Mielestäni kärpäsestä on tehty härkänen

Yli vuosi on kärvistelty koronan kanssa kaiken median suurella avustuksella!
En tahdo vähätellä tautia, mutta mielestäni pelottelu saisi jo riittää!
Eikö ole ihan normaalia, että maailmassa on sairauksia ja ihmisiä kuolee ihan ilman niitäkin, ei tänne kukaan ole syntynyt ikuiseen elämään, se tulee vasta tämän elämän jälkeen, jos edellytykset täyttyvät.
Suomessa on kuulemma pärjätty hyvin, kun koronaan kuolleita vuodessa tuli vain vajaa yhdeksän sataa. N. 2,5 päivässä. Muualla maailmassa tilanne on aivan hirveä, varsinkin Intiassa, siellä on kuollut jopa 3000 ihmistä päivässä!
Intian väkiluku on n. 1400000000, siis tuhatneljäsataa miljoonaa, eli n.280X suomen väkiluku. Onhan noi isoja lukuja, mutta kuinkahan paljon siellä kuolee ihan muun syyn vuoksi? 100000? Enemmän?
Suomessakin kuolee ihan muun syyn takia aika monta joka päivä, mutta ei siitä ihan kaikki uutiset hehkuta!

16 vastausta artikkeliin “Mielestäni kärpäsestä on tehty härkänen”

  1. Minusta se kärpänen on paljon vit….maisempi minun lautasellani, kun härkä naapurin pellolla.

    1. Arvi mitäs jos siellä onkin kunnon sonni eihän tuolla härällä mitään virkaa ole se kun menettänyt miehisyytensä terv tepivaari

      1. Neitsyt naapurin pellolla olisi härkää mielenkiintoisempi tapaus, jousimies voisi edellyttää suojautumista, kauris voisi herättää saalistusvietin, toivottavasti kaksoset olisivat nätin puoleiset.

  2. Noin on asian oikea puoli mutta emme voi verrata eräitä isoja valtioita Suomeen taikka edes pohjoismaihin

    Kun olsitte tietoisia näiden isojen maiden terveyden hoidosta sanoisitte on ihme ettei siellä kuole vieläkin isompi väkimäärä

    Verrata voisitte vaikka yhdysvaltoihin siellä on hyvä terveyden hoito mutta jos sinulla ei ole vakuutusta et välttämättäpääse edes sairaalaan

    Sellä tuo asunnottomienmäärä on niin suuri että ebidemiaaei saa suljettua
    heidän keskuudessa pois mitenkään

    Intiaa nyt ei voi verrat minnekkään mitä tulee terveyden hoitoon koska se on länsimaisiin verrattuna surkealla tasolla

    Muutenkin koko lähi idän alue ei pääse niille tasoille joissa lähes kaikki länsimaat elää
    Mutta enpä terveyden hoitoa laske samalle tasolle monessa vaikkapa välimeren maissa
    Noin ne oikeasti menee terveyden hoidossa eikä sille asialle tehdä oikeasti mitään ei koronan jälkeenkään terv tepivaari

  3. Jos suomalaiset olisi säikäytetty kunnolla ja perusteellisesti niin, etteivät olisi uskaltaneet liikkua pariin viikkoon kotoaan mihinkään, niin korona olisi paaaljon pienempi ongelma nykyään.

  4. ”Yli vuosi on kärvistelty koronan kanssa kaiken median suurella avustuksella!”

    Kannattaisi blogin avaajan miettiä. että miksi tilanne on Suomessa hyvä jä miksi monessa muussa maassa erittäin huono.

    Jos Suomessa oltaisiin hoidettu koronaa, niin kuin esimerkiksi Ruotsissa tehtiin, niin kenties Vallatonkin olisi saattanut vaihtaa hiippakuntaa. Silloin olisi tämä blogin avaus jäänyt tekemättä.

    *
    Härkä naapurin pellolla .IL:

    Intialaisen lääkärin riipivä vetoomus: ”Meillä kuolee nuoria kahdessa tunnissa, olkaa kilttejä ja lähettäkää happea”

    1. Yritän kyllä ymmärtää heidän hätäänsä ja kannatan avun, mm. lisähapen toimittamista heille, mutta maailmassa on paljon hätää, johon ei huomiota kiinnitetä, koska se ei kosketa suoraan meitä.
      Ympäri maailmaa, myös suomessa terveitä ihmisiä kuolee varmasti enemmän erilaisin asein ja liikenteessä, kuin kohuttuun koronaan.

  5. Näin olisi tilanne meilläkin, jos Tengell olisi ollut puikoissa.

    *
    Ruotsin Tegnell on lopulta oivaltanut tilanteen vakavuuden.

    ******************************************************************************

    https://areena.yle.fi/1-50654859

    Korona Ruotsissa

    Sairaanhoitaja (puhuu suomea) : Menen tappamaan (suomalaisia) vanhuksia.

    *********************************************************************************
    Kun Ruotsissa vanhuksia on saatu riittävästi tapettua, voidaankin siirtyä koronan hoidossa normaaliin eurooppalaiseen tasoon.
    **********************************************************************************

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/358f8863-226e-4661-9a7b-a015b01c7bc3

    11.3.2021

    Ruotsin Tegnell varoittaa: ensi kesänä ei matkoja tai urheilutapahtumia
    Ruotsin valtionepidemiologi sanoo Aftonbladetissa, että ensi kesänä ruotsalaiset eivät kokoonnu isoihin tapahtumiin.

  6. ”Jos Suomessa oltaisiin hoidettu koronaa, niin kuin esimerkiksi Ruotsissa tehtiin, niin kenties Vallatonkin olisi saattanut vaihtaa hiippakuntaa. Silloin olisi tämä blogin avaus jäänyt tekemättä.”
    Uskon, että sitten vasta juhlat olisivatkin alkaneet!
    Ei ole väärää aikaa kuolla, vaan juuri se aika, mikä meille kullekin on annettu. Jokainen itse valitsee täällä eläessään, missä viettää iäisyytensä.
    Raamatun mukaan on vain kaksi vaihtoehtoa!

      1. En ihan ymmärtänyt, että mitä juhak tarkoitit.
        Minulla ei ole mitään ongelmaa, mutta sairas koronan hehkutus on saanut ihan järkevätkin ihmiset sekaisin pelosta.
        Jos kuolemaa pitäisi pelätä, niin sitten vaan pelättäisiin ja silti se tulisi ajallaan.

        1. Vitaisiinhan mennä kuten keskiajalla ja siirtyä massarukoiluihin hoitamisen ja rajoitusten sijaan.
          Varmaan se kuolema sellaisen seurauksena olisi helpompi, kun ei tarvitse tietää edes tosiasioita ja seuraukset olisivat jonkun ”armosta”…

    1. Kristinusko ei ole mikään kuoleman kultti jossa kulkutaudeista ei tarvitse välittää koska tuonpuoleisessa on asiat hyvin.

  7. ”Jokainen itse valitsee täällä eläessään, missä viettää iäisyytensä.”

    Jaha, sitten ymmärrän avauksen.

    Jokainen tulee uskossaan autuaaksi – joku uskoo taivaaseen ja helvettiin. Joku toinen elämän kiertokulkuun , uudestisyntymään j.n.e.

  8. Kyllä kristinuskoon kuuluu lähimmäisistä huolehtiminen ja ihmisarvo. Ei ole ollenkaan samantekevää onko meillä kuollut alle tuhat vai yli 6000 niin kuin olisi kuollut jos olisimme ottaneet saman ”rohkean” linjan kuin Ruotsi.

    Yhtä hyvin voisimme vähätellä sitten kaikkea mihin liittyy kuoleman riski. Otetaan vaikka Veikon mainitsema liikenne. Miksi pelotella ihmisiä, kun muutenkin ihmisiä kuolee ja kaikki kuolevat ja iankaikkisuus odottaa? Poistetaan nopeusrajoitukset ja liikennevalot ja autojen katsastus. Turha pelotella kun kuitenkin porukkaa kuolee.

    Ja aseet. Ei niihnkään moni kuole, turha pelotella. Poistetaan rajoitukset ja aletaan myydä niitä kaikille halukkaille. Turha rajoittaa kun kuitenkin monessa muussakin voi kuolla. Ihmiset on turhaan peloteltu liikenteellä ja aseilla, niin monessa asiassa voi kuolla ja iankaikkisuus odottaa.

    Poistetaan myös laivoista pelastusveneet ja lakkautetaan palokunnat. Kyllä sitä voi niin moneen asiaan kuolla, joten ihan turha pelotella hukkumisella tai tulipaloilla. Lopulta kaikki kumminkin kuolevat.

  9. Juurikin näin, älytöntä pelotella!
    Ovatko ihmiset todella niin tyhmää ja sairasta porukkaa, ettei tavallinen opettaminen, neuvominen ja ohjaaminen mene perille, vaan on pakko säikytellä ja uhkailla, että uskovat!?
    Vastaan itse. Ovat.
    Ennen opetettiin, että jos ylitetään tie, katsotaan ensin vasemmalle, sitten oikealle ja sitten vielä vasemmalle, ellei tule autoa, voi ylittää tien. Nykyään ihmiset loikkivat ”suojateille” täysin välittämättä onko mitään aihetta varoa. Samoin, jos palaa vihreä valo, saa kävellä auton alle! Mikäli palaa punainen valo, ei saa kävellä auton alle!
    Homo sabiens? :O

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *