Elvytyspaketti – troijan hevonen

Suomalaisille pitäisi alkaa olla selvillä, että hallitus ei ole kertonut meille totuutta EU:n ”elpymisrahastosta”. Eduskunnan asiantuntijalausunnot kertovat tästä karua kieltään: rahasto ei elvytä eikä pelasta vientiämme. On myös aivan selvää, että nykytasollaan se ei myöskään millään muotoa riitä talouskriisin estämiseen Euroopassa: tämä vaatisi rahaston koon huomattavaa kasvattamista.

Tämä viimeinen huomio käytännössä takaa, että rahastoa tullaan jatkossa kasvattamaan. Se myös paljastaa rahaston todellisen tarkoituksen. Koronaviruspandemia ainoastaan nosti esille euroalueen vakavat taloudelliset epätasapainot, kuten Italian ja Espanjan talouksien ylivelkaantumisen.

Poliitikot ja monet asiantuntijat ovatkin jättäneet kertomatta suomalaisille, mikä tekijä todellisuudessa on rahaston taustalla. Se on euro.

Selostan tässä blogikirjoituksessa, miksi rahaliitto eikä koronavirus, on itseasiassa syy siihen, miksi EU ehdottaa 750 miljardin euron rahastoa ja miksi rahasto tulee automaattisesti saamaan jatkoa, jos sen hyväksymme. Selostan myös, miksi rahasto muodostaa suuren uhan EU:n yhtenäisyydelle, jos siihen edetään ilman kansan suostumusta.

– Euro on kaiken pahan alku ja juuri.

Kun liityimme Euroopan yhteisvaluuttaan euroon, poistimme tämän tärkeän taloutta avittavan välineen, eli oman valuuttamme vaihtokurssin. Historiassa Suomen talous on aina pärjännyt parhaiten, kun meillä on ollut oma valuutta. Olen selvittänyt tätä mm. tässä blogikirjoituksessani.- –

Yhteisvaluutta tarvitsee tulonsiirtomekanismin.
Kun maalta viedään tekijä, oma valuuttakurssi, joka auttaisi sen vientisektoria taantumissa ja kriiseissä halventamalla tuotteiden hintoja kansainvälisillä markkinoilla, se syventää talouskriisejä.

Kreikan kriisi.

Euroalue kohtasi syvän kriisin. Joko Kreikan lainat taattaisiin yhteisvastuullisesti tai Kreikka ajautuisi ulos eurosta. Euromaat päätyivät lainaamaan Kreikalle rahaa kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) johtamissa ohjelmissa. Euromaat myös perustivat Euroopan vakausmekanismin (EVM) rahoittamaan Kreikkaa ja muita kriisimaita (Espanja, Portugali, Kypros ja Irlanti). Olen selostanut Euroopan velkakriisiä laajemmin mm. tässä kirjoituksessani.

Kreikan talouskriisin vuonna 2010 käynnistämä euroalueen velkakriisi ei ollut mikään yllätys. Lukemattomat valuuttaunionit ovat kohdanneet saman ongelman historiassa. Olen selostanut esimerkiksi Yhdysvaltojen muuttumista tulonsiirtounioniksi 1930-luvun laman aikana tässä blogikirjoituksessani.

Joko yhteisvaluutta-alueen maat alkavat toteuttaa tulonsiirtoja vahvemmista jäsenmaista heikompiin tai alue hajoaa kriiseihin. Tarve tulonsiirtoihin euroalueella ei olekaan kertaluonteinen vaan pysyvä. EU:n elpymisrahasto on keskeinen askel tällä tiellä.

Mihin rahasto oikeasti johtaa?
Mistä rahaston kohdalla ei julkisesti näytä haluttavan puhua, on sen suhde pakkoon kehittää euroalueesta tulonsiirtounioni.

Rahasto on pakollinen askel euroalueelle, koska ilman rahaston jakamia lahjoituksia eli tulonsiirtoja ylivelkaantuneet maat, Italia ja Espanja, uhkaisivat ajautua ulos euroalueesta, kuten Kreikka 2010-2012. Tämä pelottaa Saksan ja Ranskan johtajia, koska maiden pankeilla on valtavat saamiset Italiasta. Jos Italia ja/tai Espanja lähtisivät, Saksa ja Ranska joutuisivat hyvin todennäköisesti pääomittamaan pankkejaan.

EU:n kritiikittömät puolustajat ovatkin ymmärrettävästi täysin hiljaa siitä tosiasiasta, että EU:n rahastoa tullaan vääjäämättä kasvattamaan, koska euro ei kestä pystyssä ilman sitä. Rahasto siis avaa tien tulonsiirtounioniin.

Ongelma vain on, että emme koskaan liittyneet tulonsiirtounioni-EU:hun vaan kauppaliitto-EU.

Hallitus väittää edelleen kivenkovaa, etä rahasto on kertaluontoinen, ja että jatkosta voitaisiin hyvin kieltäytyä. Jokainen voi kohdallaan miettiä, kuinka todennäköistä on, että rahaston laajennus torjuttaisiin hallituksemme taholta, kun lait ja tulkinnat sitä tukevaksi on jo muutettu, ja muuten ”euro hajoaisi”?. Pitäisin sen todennäköisyyttä olemattomana.
——————————-
Blogini lähteenä olen käyttänyt taloustieteen dosentti Tuomas Malisen blogi-kirjoitusta Uusi Suomi Puheenvuoro 30.1.2021 otsikolla ”Pakko, koska EU?”.
Olen lyhentänyt ja tiivistänyt Malisen tekstiä. Alkuperäinen kirjoitus pitäisi löytyä pelkällä hakusanalla Tuomas Malinen Uusi Suomi.

0

24 vastausta artikkeliin “Elvytyspaketti – troijan hevonen”

  1. Elvytyspaketista pitäisi mielestäni järjestää ehdottomasti kansanäänestys. Koska näillä näkymin vaikuttaa siltä, että päättäjämme demokratiaa halveksien eivät järjestä asiasta kansanäänestystä, täytyy toivoa parasta ja pelätä pahinta.
    Minulta ehdoton EI-ääni elvytyspaketin hyväksymiselle.

    1. Oletko nyt kansanäänestyksestä ihan tosissasi ? Eli kysyttäisiin mökin miinoilta ja mateilta asioita, joita ei edes Eduskunnassa istuvat persukansanedustajat ymmärrä. Vai juuri siksi, että mökkiläiset tietävät asian paremmin kuin persut.
      Mitä ne valitsemamme kansanedustajat sitten siellä istuskelevat nappeja painamassa ?

      1. Jaa juu, eihän persukansanedustajat asiaa ymmärrä, kaikki muut kyllä.

        Säälittävää trollaamista päivästä toiseen, mutta kait se jotain sekin palvelee.

      2. Eivätpä näytä demarikansanedustajatkaan ymmärtävän tai sitten valehtelevat koko ajan törkeästi.
        Tosin historiallisesti demarien taloustaidoista kertoo jotain sekin, että kaikki demarien johtamat yritykset ovat menneet konkurssiiin, joten siinä on Marinin mallia kansalle.

    1. Eli esitetyt seikat voidaan nollata kelvottomiksi pelkästään kirjoittajan mahdollisen poliittisen kannan perusteella?
      Oli todella loistavaa argumentointia, mutta ei todellakaan uutta.

    2. Tällä yhdellä pitää olla joka toisessa kommentissa sana .persu.
      .
      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tmalinen/poliittinen-kantani/
      .
      Tosin pelkkä linkki ja linkin takaa avutuvan kirjoittajan luokittelu ilman asialista perustelua ei ole mitenkään asialista.

      ***************************************************************************************
      Poliittinen kantani / Tuomas Malinen

      Alla lauseita artikkelista , joita pidän oikeaan osuneina:
      Venäjälle asettamat pakotteet ovat olleet täysin turhia, ja haitallisia Suomelle. Venäjä ei välitä boikoteista, kuten on nähty.
      .
      Uskon Suomen olevan tärkeässä roolissa pandemian ja talouskriisin jälkeisessä maailmassa, koska meillä on (vielä) parhaiten toimiva yhteiskuntarakenne, josta voidaan ottaa oppia. Siksi olen äärimmäisen huolestunut siitä kiireestä, jolla nykypoliitikkomme ovat viemässä, ja myymässä, maatamme sekä kansamme voimavaroja ulkomaille.
      .
      EU:n elpymisrahastoa vastustan, koska se vie meidät tulonsiirtounioniin, eikä se ratkaise euroalueen ongelmia.

      [ On artikkelissa toki muitakin lauseita, joita pidän perusteltuina ]

    3. Eiköhän Malinen ihan itse tiedä poliittisen kantansa, kuten linkkaamastasi saa jokainen lukea.

  2. Älyköt harrastavat kaikenlaista hömppää omaksi iloiseen.
    Järjen käyttäjät ovat persuja.

    Kumpi on viisaampaa hömppäily vai järjen käyttö?
    Se taitaa riippua kunkin yksilön tarpeista.

      1. Lue ne blogissasi olevasta leden linkistä. Mutta luetun ymmärtäminen ei näy olevan kaikille sama, erityisesti persuille. Minähän sitä juttua en kirjoittanut.

        1. No ei näytä luetun ymmärtäminen kaikille sama, siinä jutussa kun ei faktoja esitetty.

        2. H Karjalaisen mielestä jonkin artikkelin kommentointi on yhtä kuin artikkelin kirjoittajan luokittelu.

          Ei pitäisi olla suurikaan vaiva lukea artikkeli ja siten kertoa mitkä kohdat arvioijan mielestä ovat erheellisiä ja miksi ovat.

          Pelkän linkin esittäminen ei ole asiallista kommentointia.

          Artikkelin kirjoittajan nimittely ei paranna mitenkään asiaa.

    1. Kykysi faktantarkistukseen ovat osoittautuneet pelkäksi hysteeriseksi persukammoksi, missä faktoilla eiole mitään osaa.

  3. No kuntavaalit sen kun kiihtyy no antaa kiihtyä kunhan pysyvät lakien mukaisina terv tepivaari

  4. Pääministeri Marin näkyy visusti karttelevan tilanteita, joissa joutuisi tietotenttiin elvytyspaketista. Viime kuussa Tuomas Malinen haastoi Marinin tv-ohjelmaan vastakeskustelijaksi elvytyspaketista, mutta pääministeri ”ei joutanut”, joten Juhana Vartiainen sai Alfa-kanavalla toimia Malisen vastapelurina.

    Tuomas Malisella on vankka talousosaaminen ja hyvä ulostuotto sekä suullisesti että kirjallisesti, joten ei ihme, ettei pääministeri ”joutanut”.

  5. Professorin mukaan EU:n elvytyspakettia on vaikea perustella viennillä tai koronalla.

    Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virenin mukaan EU:ssa parhaillaan neuvottelussa olevalla koronaelvytyspaketilla ei ole koronan tai viennin kanssa niin paljon tekemistä, kuin on annettu ymmärtää. Hänen mukaansa elvytys ei koske koko Eurooppaa, vaan on ennemminkin tulonsiirto Pohjois- ja Länsi-Euroopan mailta Etelä- ja Itä-Euroopan maille.

    – Ongelma on siinä, että avun suurimmat vastaanottajat ovat Suomen viennin kannalta lähes merkityksettömiä (Kreikan, Italian, Espanjan, Portugalin ja Romanian) yhteenlaskettu osuus Suomen viennistä (vientituloista) on (oli 2019) maksutasetilaston mukaan vain 5.3 %, hän sanoo blogikirjoituksessaan Uudessa Suomessa.

    Virenin mukaan on vaikea nähdä, että Suomen kokonaisvienti voisi kasvaa olemalla nettomaksaja. Hänen mukaansa tilannetta ei muuta, vaikka lahjoitusosuudet tulisivatkin etupainotteisesti.

    – Saamme ehkä joitain lahjoja (ehkä 3.5 Mrd.) mutta jos maksut ja vastuut ovat 13 Mrd., mikään taloudellinen kalkyyli ei tuota tulosta, jonka mukaan elpymispaketti elvyttää Suomen taloutta. Jos joku pystyy sellaisen loihtimaan, niin kiireenvilkkaan vain pääuutisiin.

    Virenin mukaan tuloja ollaan nyt siirtämässä EU:ssa viennin kannalta väärään suuntaan, mikä johtaa viennin supistumiseen ja tuonnin kasvuun.

    – Jos Eurooppa menettää vientimarkkinoita maailmalla, miten me voidaan perusteella nimenomaan viennillä EU:n elpymispakettia.

    Paljon uskottavampi selitys onkin Virenin mukaan Italian ja Espanjan pankkien surkea kunto, joka estää terveen rahoitustoiminnan.

    – Tällaisessa tilanteessa luulisi luontevan ratkaisun olevan osittainen velkojen anteeksianto (Kreikan 2011 malliin). Ongelma vaan on siinä, että tämä operaatio koskisi kipeästi ranskalaisia (ja osin myös saksalaisia) pankkeja. Siksi pallo yritetään potkaista naapuritontille.
    ———————————————
    Lähde: Verkkouutiset 19.7.2020 otsikolla ”Matti Viren: Tuettavat maat ovat merkityksettömiä viennille.”
    ——————————————–
    Suomi on ollut jo pelastamassa Saksan ja Ranskan pankkeja Kreikan tukipakettien muodossa.
    Samaisia pankkeja pitäisi pelastaa jälleen ja sen lisäksi EU-troikka haluaa vielä kansallisvaltioilta budjettivallan!
    Suomen itsenäisyys on yhtä suuressa vaarassa kuin talvisodan neuvotteluissa, tosin eri tavalla mutta kuitenkin. Tilanne on nytten siinä mielessä huonompi, että vihollinen on maan rajojen sisäpuolella!

  6. Yksi kommentti poistettu.
    Joka perkeleen kertako Heikki Karjalaisen nimellä riehuvan trollimaakarin takia pitää tämä sama ilmoitus panna framille:
    Suomi24-tyylinen sanailu ei ole tässä blogissa sallittu.

  7. Moderni propagandaoperaatio:

    1) Valitse asia, jonka haluat kumota.
    2) Valitse sopivat ”asiantuntijat”.
    3) Anna heidän kommentoida asiaa erikoisosaamisalueensa ulkopuolelta tai puolueellisesti.
    4) Väitä tehneesi ”faktantarkistuksen”.
    @iltasanomat
    Henkilö hautaa päänsä käteen. – Lähde Twitter, Tuomas Malisen tviitti.

  8. Janica Ylikarjula hoitaa EKn EU-edunvalvontaa. Häntä riippuvaisempaa asiantuntijaa on melko hankala löytää Suomesta.
    – Lähde Twitter, Tuomas Malisen tviitti 10. helmikuuta. Myös edellinen Malisen tviitti on 10. helmikuuuta.

Vastaa käyttäjälle Niilo Mäkelä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *