BLM-liikkeen perustaja ja ”marxisti” osti miljoonahuvilan

””Black Lives Matter” -liikkeen (BLM) perustaja Patrisse Khan-Cullors on noussut otsikoihin ylellisen elämäntapansa vuoksi. ”Marxisti” osti hiljattain kartanon 1,4 miljoonalla dollarilla Los Angelesissa.
Talossa on kolme makuu- ja kylpyhuonetta, ja loistoasunto sijaitsee alueella, jossa 88 prosenttia asukkaista on valkoisia. 37-vuotias ”marxisti” omistaa jo entuudestaan neljä asuntoa, joiden yhteisarvo on 3,2 miljoonaa dollaria.

Patrisse Khan-Cullorsin kapitalistinen käytös on aiheuttanut raivostuneita reaktioita sosiaalisessa mediassa. Häntä syytetään muun muassa omaisuuden hankkimisesta mustien kuolemilla.”

Vähän BLM-liikkeen historiasta:

Kolme naista – aktivistit Alicia Garza, Patrissia Cullors ja Opal Tometi – perusti Black Lives Matter -liikkeen vuonna 2013 sen jälkeen, kun tummaihoinen amerikkalaisteini Trayvon Martin joutui vapaaehtoisen ”naapurustovahdin” George Zimmermanin ampumaksi Sanfordin kaupungissa Floridassa, kertoo Reuters.
Mustan nuorukaisen ampunut George Simmerman on latino, jolla on sekä mustia että valkoisia sukujuuria.

Zimmerman sanoi ampuneensa Martinin itsepuolustukseksi, kun Martin oli hyökännyt hänen kimppuunsa. Ampumisen jälkeen poliisi vapautti Zimmermanin, koska Zimmerman toimi poliisin mukaan Floridan itsepuoluslainsäädännön mukaisesti. Myöhemmin poliisi pidätti Zimmermanin epäiltynä toisen asteen murhasta, mutta hänet vapautettiin syytteestä heinäkuussa 2013. Sittemmin Zimmerman on haastanut Martinin perheen oikeuteen mustamaalaamisesta, kertoo NBVNews.

Vastalauseena Zimmermanin syytteestä vapauttamiselle aktivisti Alicia Garza kirjoitti Facebook-päivityksen, jonka mukaan mustien hengellä ”on väliä”. Garza ja hänen tuttunsa Patrisse Cullors ja Opal Tometi alkoivat levittää #blacklivesmatter-aihetunnistetta sosiaalisessa mediassa, kuten Twitterissä ja Tumblrissa. Naiset perustivat myös samannimisen järjestön.

Patrisse Cullors on kuvannut omaa ja muiden liikkeen perustajien aatemaailmaa marxistiseksi, ja se myös muodostaa liikkeen aatteellisen pohjan. Cullors on perehtynyt marxilais-leninistiseen aatteeseen vuosia ja on kertonut, että hänen ensimmäinen poliittinen kotinsa oli Labor/Community Strategy Center. Center tukee Yhdysvaltain kommunistista puoluetta (US Communist Party) ja eritoten mustia kommunisteja.

Tunnuslauseen käyttö yleistyi elokuussa 2014 Fergusonin ampumisen myötä. Valkoinen poliisi ampui Fergusonissa aseettoman 18-vuotiaan mustan Michael Brownin, mikä johti mielenosoituksiin ja mellakoihin.

25.5.2020 Musta George Floyd kuoli Minneapolisissa, Minnesotassa pidätystilanteessa poliisien liiallisen voimankäytön seurauksena. Kuolinsyy – sydämenpysähdys.
George Floydin kuoleman johdosta BLM-liike sai kansainvälistä huomiota ja myötätuntoa.

Esimerkiksi jalkapallon Englannin valioliiga on antanut tukensa rasisminvastaiselle kampanjalle puolivälistä kesäkuuta 2020 lähtien korvaamalla nimensä pelipaidassa tekstillä ”Black Lives Matter” sekä polvistumalla ennen ottelua tai sen aikana.
———————————-
Lähteet: Verkkolehti Kansalainen, Iltalehti 2.6.2020, Yle Uutiset – sivusto 12.6.2020, Wikipedia.

25 vastausta artikkeliin “BLM-liikkeen perustaja ja ”marxisti” osti miljoonahuvilan”

  1. Sehän on kunnon ”aatteen” ajaja, ensin itselle kaikki ja muruja muille 😆👍

  2. Tämä on vaikeasti ilmaistava asia.

    Myös tummaihoisten elämällä on väliä ja USA:n poliisilla on aika paljon parantamisen varaa toiminnassaan. Se ei tarkoita, että pitäisi kannattaa väkivaltaista järjestöä asian ratkaisemiseksi.

    BLM on väkivaltainen ja selvästikin kovin kaksinaismoralistinen toimija. Heidän esiin nostama ongelma on oikea, mutta ratkaisu on surkea.

  3. Viime vuoden lopussa BLM oli otsikoissa taloudellisten väärinkäytösten vuoksi. Lisäksi on epäselvää, mihin miljoonien lahjoitukset suuryrityksiltä kuten Apple, Microsoft ja Amatzon ovat menneet.

    Patrisse Cullorsia, BLM-liikkeen perustajaa ja vakaumuksellista kommunistia, amerikkalaiset ovat sortaneet myönteisessä mielessä. Lehtitietojen mukaan Cullorsin omaisuus on ainakin liki viiden miljoonan dollarin arvoinen.
    https://www.extrauutiset.com/blm-liikkeen-perustajat-saaneet-koulutuksen-1960-luvun-vasemmistoterroristeilta/

  4. BLM-liike oli viime vuonna, 2020, ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Sitä järjestö ei saanut, mutta sai miljoonan Ruotsin kruunun arvoisen Olof Palme-palkinnon.
    Palkinnon jakamisen perusteena on se, että palkinnon saaja on ”työskennellyt kansainvälisen ymmärryksen ja yhteisen turvallisuuden puolesta”.

    Sota on rauhaa. Vapaus on orjuutta. Tietämättömyys on voimaa.

  5. Onko tämä BLM-liike, mustien AFA- tyyppinen järjestö sitten vähentänyt rasismia vai kenties lisännyt sitä. Näin puhuu Englannin valioliigan pelaaja Wilfried Zahalta:

    ”Crystal Palace -tähden mielestä on ”alentavaa” polvistua ennen jokaista ottelua osoittaakseen, että tummaihoiset ihmiset ovat samanarvoisia kaikkien muiden kanssa.

    28-vuotias on myös kritisoinut firmoja, jotka ovat pyytäneet häntä puhumaan rasismin kitkemisestä ilman todellista tarkoitusta viedä asioita parempaan suuntaan.

    – Tämä koko polvistusmisjuttu – miksi minun on polvistuttava teille, jotta voin osoittaa, että meillä on merkitystä?, Zaha kyseenalaisti On The Judy -podcastin vieraana.

    – Miksi minun on kannettava Black Lives Matter -tekstiä selässäni osoittaakseni, että meillä on väliä? Tämä kaikki on todella alentavaa.

    – Ihmiset pyytävät minua pitämään BLM-puheita ja keskustelemaan rasismista, mutta en enää aio tehdä sitä vain, jotta he voivat sanoa: ”Zaha puhui puolestamme”.

    – Tekoni olisi heille periaattessa vain rasti ruutuun, minkä takia en enää tee sitä. En ennen kuin asiat muuttuvat. En aio puhua aiheesta vain jutustelemisen vuoksi, koska kaikki haastatteluni ovat toistaiseksi jääneet vain puheen tasolle.”- Ilta-sanomat 12.2.2021.

  6. Liikkeen perustaja ja johtaja Alicia Garza EI AINAKAAN OLE MARXIUSTI koska hän plikuu mukana Klaus Schwabin vanhanatsistisessa, TRANSHUMANISTISESSA World Economic Forumisdsa (joka aikoo siruuttaa päämme ”kauko-ohjaukseen”, mikä on kyllä ABSLUUTTISEN MAHDOTONTA ikihyviksi, perustuu väärille aivoteorioille!), sen ”Nuorten Maailmanjohtajien ohjelmassa…

    https://www.weforum.org/agenda/2020/03/ygl-wef-young-global-leaders/

    Meet our Young Global Leaders for 2020
    11 Mar 2020

    1. Megan Rapinoe, Image: REUTERS/Benoit Tessier

    Each year, the World Economic Forum names its new YGLs
    Young Global Leaders are under the age of 40.
    Influential people who want to make the world a better place.

    What does the winner of the FIFA Women’s World Cup have in common with the prime minister of Finland? They are both young leaders who gained international repute over the last 12 months. And now Megan Rapinoe and Sanna Marin have been recognized as Young Global Leaders by the World Economic Forum – joining a community of people dedicated to changing the world for the better.

    Each year, the Forum of Young Global Leaders identifies the world’s most promising leaders under the age of 40 – people driving innovation for positive change across civil society, arts, culture, government and business. By connecting them to a community of remarkable peers and investing further in their leadership abilities, the aim is to create a ripple effect over five years that benefits their organizations and the world.

    Here are some of the 114 YGLs that make up the class of 2020:

    Megan Rapinoe – As co-captain of the US women’s soccer team, Rapinow lifted the 2019 FIFA World Cup. Off the field, she advocates for gender equality, including equal pay in her sport, and speaks out on diversity and inclusion.

    Jesús Cepeda – Chief Executive Officer of OneSmart City, a company that uses blockchain and artificial intelligence to help city authorities provide digital services. Cepeda hopes the technology will create greener cities and stronger institutions in line with the UN goals on sustainable development.

    Larry Madowo – The BBC Africa Business Editor launched of six new business TV shows for African audiences in English, French and Swahili. Madowo is also an on-air correspondent on BBC radio and television and has reported from more than 40 countries.

    Sanna Marin – Marin held her first political post at the age of 27. In just three months as prime minister, her government has reformed paid parental leave, giving both parents a total of 14 months.

    Alicia Garza – A co-founder of Black Lives Matter, Garza is a US civil rights activist and editorial writer influential on issues of health, student rights, rights for domestic workers, and campaigns against police brutality, racism, and violence against gender non-conforming people of colour. She directs special projects at the National Domestic Workers Alliance.

    … ”

  7. Viittaan 14.4. tähän ketjuun panemaani linkkiin; – Jos Alicia Garza ei ole marxilainen, miksi sitten Patrisse Cullors puhuu niin kuin puhuu New York Post´in artikkelissa 25.6.2020, artikkelin otsikko ”Black Lives Matter co-founder describes herself as Trained Marxisti´ ”

  8. Kaikenalsita saa puhua / ja vaarsinkin USAssa esittaa @marxismina@ mita hyvansa.

  9. ”In a revealing 2015 interview, Cullors said, “Myself and Alicia in particular are trained organizers. We are trained Marxists.” That same year, Tometi was hobnobbing with Venezuela’s Marxist dictator Nicolás Maduro, of whose regime she wrote: “In these last 17 years, we have witnessed the Bolivarian Revolution champion participatory democracy and construct a fair, transparent election system recognized as among the best in the world.” – New York Post 1.7.2020.

    Jos Cullors, Garza ja Tometi eivät olisi koulutettuja marxisteja, eiköhän sen joku olisi oikaissut internetissä. En ainakaan ole sellaiseen tietoon törmännyt. Se ”että kaikenlaista saa puhua Amerikassa”, on aika heppänen dokumentti.

  10. ”Fox News Channel on amerikkalainen kaapeli- ja satelliittitelevision välityksellä näkyvä uutiskanava, jonka omistaa Fox Corporation -mediakonserniin kuuluva Fox News Media. Fox News on nähtävissä 86 maassa ja Yhdysvaltain merentakaisissa territorioissa. Wikipedia
    Perustettu: 7. lokakuuta 1996, Yhdysvallat
    Toimitusjohtaja: Suzanne Scott (17. toukok. 2018–)
    Pääkonttori: New York, New York, Yhdysvallat
    Katto-organisaatio: Fox Corporation
    Perustajat: Roger Ailes, Rupert Murdoch.” – Wikipedia.
    ————————————-
    Valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa.

  11. Olisikohan keltakapinalla menestymisen mahdollisuuksia?
    Kannattaisi vissiin tehdä kuluttajatutkimus ennen suurempia sijoituksia.

    Aluksi voisimme purkaa eduskuntatalon tai ainakin puolet siitä, koska ”keltaihoiset finnet” ovat sen puoli-ilmaiseksi rakentaneet.

    Suostuisikohan Tuomiojan Eki meille maskotiksi? Sopivan laiha ja kärsivän näköinen ja omaa aarteen paloa, kun vain sopiva aate tarjoutuu.

  12. Mitä sitten ? Ja miten itse koko jupakka liittyy Suomeen ja sille, mitä me täällä voimme tehdä ? Tämä on selvää äärioikeistolaista propagandaa, jota Kallon porukka levittää persumedian suojelussa.

  13. ”Vielä viisi vuotta sitten täysin normaalit ajatukset tai väittämät ovat nyt ”äärioikeistolaisia”. Laurence Fox toteaa, että kaikki maolaisuudesta oikealla olevat ajatukset ja näkemykset ovat tätä nykyä äärioikeistolaisia. Kaikki nähdään Foxin mukaan hyperrodullisen prisman kautta, mikä luo hirmuista vastakkain asettelua yhteiskuntaan ja tappaa dialogin.”

    Otanta ko. Paunion blogista, mikä blogi kertoo murheellista tarinaa siitä mitä kulttuurimarxismi, poliittinen korrektius ja identiteettipolitiikka ovat saaneet aikaan. Toisaalta blogi kertoo toivosta ja ehkä paremmasta tulevaisuudesta, koska monet älyköt ja vaikuttajapersoonat, kuten Paunio itse sekä Laurence Fox, ovat ruvenneet vastustamaan tätä hulluutta.
    Eli valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa!

  14. ”Äärioikeistolaisia ovat vain kaikki Hitlerin oikealla puolella olevat.”

    Olemme siis samaa mieltä siitä, että Hitler oli sosialisti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *