Paavolan Penis

Tarvitaanko siten Tampere taloa asia on vähän sama kun menisit Roihin ja alkaisit arvostelemaan lappia taloa

Mutta tampere talo on Tampereelle aika lailla sama asia ja on muutenkin monumentti kaupunkille

Jota me kaupunkin asukkaat käytämme melkoisen ahkerasti milloin minkäkin asian tiimoilta

Eikä me varmaan tarvita mm jäähalllia joka on suomen eka kaiken lisäksi jotenkin olis hullua ajatella niinkin vanhaa kiakko kaupunkia kun Tampere ilman jäähalllia

Olis sekin kokemus sinänsä tosin ei mitenkään mahdollista mitä tulee uuden areenan nimeen voishan tuo olla vaaikka Naaras life

Tiedä mistä on nimensä saanut uros life hullu nimi se on toivottavasti itse Areena on hyvä tasoa joka on meidän omaa identiteettiämme

Näillä mennään eteenpäin ja varmaan tuosta alueesta tulee komee kunhan valmistuvat aikanaan

Mutta Tamperelaiset ovat kotikaupunkistaan ylpeitä vaikka sanonkin ei tää ole suurin kaupunki maailmassa on kuitenkin maailman suurin riäväkylä

Noin ne asiat ovat seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

28 vastausta artikkeliin “Oikea Tamperelaisuus mitä se on”

  1. Ei sitäkään moni tajua kun Tamperelainen kysyy toiselta kumpi toinen siihen vastaa vaikka Tappara
    Voihan se vastataa ilveskin elikkä selvää kieltä kaikki kyse on kiakko seurasta jota kannattaa terv tepivaari

  2. Jos joku sanoo asuneensa koko ikänsä Tampereella, pitää heti pidättää nauruaan, koska etukäteen tietää, että he tietävät kaikesta kaiken, mutta todellisuudessa he eivät tiedä mistään muusta mitään kuin vain oman nurkkakuntansa kaverit, pari kiakkoporukkaa, mustan makkaran ja Pispalan portaat. Siis varsinaisia nurkkapatriootteja. Mutta naurua pitää pidätellä nurkan taakse, ettei saa turpaansa.

  3. Heikki kun tekee 38 vutta töitään ympäri maailmaa voit olla varma ettei tuolla väittämälläs ole perusteita missään kohtaa
    Heikin ei kannata meluta ettei tiedä misstään muusta maailmasta ja on muka nurkkakuntanen jos ei ole Porvoossa viihtynytkään
    Muualla kylläkin
    Mutta tuo julki sen mitä se oikeasti on mulla on kirkonkirjat olleet Tampereella miksi niitä muutella terv tepivaari

  4. Heikille valistuksena en ole asunut parakissa missään muualla kun Porvoossa muualla on ollut vähintään kerrostalo asuntona aika monessa maassa on ollut ok talo terv tepivaari

    1. Näinhän se juuri meni, kun sanoin. Tepi kun on yksin koko Tampere, joka tietää kaikesta ei mitään muuta kuin omat juttunsa ja kirjansa Tampereella. Eikä Tampreella asu muita kuin Tepi ja samanlaiset toiset tepit.

  5. Jos olen ollut pisimmän komennuksen yhdessä maassa n 9 vuotta Heikin väittämä alkaa oleen melkoista potaskaa
    En minä olen vain yksi numero kaupunkin väkiluvussa mutta niitä maita missä olen ollut on monia joissa olen ollut n puoli vuotta
    On aika kaukana Heikin väittämät todellisuudestaa terv tepivaari

  6. En liioin ole koskaan ollut muuttamassa Suomessa muualle koska en ole Tamperetta parempaa löytänyt
    Sksi asun ja elän Tampereella enkä sieltä muuta pois no käyn toki muissa maissa varsinkin Eesissä
    Tuo Länsi naapurimme jää aina vaan syrjään ja katson sen taakse jossa on Norja siellä ja Tanskassa vierailen ja myös Saksassa
    En koskaan ole viihtynyt nyppynaamasessa Ranskassa ja eräs syy on heidän siisteys tasonsa
    Katu pestään joka aamu yö sisäpihalla saa katsoa ettei saa yöastian sisältöä niskaansa
    Ja katsoa mihin siellä astuu siellä voi olla ihmiskivee kusta siellä on vähintään ja haju aivan sitä itseään
    No sitten Tampereella jos on tupakan tumppi maassa siitä pidetään maailman loppuna no minun tumpit ei maahan mene niille on oma paikkansa
    Jos olen omalla autolla liikkeellä ne menee auton tuhka kuppiin pyörällä mennessäni ne menee etukorissa olevaan vanhaan pulloon jossaon vettä jotenka ne myös sammuu heti
    Ja meillä on kaunis kaupunki joka puolelta siksi asun Tampereella terv tepivaari

  7. Mutta, kun syntymäpaikkaansa ei voi kukaan määrätä, mutta, jos olisi voinut toivoa, niin Suomessa Porvoo, Savonlinna, Helsinki, Maariahamina tai Fiskars.
    Ulkomailla, Firenze, Strasbourg, Luxenbourgh, Baden-Baden.
    Mutta, kun historiaa ei voi muuttaa, niin on kuitenkin ollut porsaanreikä, meinaan, olen ylöjärveläinen enkä tamperelainen, vaikka Marian sairaalassa putkahdin lielahtelaisena parkaisemaan. Kauhea kokemus, kun oli pakko parkasista ihan kauhusta.

    1. Heikin asumiset ovat valta osin Suomessa siis olemalla vain Suomessa ei näe muiden maiden kulttuuria mistään kohtaa
      Nuot paikat joissa Heikki on omasta mielestään asunut on vain pieni osa siitä mitä olen itse tehnyt asumalla n neljässä kymmenessä maassa vähintään puoli vuotta
      Mustaakseni Heikin vanhemmat asui siivikkalassa eikä lielahdessa parkumisesta en tiedä mitään mutta eiköhän ne mukulat ulvo kaikki jotka elää
      Minulle on aina silti ollut Tampere rakkain kaupuki jossa haluanelää vanhuuteni loppuun asti terv tepivaari

      1. Poistit sitten kommenttini, joka liittyi työskentelyyn ja asumiseen ulkomailla. Käsittääkseni se liittyi aiheeseen.

        Eikä liene ollut edes totuuden vastainen.

        1. En ole poistanut mitään miksi olisin viimeiset vuodet kun olin pelkästään kotimaassa
          Totuuden vastaiseen en osaa sanoa mitään kun en edes tiedä mitä sulla poistuneessa komentissa oli terv tepivaari

      2. Olen asunut muualla Euroopassa kuin Suomessa, Kaakkois-Aasiassa ja USA:ssakin jonkin aikaa ja kiertänyt maailman ympäri pari kertaa.

        Ja Suomessa 10 paikkakunnalla pitkähköjä aikoja, eli se siitä.

        1. Noinko oot asunut paria viikkoa ei asumiseksi sanota luuletkos että ei Yhdysvalloissa ole muutkin asuneet ok talossa
          On niitä maapallon kierroksia tullut muutama kerta ja kyllä kauko itää olen matkanut sellasissakin maissa minne ei turistit pääse
          Suomessa olet voinut asua ihan missä vaan olet aina Suomalaisen naapurina matkaa voi tietysti välissä peninkulma
          Eikä se mitään muuta kun asuminen on vaikka kymmenen vuotta Suomessa silti koko ajan terv tepivaari

        1. Olin maan alla n 8 tuntia ja loput ihmisten parissa maan pinnalla ootkos hiukan no olkoot sanomatta ettet saa kipuja korviisi mutta sellasta se oikeasti on terv tepivaari

  8. Tuosta syntyperäisyydestä en oikein osaa sanoa edes yhtään mitään. Päädyin lavialais – porilais – turkulais- helsinkiläisenä tänne Kanta-Hämeen Tammelaan. Oikeastaan mitään jälkiä en koe entisten kotipaikkojeni minuun jättäneen.
    Minä nyt vain olen tämmöinen karjalaistaustainen tuiki tavallinen ihminen, ilman mitään erityisiä meriittejä ja ihan hyvin tämä elämäni on sujunut. Työttömänä en ole koskaan päivääkään ollut, aina on töitä löytynyt ja kohtuullinen siivu elämää yrittäjänäkin.

    1. Niin minäkin olen sekarotuinen suvussa; Muinais-Pirkkala, Viljakkala, Ylöjärvi / Kesälahti, Sulkava Etelä-Savon Oriveden rannat = nyt tamperelainen.

      Alkuperäis-tamperelaisen (pirkkalainen) rotupiirre: kapeakasvoinen, silmät lähellä toisiaan, hoikka ja jäntevä ja keskikokoinen ( nuorena).

      Savolainen: matalan-läntä, pitkä selkä, lyhyet jalat, leveät hartiat, vahvarakenteinen.

      Lappilainen: inuiittien kasvonpiirteitä, tummahiuksinen, pienikokoinen, länkisääret

      Länsi-Suomi: pitkähkö, kapeakasvoinen, vaalea, hoikka, normaalivartaloinen

  9. Kaikki olkoot onnellisia omassa kaupunkissaan jossa tykkää asua sehän se on parasta hänelle itselleen terv tepivaari

  10. Isäni oli savolainen, äitini hämäläinen. Paha on itseään arvioida mutta uskoisin että olen melkoisen selvä sekoitus (yhden suhde yhteen) näiden maakuntien kansanluonteesta.

  11. Noinhan ne Suomessa ovat olleet varsinkin pohjanmaalla jossa vaimo aika usein haetttiin savosta
    Tais siinä sivussa muutama äijäkin tulla maakuntaan kun olivat löytäneet äkäsen pohjanmaan muijan terv tepivaari

  12. Mutta kun kukin katsoo mikä asema on Tampereella Suomen kehittäjänä alkaa silmätkin aueta totuuteen
    Ja miksi Tampere on nytkin suosikki listalla aivan kärjessä ei varmaan suotta ja onko se asema tullut turhista asioista
    Tuskinpa on terv tepivaari

  13. Tästä ei kannata kenenkään kirjoitella koska on liian paljon pelkkiä arvailua loppu sellaseen tämä blogi saa mennä unten maille terv tepivaari

  14. Ihminen voi tulla tamperelaiseksi kun tänne muuttaa ja totuttelee. Tai espoolaiseksi. Mutta turkulaisuus kun kerran tarttuu, se on ja pysyy tässä elämässä ja seuraavassa.

  15. No Kyuu ei se muuttamalla Tamperelaisuus tule
    Tänne synnytään joku voi olla eri mieltä asiaa se ei muuta
    Noista Turkulaisista ei voi paljon sanoa ne kun ääntelee kun saimaan norppa ja ainoa kukkanen siellä on mulkukka
    Mutta silti ne on Tamperelaisille rakkaita naapureita eikä kumpikaan saa raivaria jutustamme terv tepivaari

  16. Kuinka se olikaan: jos yksi tamperelainen muuttaa Turkuun, molempien kaupunkien älykkyysosamäärä nousee, vai oliko se päinvastoin; jos yksi Turkulainen….

    Turku on kuitenkin ollut sivistyskaupunki jo vuosisadat, Tampere taas teollisuuskaupunki, ja se jättää omat jälkensä kumpaankin.

    Kun kävin muutama vuosi sitten Turun kauppatorilla, joka oli vielä kaivamatta auki ja…
    kysysi oikke turu murteell, et oks teil kunno pottuja myyrä, mnä meina siiklei ?
    …torimyyjä vastasi: ei me simmottis ite syörä, me myyrä ne tyhmill tamperelaisil, jok ei kunno potuist ymmärrä yhtikäs mittä. Me syärää tääl annabellee.

    Vastasin, että kyä nääs mää viän ny sitten pari kiloo tonne nääsvilleen.

    .. ja nauru maittoi kauppiaallekin.

    Olin töissä 11 vuotta Unileverissä, jonka tehtaat olivat Turussa ja Herttoniemessä ja asuin Hessa ja puoliksi Turussa ja kävin silloin tällöin Tampereellakin.

    1. .. niin ja olihan meillä tehdas vielä Lahdessakin vastapäätä rautatieasemaa, SW Paasivaara – ”Vientikerma”. Siellä tehtiin Jacky jugurtteja, voita ja ties mitä herkkuja.

  17. No siitä sivistysestä voi olla kahta mieltä mutta kyä nääs syödään molepia pottuja
    Tuon unilevrin tuotteita joitakin kierrän on siellä jokus jopa hyviäkin merkkejä en viitsi laittaa
    On vaan kumma kun pitää haukkua oikeasti kumpakaan kaupunkia se nyt mitä meillä on Turkulaisten kanssa vinoilua milloin mistäkin
    Turkulainen ja Tamperelainen ymmärtää kumpikin ja naurut ne saa aikaan kun odotetaan mitä toinen on vitsinä keksinyt toisesta
    Sitä vaan ei kaikki Tampereelle muuttaneet voikkaan tajuta se nyt on aivan muuta kun riitely saatikka tappelu
    Se nyt vaan kuuluu meidän suhteisiin kaupunkeina eikä niistä kukaan loukkaanut kuten varmaan moni sen tajuaakin terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle teuvomast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *