Pitääkö meidän kiukutella kaikille

Onhan selviö mitä saamme sillä aikaan mutta silti pitää olla periaatteessa aina eri mieltä kaikessa

Sitten on eräät piirit vailla vastuun kantoa maan  asioissa haukkumiseen riittää voima varoja vaikka kuinka paljon

Mutta kun pitäisi maan etuja ajaa siihen ei riitä yhteis toimintaa Tampereella tämä on normaali toimintaa ollut aina

Varmaan tätä riitaa on muissakin Suomen kunnissa meillä kun on moni puolue maa eikä sitä esim kahteen saa laskea kun on monta asiat tulee hoidetua aina paremmin

Ja kansan mielipiteet tulee esiin paremmin mutta voitasko riidellä silti vähemmän tuskinpa tuokaan asia muuksi muuttuu

Aina tosin voi toivoa siitä ei kukaan voi kieltää ja vaalitkin on edessä vajaa kaksi vuotta niihin näillä kansa nyt kulkee

Olemme silti menossa kohti parempaa aikaa seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

31 vastausta artikkeliin “Pitääkö meidän kiukutella kaikille”

  1. Olen tuota asiaa miettiyt jo pidempään enkä ole saaut vastausta
    kyllä me voimme olla eri mieltä asioista mutta se on aivan eri juttu kun tapella asioiden kulussa
    Siinä on järki loppunut kokonaan terv tepivaari

  2. No takuulla alkaa ketkä sitä eniten kylvää katsokoot peiliinsä koska tarpeetonta se on joka tapauksessa terv tepivaari

  3. Holtiton hallitus lienee pahin kylväjä. Moni asioita ymmärtävä alkaa olla hädissään.

  4. Hallitus on hyvä joka asiassa jotenka sitä on meidän tappeluihin väärä tapa tuoda Ne jotka ovat hädissään ovat sitä aina samalla luovat riita aihioita terv tepivaari

    1. Tämän blogisi perimmäinen tarkoitus näyttää olevan riidankylväminen.

      1. Markku ei sitten edes sinnepäin vaan tuon esiin niitä jotka jopa uhkailee terv tepivaari

  5. Hallitus voi olla hyvä monessa mutta jos sitä mainitsee hyväksi ihan joka asiassa niin se on omiaan aiheuttamaan riitaisuutta keskustelijoiden kesken.

  6. Typeryys ihmisen tyhmentää, sanoi Forrest Gump elokuvassa Forrest Gump

  7. Se ei kuitenkaan ole minun tarkoitus lainkaan
    Mitä taas tulee väärin tulkintaan sille en voi yhtään mitään ja kun sanon hallituksen olevan hyvä kaikessa sanon vain oman mielipiteeni
    En kerro muden mielipiteistä he savat oman kantansa pitää

    1. En kommentillani tarkoittanut sinua Tepi vaan laitoin sen noin yleisesti kun mielestäni hyvä pointti Tom Hanksilta kyseisessä elokuvassa.

      1. joo ja mun kommentti oli Myllymatille Timo ei sinulle terv tepivaari

  8. Yksikään hallitus ei saa sadan prosentin tukea kun kysymys on moni puolue maasta nimeltään Suomi
    Riitely ei silti ole oikea suunta mielipide erot ovat sallittuja ne ei riitelyn malleja ole terv tepivaari

  9. Riitely ja tavaksi tullut on että eriävä mielipide sanotaan kärkevästi, ikäänkuin riitaa haastaen on uusi normaali valitettavasti

  10. Niin on ja joidenkin mielestä oikein tehty minusta ei ole vaikka olemme eri mieltä voimme asian tuoda muulla tavalla esiin kun haastamalla riitaa terv tepivaari

  11. No en olelainkaan tuolla kannalla kun pitää etsiä jokin mu ratkais kun riita riitaan ei ole kellään aihetta terv tepivaari

  12. juhak miksi minulle höpötät demareista täysin metsikköön menet tämä hallitus on tehnyt minun näkö kulmasta oikeita päätöksiä terv tepivaari

    1. Oikeita päätöksia ja munimista, viivyttelyä, ennakoinnin puutetta ja jälkiviisautta kaiken kaikkiaan.
      Kummasti nyt kaikki ovat olleet oikeita päätöksiä, kun joku muistaakseni kiukutteli kuukausitolkulla rajoituksista ja karanteeneista, mitkä hallitus päätti.

      1. Siihen päälle muiden syyttelyä omista tekemisistä tai tekemättömyyksistä…

      2. Eduskuta j hallitus laatii Suomeen lait olipa ne hunoja tai hyviä terv tepivaari

  13. Tilanne pitää riitauttaa, kun nykyinen työelämästä vieraantunut vasemmistoeliitti kaivelee kuoppia työtätekevien tielle.

    Jos suurin työväenpuolue, PS, killittelee eduskunnassa vaitonaisena, saattaa äänestäjäkunta tulla rauhattomaksi.

  14. A perusuomalaiset ei ole työväenpuolue vaan pienyrittäjien ääni torvi
    Eikä työväenpuolueet ole vieraantuneet työväestöstä lainkaan
    Markulta pelkkää suurta höpinää terv tepivaari

    1. Joo ja sinä laitoit taas paskapuhevaihteen ja inttävän ja vähän kajahtaneen valemoodin päälle.

  15. Enpä ole laittanut tyhjän puhumista päälle sen tekee jokin muu taho
    Multa vaan ei tule mitään kajahtanutta julki en liioin intä senkin tekee ne joille se on riitaa tekevää
    Ja siitä tämä blogi on ei nytkään minusta taikka Markusta vaan aivan muusta ja sellaseen ei nyt ole aihetta kellään terv tepivaari

  16. Kaikessa pitäisi tehdä puolueiden yhteistä asiaa eikä sooloilla missään niin asioita ei Suomessa hoideta
    Olipa kyseessä mikä puolue hyvänsä terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *