Ajatuksen avaus

Tällä viikolla luimme jälkipyykkiä lukion aamunavauksesta, jossa esitetty kolumni oli todettu häirinnäksi. Puoli sosiaalista mediaa ja baariparlamentteja on jo haukkunut, vihannut ja syyttänyt osapuolia, joten en lähde sille tunkiolle soutelemaan. Sen sijaan pohdin mitä aamunavaus voisi olla.

Herätys, sahajauhot!

Aamunavaus voisi, ainakin kerran viikossa, olla ajatuksen herättäjä. Voidaan hyvin varoittaa että nyt tulee yksittäisen henkilön mielipide. Sitten luettaisiin joku teksti, jonka tarkoitus on ravistella, joka saattaa myös suututtaa. Maailma on kuitenkin täynnä sellaista tekstiä, mutta tarkoitus olisi altistaa oppilaat siihen turvallisessa ympäristössä. Aamunavauksen jälkeen voitaisiin luokissa käydä keskustelu kuullusta. Materiaali voi toki käyttää myös myöhempien oppituntien osana.

Mitä nämä ajatukset voisivat olla? Kaikkea sitä, mikä aktivoi nuoria sosiaalisessa mediassa ainakin. Näitä aiheita on hyvä käsitellä eri kulmilla, puolesta että vastaan. Poliittisia aatteita, seksuaalisuuden moninaisuutta, ilmastoa ja ympäristöä, somea ja viestintää, yksityisyyttä ja sananvapautta, uskontoa, maahanmuuttoa, sotaa, rauhaa ja, kas, siinä onkin pariksi vuodeksi ajatuksenavauksia. Nuorilla on näistä aiheista usein vankat mielipiteet ja on hyvä auttaa heitä asettamaan ne kontekstiin. On hyvä ymmärtää mitä eri ihmiset ajattelevat samasta asiasta ja miksi.

Joidenkin mielestä oppilaiden ei pitäisi olla näin ”herkkähipiäisiä”, mutta mielestäni tapahtunut oli vain osoitus siitä, että oppilaat kuuntelivat huolellisesti. Minuun se ainakin valoi reilusti optimismia seuraavaa sukupolvea kohtaan. Rehellisesti sanoen, kukapa ei tuossa iässä olisi ollut mielipiteiltään kärkäs? Olisin huolestunut jos oppilaat eivät olisi moisesta tekstistä suuttuneet, silloin epäilisin heidän nukkuneen yli aamunavauksen. Juuri tätä kulmaa haluan korostaa: koulun tehtävä ei ole eristää oppilaita ikävältä tiedolta vain välttääkseen mielen pahoittelua. Koulun tehtävä on auttaa oppilaita käsittelemään tällaista tietoa. Juuri se antaa heille parhaat mahdolliset valmiudet tulevaan.

Ei politiikkaa, vaan lisää politiikkaa

Koulu ei ole oikea paikka käydä valtakunnanpolitiikan linjauksia, käyttäen opettajia ja oppilaita pelinappuloina. Koulu sen sijaan on aivan oikea paikka puhua poliittisista ajatuksista. Politiikka kuuluu kouluihin, kunhan se esitetään vaihtoehtojen kirjona eikä absoluuttisina totuuksina. Nuoret eivät äänestä kovinkaan innokkaasti, vaan olemmeko muistaneet kertoa heille että täysi-ikäisenä juuri he saavat päättää näistä aiheista, jotka heitä selvästikin kiinnostavat? Samalla kun pelkäämme politiikkaa kouluissa, teemme mahdottomaksi yhteiskunnan käsittelemisen.

Nostan metaforista hattua oppilaille, jotka nostivat äläkän tästä aamunavauksesta. He avasivat tärkeän keskustelun. On sääli, että byroslavia jyräsi oppilaiden työn maan tasalle. Voin vain toivoa, että se jaksetaan rakentaa uudestaan kasaan, jopa tukevammin, kestämään uusia ajatusten myrskyjä. Niitä piisaa.

15 vastausta artikkeliin “Ajatuksen avaus”

  1. Koulun tehtävä tulisikin ennen kaikkea saada oppilaat ajattelemaan omilla aivoillaan ja perustelemaan omia kantojaan, olemaan loogisia. Tuo aamunavaus aiheutti kohun koska sen tekstistä sai kuvan että siinä rinnastettiin pedofililit ja homoseksuaalit. Kirjoittaja on käsittääkseni sellaisista piireistä lähtöisin ettei rinnastus ollut tahaton kömmähdys. Oppilaiden närkästys on siinä mielessä ymmärrettävää. Opettajalle, joka tekstin luki, on sattunut arviointivirhe tai sitten hän on ollut samaa mieltä kuin tekstin kirjoittaja ja halunnut sen epäsuorasti tuoda ilmi. Koulun rehtorin kanta siitä että teksti olisi käynyt kyllä pohjustukseksi keskusteluun jollain tunnilla, uskonnon tai elämänkatsomustiedon lähinnä, on mielestäni oikea. Sillon oppilaat olisivat päässeet kommentoimaan sitä ja perustelemaan miksi ovat eri mieltä. Opettaja olisi voinut ottaa tekstin esille lähdeaineistona aiheeseen, yhtenä näkökantana. Aamunavauksessa se tuli nyt ikään kuin julistuksena.
    Valitettavasti on kyllä niinkin että osa nuorista on imaissut cancel – kulttuurin joten keskustelu voi olla vaikeaa jos vain ”moraalisesti oikeita” näkemyksiä voi tuoda esille keskustelumielessä. Nuorten maailma kun on vielä niin mustavalkoinen. Teatterikorkeakoulussakin kaiken pitäisi käsitellä ilmastonmuutosta tai vähemmistöjä, oppilaat eivät suostu esittämään Shakespearea koska se ”edustaa raiskauskulttuuria”. Näin kertoi Saska Saarikoski Hesarissa.

  2. Mainitaanpa vielä miten edellisen opetusministerin Sanni Grahn-Laasosen aikana oli vielä lukiokokeilu jossa mm. yhteiskuntaoppi oli kokeilulukioissa valinnainen aine ja miten siitä tehtiin muutenkin väheksytty koska siitä saa mitättömän vähän pisteitä haussa jatko-opintoihin. Samaan aikaan kuitenkin ollaan oltu huolissaan nuorten kiinnostuksesta ja tiedosta politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista. Sitten poistettiin ainoa aine josta sitä tietoa saa ja jossa politiikasta yleensä keskustellaan! Pitkässä matikassa, josta tehtiin jumala, ei ole niille asioille sijaa.

  3. Alkuperäinen A-munaus on ollut tehdä kaikesta perverssistä normaalia!

  4. Juuri näin menee kuten tässä yllä – Norppa etenkin hyvin näki tätä samaa kulmaa, että oppilaita ei voi moittia. Mutta se mitä tapahtui viranomaistasolla sen jälkeen oli surkeaa niin oppilaille kuin opettajillekin.

  5. Oliko alla oleva mielipidekirjoituksen esiintuonti koulussa syynä opettajan saaman varoitukseen?

    Jos näin on, niin mielestäni Suomi on siirtymässä takaisin pimeään keskiaikaan.

    ***********************************************************************************
    https://uusitie.com/objektiivisen-moraalin-puolustaja-on-aikamme-vihollinen/

    Objektiivisen moraalin puolustaja on aikamme vihollinen

    [ Linkki löytyy sivulta https://yle.fi/uutiset/3-12013700%5D

  6. Meillä alkaa olla olemassa vain yksi oikea ja sallittu mielipide, minkä kyseenalaistaminen johtaa ainakin somelynkkaukseen.
    Kriittinen keskustelu sukupuolesta ja muista vastaavista asioista ei ole mahdollista, koska nykymielipiteen kyseenalaistaja ”murhataan” jo heti alkuun.

  7. ”Eettisten kriteerien puuttuessa ketään ei voi enää aidosti arvostella moraalittomista teoista, koska ei ole olemassa mitään absoluuttista moraalia. Tällaisessa maailmassa viholliseksi tulee henkilö, jonka mukaan on olemassa todellisia perusteita oikealle ja väärälle.”

    Otanta on Leisolan kyseisestä kolumnista.

    Kanadalainen psykiatri ja psykoanalyytikko Norman Doidge (s. 1950) käsittelee Jordan Petersenin kirjan ”12 Elämänohjetta” esipuheessa etiikkaa, moraalia, moraalirelativismia ja silleen, aika tavalla samalla sävyllä kuin Leisola kolumnissaan. Doidgen moraalia ja etiikkaa käsittelevä osuus on kylläkin paljon laajempi ja sanoisiko analyyttisempi kuin Leisolalla ja ehdottomasti lukemisen arvoinen.

    Mainittakoon että tri Norman Doidge on kirjoittanut kirjan ”Aivot, jotka muuttavat itseään” (2007). Tämä tiedekirja oli kansainvälinen bestseller.

    Leisola on, paitsi tiedemies, myös uuden maan kreationisti.
    Norman Doidgen maailmankatsomus ei ole tiedossani.

    1. ”Otanta on Leisolan kyseisestä kolumnista.”

      Linkki kyseiseen kolumniin ei varmasti olisi haitaksi. Joku ehkä haluaisi lukea koko kolumnin.

      **********************************************************************************************

      Oliko alla oleva mielipidekirjoituksen esiintuonti koulussa syynä opettajan saaman varoitukseen?

      **********************************************************************************
      https://uusitie.com/objektiivisen-moraalin-puolustaja-on-aikamme-vihollinen/

      Objektiivisen moraalin puolustaja on aikamme vihollinen

      [ Linkki löytyy sivulta https://yle.fi/uutiset/3-12013700%5D

  8. Joo, linkki siis ko. tekstiinhän oli jo blogaukseni alkukappaleessa.

    Mielestäni on yksi kysymys se, onko teksti faktuaalista vai ei – parempi kysymys on, voidaanko etenkin lukiotason oppilaitoksissa puida tekstejä laajalla katsannalla. Mielestäni voidaan. Tähän ei annettu oppilaille tilaisuutta.

  9. Professori Tapio Puolimatkalta erittäin asiallinen katsaus po. aiheeseen:
    ”Laittomuuden salainen vaikutus”

  10. Ainakin USA:sta olen lukenut että joidenkin ”vääräoppisten” luentojen pito yliopistolla on estetty. Kyllä sillä tasolla varsinkin pitäisi pystyä kohtaamaan erilaisia näkökulmia.

  11. Paradoksi lienee että juuri objektiivisen moraalin kannattajat kirjoituksesta suuttuivat. Taustalla vaikuttaa yhteiskunnassa jatkuvasti esillä oleva tasa-arvo korostaminen ja virheiden etsintä. ”Kasvatus” on mennyt perille. Media on nostanut tekstistä esille vain sen provokatiivisen alun mutta liekö kokonaisuus kohun arvoinen.

  12. Jenkeissä ei enää mennä yliopistoihin oppimaan, vaan käymään aatteiden sotaa, kuten Matti Virtanen on monen muun lomassa muistuttanut.

    Joku selvästikin haluaa riidellä.

  13. Amerikka, siis USA, on nykyajan Rooma. Sieltä virtaavat niin hyvät kuin vähemmän hyvätkin aatteet ja asiat ympäri maailmaa.
    Amerikan vasemmisto lanseerasi käsitteen ”poliittinen korrektius” 1970-luvulla. Amerikan vasemmisto kuulemma huomasi myöhemmin erheensä ja yritti pysäyttää poliittisen korrektiuden etenemisen. Se oli kuitenkin myöhäistä, se oli ”karannut käsistä” ja ruvennut elämään omaa elämäänsä. Sitä satoa niitetään nyt ja näyttää siltä että se on saavuttanut kulminaatiopisteen.
    Aikansa vaikutti se alkuperäinenkin Rooman valtakunta.
    Ans kattoo nyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *