Hyödytön teatteri

Tällä viikolla se sitten alkaa Yhdysvaltain kongressissa, nimittäin hyödytön teatteri nimeltään Trumpin virkarikosoikeudenkäynti osa 2. Sen sijaan, että kongressi keskittyisi varsinaiseen työhönsä, kuten päätöksiin koronapaketista ja Bidenin hallinnon virkamiesten vahvistamisista, kongressi käyttää aikaansa oikeudenkäyntiin. Oikeudenkäyntiin, joka mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulee päättymään syytteiden hylkäämiseen, ja näin ollen ainoat asiat mitä koko touhusta jäävät jäljelle ovat hukattu aika ja tuhlatut rahat.

Kaikessa turhuudessaan demokraattien ajamaa virkarikossyytettä voidaan pitää demokratian rajoittamiseen pyrkivänä toimena, koska sillä pyritään ainoastaan estämään Trumpin mahdollisuus asettua uudelleen ehdokkaaksi. Pelkkä ehdolle asettuminen ei kuitenkaan tarkoita uudelleen valintaa, vaan siitä päättävät äänestäjät. Näin ollen demokraattien ajama tuomio rajaisi kansan mahdollisuuksia valita johtajansa, koska sillä ei olisi tuomion myötä mahdollisuutta edes halutessaan valita Trumpia uudelleen. Ilman tuomiotakin Trumpin uudelleen valinta on tosin erittäin epätodennäköistä, mikä vain korostaa koko touhun järjettömyyttä.

12 vastausta artikkeliin “Hyödytön teatteri”

  1. Koska äijä ei ole enää presidentti niin sitä ei voi tuomita. Kapina pyyhitään maton alle.

  2. Koska Trump ei enään ole presidentti, hänet voidaan asettaa rikossyytteeseen, aivan kuten kuka tahansa tavallinen kansalainen. Virkasyyte ei mahdollista rikosoikeuden tapaan rikostuomion antamista, vaan on tarkoitettu mahdollistamaan virkansa puolesta syytesuojaa nauttivan henkilön poistaminen virasta, ja siten saamaan hänet normaalien rikossyytteiden alaiseksi.

    Tietääkseni Washingtonin (vai oliko se Distrct of Columbian) syyttäjä on tutkimassa Capitolin tapahtumia, ja on kertonut pyrkivansa nostamaan rikossyytteet kaikkia rikokseen syylistyneitä kohtaan. Jos siis Trumpin katsotaan rikkoneen lakeja ja syyllistyneen rikokseen, tuo syyttäjä mitä suurimmalla todennäköisyydellä nostaa syytteen Trumpia vastaan. Tällöin asia käsitellään normaalissa rikosoikeudessa, jossa syytetylle voidaan langettaa rikostuomio, toisin kuin nyt käynnistymässä olevassa virkarikosoikeudenkäynnissä.

  3. Tuo jälkimmäinen kappale, koskien mahdollisen tuomion seurauksia demokratian kannalta, on Allan Derschowitzin innoittama. Hänen näkemyksensä mukaan parisataapäisen kongressin ei pitäisi lähteä rajaamaan muuten lain vaatimukset täyttävien kandidaattien oikeutta asettua ehdolle. Historian saatossa sellaiset valtiot, jossa valtaa pitävät tahot ovat määritelleet ne ehdokaat, joista kansa saa vaaleissa valit, eivät ole osoittautuneet kovin hyviksi paikoiksi olla ja elää.

    Derschowitzin mukaan tällainen toiminta, jossa käytännössä kuka tahansa (ei tarvitse olla viranhaltija) voidaan asettaa poliittisin perustein (mitään rikostutkintaan ei ennen syytteiden nostamista suoritettu) syytteenseen perustuslain takaamaan sanavapauden käytöstä, ja jolla pyritään evätään henkilön oikeus asettua jatkossa ehdolle, on luomassa hyvin vaarallisen ennakkotapauksen. Mahdollinen tuomio voisi avata ovia ennakoiville oikeudenkäynneille, joilla vallassa oleva puolue voi yrittää torpata esim. kilpailevan puolueen mahdollista presidenttiehdokasta, ja pyrkiä siten vahvistamaan omia vaaliasemiaan.

  4. Maamme hallitus voisi siis lähettää haistatteluterveiset republikaanien lisäksi nyt myös demokraateille.

  5. Loppiaisen tapahtumat, jotka sinänsä olivat tuomittavaa laittomuutta, mellakointia ja huliganismia, eivät kuitenkaan voi olla minkäänlainen järjellinen eivätkä oikean juridiikan mukainen peruste millekään virkarikossyytteelle presidentti Trumpia vastaan. Tämän näkemyksen perusteet ovat seuraavat.

    Kuten Raheem Kassamin The National Pulse -artikkeli 11.1.2021 ”’Incitement’ Timeline Debunked as Ex-Capitol Police Chief Says Pelosi, McConnell’s Sergeants-at-Arms Refused Security Measures” tuo esiin, ensimmäiset protestoijat saapuivat kongressitalolle klo 12.40 iltapäivällä, kun Trumpin puhe alkoi tasan klo 12.00. Protestoijien on käytännössä ollut pakko lähteä pois Trumpin puhetilaisuudesta – jos he siellä olivatkaan olleet; katso 13.1.2021 päivätty entisen tiedustelu-upseeri Charles Faddisin silminnäkijätodistus ”January 6th: The Reality On The Mall” AND Expert Analysis and Commentary -sivustolla – jo ennen Trumpin puheen alkamistakin. Ryntäys kongressiin alkoi jo huomattavasti ennen kuin Trumpin puhe edes päättyi. Tämä on erittäin ongelmallinen tosiasia, koska tuon puheen loppukaneettia on pidetty raskauttavana ja syyllistävänä kausaalisena selityksenä kongressimellakoille.

    Niin tai näin, Trump ei puheessaan kehottanut väkivaltaan eikä mellakointiin, vaan rauhanomaisen isänmaalliseen esiintymiseen. Trump totesi puheensa alkupuolella selkeästi seuraavalla tavalla, josta käy ilmi hänen tarkoituksensa:

    ”Now, it is up to Congress to confront this egregious assault on our democracy. And after this, we’re going to walk down, and I’ll be there with you, we’re going to walk down, we’re going to walk down. Anyone you want, but I think right here, we’re going to walk down to the Capitol, and we’re going to cheer on our brave senators and congressmen and women, and we’re probably not going to be cheering so much for some of them. Because you’ll never take back our country with weakness. You have to show strength and you have to be strong. We have come to demand that Congress do the right thing and only count the electors who have been lawfully slated, lawfully slated. I know that everyone here will soon be marching over to the Capitol building to peacefully and patriotically make your voices heard.”

    Puheen lopussa Trump totesi seuraavasti:

    ”So we’re going to, we’re going to walk down Pennsylvania Avenue. I love Pennsylvania Avenue. And we’re going to the Capitol, and we’re going to try and give. The Democrats are hopeless, they never vote for anything. Not even one vote. But we’re going to try and give our Republicans, the weak ones because the strong ones don’t need any of our help. We’re going to try and give them the kind of pride and boldness that they need to take back our country. So let’s walk down Pennsylvania Avenue. I want to thank you all. God bless you and God Bless America. Thank you all for being here. This is incredible. Thank you very much. Thank you.”
    ———————————————
    Otantani lähde: Oikea Media 16.1.2021 otsikolla”Presidentti Trump toistamiseen virkarikossyytteeseen”, teksti Juha Ahvio.

    Uskoisin samoin kuin Tony Lahtinen avauksessaan, että Trumpin virkarikosoikeudenkäynti on hyödytöntä teatteria, pääpaino sanalla ”teatteri”.

  6. Melkoisen turhaa ja tarpeetonta käräjöintiä, ei sillä saavuteta mitään muuta, kuin julkisuutta. Niinkuin sitä julkisuuttakin ei jo olisi, vaalit oli ja meni.

  7. Voi olla, että sen voi katsoa teatteriksi.
    Kuitenkin trumppelin toiminta oli kaiken kaikkiaan niin törkeätä, että sen erkitys on syytä tutkia.
    On myös niin, että republikaanit joutuvat vakavissaan miettimään kantaansa trumppeliin ja tuohon toimintaan ja se voi repiä republikaanit pahasti kahtia.
    En nimittäin usko sitäkään, että trumppelin tuleva toiminta on edes republikaaneja yhdistävä, vaan pelkästään repivä.

Vastaa käyttäjälle Lasse Kallo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *