Kolumni: Akuutin aneemiset aluevaalit

Tämänkertainen aihe on kuumin ja muodikkain keskustelunaihe ei-kenenkään mielessä, ja siinä se ongelma onkin. Miten saada aluevaaleista mielenkiintoiset ja ihmiset äänestämään? Lue tai kuuntele.

Eri mediat ovat jo jonkin aikaa tehneet juttuja, joissa ihmetellään kansan latteaa intoa tuleviin maakunta-, ei kun siis aluevaaleihin. Rohkenisin alkuun ehdottaa, että ehkäpä muutama juttu aluevaalien sisällöstäkin olisi hyväksi pelkän murehtimisen sijaan. Mediaa ei kuitenkaan voi nimetä lähellekään pääsyyllistä kansan laimeaan suhtautumiseen. Itse löydän muutaman hyvän selityksen asiasisällön pintaa raaputtamalla.

Sote-asiathan tietenkin koskettavat meistä joka ikistä, joko paljon tai vieläkin enemmän. Siltä osin luulisi intoa äänestämiseen olevan ehkä kaikista vaaleista eniten. Soteasiat ovat myös jatkuvasti pinnalla. Hoitajien työoloista ja hoitajapulasta puhutaan yhtenään, aika ajoin myös vastaavista ongelmista lääkärien osalta. Mielenterveyspalvelujen haastava tila on myös hyvästä syystä pinnalla. Itse seuraan myös aktiivisesti soten tietojärjestelmien ympärillä käytävää kalabaliikkia, josta löytyy useampiakin puskafarssin piirteitä. Sosiaalipuolta koskettavat myös keskustelut vaikkapa päihdeongelmaisten hoidoista ja päihdelainsäädännöstä, lukuisat perheitä koskevat asiat ja syntyvyyden mittarit, lähisuhdeväkivalta sekä lukuisat muut poliittisesti varsin lämpimät aiheet. Luulisi olevan kiinnostusta vaikka millä mitalla. Ongelman nimi näin lyhykäisesti kuitenkin on, että käytännön tasolla sote-alueet eivät lopulta voi näistä asioista paljoa päättää.

 
Jos maakunta… siis hyvinvointialue päättäisi lähteä tekemään isoja muutoksia hoitajien työoloihin ja palkkaukseen, se huomaisi valtansa loppuvan lyhyeen. Muutoksia voi tehdä todella vähän ennen kuin niskassa on hallituksen lisäksi liittojen molemmat osapuolet. Merkittävä ero kilpailuasetelmassa sotealueiden välillä koettaisiin ongelmaksi. Kuten jo tähänkin asti on huomattu, vähäinenkin irtiotto valtion standardista pistää sellaisen määrän hälytyskelloja soimaan, että kuulosuojaimille on tarvetta. Alueen liikkumavara on lopulta äärimmäisen kapea.

Tietojärjestelmien ongelmista sote-alalla sietäisi puhua enemmänkin. Lääkärien ajasta helposti neljäsosa kuluu huonolaatuisten tietojärjestelmien ongelmiin. Pienikin parannus järjestelmiin vapauttaisi hurjasti lääkärien aikaa potilaiden tapaamiseen. Järjestelmien kouluarvosanat ovat sitä tasoa, että luokalle jäämisestä jo kuiskaillaan. Päätökset järjestelmistä on kuitenkin pitkälti tehty ja konsensus ajaa tiettyjä, surkeiksi koettuja järjestelmiä kuin käärmettä pyssyyn. Oulun alue on ainoana kapinallisena onnistunut kehittämään järjestelmää sote-henkilökunnan tarpeiden pohjalta hyvin tuloksin, mutta heidätkin haluttaisiin saada ruotuun. Vaikka teoriassa päätös voisikin tulla aluevaaleilla valittujen eteen, voidaan kokemuksella luvata että vaihtoehtoina ei ole hankkia järjestelmää joka vastaisi henkilökunnan tarpeisiin tai huomioisi asiantuntijoiden suosituksia.

Päihdeasiat ovat iso osa sekä sosiaali- että terveyspuolen haasteita. Aiheen repertuaari sisältää sekä ennaltaehkäisyä että hoitoa, suoria ja välillisiä vaikutuksia, sekä aiheen tutkimusta. Oma lukunsa ovat aiheen lähellä pyörivät päihdyttävät, mutta lailliset lääkeaineet, joiden ympärillä pyörii myös melkoinen ruletti. Laaja konsensus puhuu sen puolesta, että nykylinjamme ei ole erityisen toimiva oikein miltään osin. Jos alueilla olisi suurempia vapauksia, monenlaisia uusia linjoja voitaisiin kokeilla, eri vaihtoehtoja verrata laajalti ja painopistettä siirtää puolelta toiselle. Liikkumavara on kuitenkin puun ja kuoren välissä, eikä alueilla oikeastaan voi tehdä muuta kuin toteuttaa tiukan formaatin määrittämää palvelua tai itkeä ja toteuttaa sitä.

 
En tiedä pitäisikö kehua vai pelästyä byrokratiaa siitä, että se on onnistunut tekemään yhdestä elämämme tärkeimmistä asioista täysin merkityksettömän tuntuisen. Tuo vaikuttaa kuitenkin lopputulokselta, enkä ole erityisen riemuissani siitä. Jos asiaa haluaisi vielä vähässä ajassa korjata, nyt alkaisi olemaan korkea aika etsiä lihaa (tai kasveja) luiden ympärille. Hyvä idea voisi olla vaikkapa konkreettisten haasteiden esittäminen. On yksi asia puhua suureellisesti sote-palveluiden merkityksestä, mutta asia tuppaa lähestymään kansalaisten korvien väliä paremmin jos sen esittää konkreettisen, käsin kosketeltavan esimerkin kautta.

Jätän vaisun ahaa-elämyksen tähän loppuun: näistä vaaleista siis puuttuu se yksi asia, joka muiden vaalien näkyvyyttä johtaa. Se jokin on vastakkainasettelu. Lisää veroja vai vähemmän veroja, työtä vai sosiaaliturvaa, enemmän vai vähemmän maahanmuuttoa, siinä meille tuttuja vaaliteemoja. Kaipaamme kipeästi sotealan vastakkainasetteluja lööppien luomiseksi tai nukumme vaalien yli. Hallitus voisi osaltaan rohkaista keskustelua lupaamalla alueiden päätöksentekoon suurempaa vapautta, esimerkiksi aiemmin mainitsemieni aiheiden osalta. Tämän jälkeen vaikkapa jokin näistä aiheista voisi saada aikaan kunnon aatteellisen väännön.

Sillä lopulta, kun tarpeeksi kaivaa, mitä ovat vaalit paitsi väkivallaton vaihtoehto sisällissodalle? Kansa kaipaa sirkushuveja!

41 vastausta artikkeliin “Kolumni: Akuutin aneemiset aluevaalit”

  1. Meillä alkaa oleen liian paljon vaaleja niitä pitäisi yhdistää niin saatas ne ehkä paremmalle äänestys prosentille muutoin ne jää liian pienille lukemille
    Kansa kyllästyy joka vuotisiin vaaleihin mutta yhdistämällä ne ehkä menis paremmin terv tepivaari

  2. Vaaliväsymys on ihan oikea ongelma, Tepi.

    Toinen ongelma nähdäkseni on että sama ehdokas on joka vaaleissa ja joka portaalla: aluevaltuutettu, kunnanvaltuutettu, kansanedustaja ja joskus vielä muutakin. Ei se ole tervettä.

    1. Luultavasti äänestän jotakin kansanedustajaa, koska on mahdollista, että ymmärtäisi jotain siitä, mitä on tapahtumassa syntyvän alkukaaoksen pyörteissä

      1. Kansanedustaja, kunnanvaltuutettu, maakuntavaltuutettu, jokin muu luottamustoimi jne. jne.
        Ei kykene yhtään noista hoitamaan edes alkeellisesti siedettävästi saati sitten kunnolla.

  3. Ei mikään muu vois vähempää kiinnostaa kuin maakuntavaalit. Siinähän on sitä vastakkainasettelua ihan riittävästi ”maakuntaehdokas vastaan äänestäjä”. Minä tiedän poikkeuksellisesti, että meidän kunnassa on tällä hetkellä tasan neljä ehdokasta. Olen myös ihan varma, että kukaan heistä ei pääse ehdokkuutta pidemmälle.

  4. Kun ehdokkaat ovat aivan tuntemattomia ei se varmaan kiinnostusta kasvata Ja tuo Kyuun maitsema monen vaalin ehdokkuus lopettaa sen vähänkin olevan terv tepivaari

  5. Kyllä minä tunnen nuo mainitsemani ehdokkaat, mutta kukaan heistä ei ole niin valovoimainen, että voisi kilpailla Tamperen ja muutaman muun Pirkanmaan isomman kunnan kanssa. Meilläkin pitäisi olla asukkaana ainakin yksi ministeri, tai vähintäänkin tunnettu kansanedustaja. Niillä voimillahan ne ratkotaan muutkin isot ja muut tärkeät asiat, maantien mutkista alkaen. Paljon on viimeaikoina puhuttu kuoppaisista maanteistä, kyllä nekin hoituisivat ja ovat hoituneet ministereiden voimilla. Siitäkin on näyttöä, mutta niinhän me tekisimme ihan jokainen.

  6. Minulla on tekemistä siitä että löytäisin mistään puolueesta koko Pirkanmaalta yhden jonka uskoisin ajavan jotain fiksua…etsinyt olen, löytäminen jäänyt kesken.

  7. Maallikon on vaikea löytää henkilöä joka olisi muuta kuin palaverissa istuja eikä välttämättä osaa/tiedä mitä ja miksi?
    Maallikkona oletan että valitaan organisaatio jossa istuu ne samat naamat jotka ovat kuntien valtuustoissa.
    Maallikkona haluaisin että ilman kansan äänestystä tehtäviin valittaisiin pieni joukko päteviä organisaattoreita.
    Kyllä äänestän mutta valinta on hakusessa?

    1. Eipä reunakuntalaisilla paljon ole syytä äänestää, kun reunakuntien edustus häviää Tampereen kaupungin äänille joka tapauksessa.
      Vähemmistö kaikissa asioissa ei paljoa päätä.

  8. Jos et Heikki löydä sellasta ehdokasta jota äänestäisit kun et tunne niistä ainuttakaan varmaan siinä on peruste olla äänesstämättä ketään terv tepivaari

    1. Ei ole mitään perustetta olla äänestämättä. Kukaan ei voi tuntea koko ehdokaskaartia. Kyllä sieltä aina hyvä ehdokas löytyy, äänestä sitten vaikka Tiaisen Hannua, hän on pirkanmaalainen.

      1. Heikki on turhaa sanoa tuollasta jos ei ole hajuakaan ehdokkaista keitä luulet äänestäväsi
        Ja Hannun tunnet mitäpä jos et tuntisi
        En katso että Suomessa ois pakko äänestää ketään eikä kukaan odota että tuntisit ehdokkaat kaikki terv tepivaari

  9. Eikös se ole ihan järjen vastaista, jos minä äänestän jotain tamperelaista julkisehdokasta, jonka tiedän ihan varmasti hoitelevan oman kunnan asioita. Jos taas äänesrtän urjalalaista ehdokasta, jonka tiedän aivan varmasti jäävän ulkopuolelle. Minähän äänestämällä vaan tavallaan vahvistan tamperelaisten asemaa.

    1. Ihan hyvä artikkeli josta käy selville myös se, että kyllä kyse on myös siitä kunnan terveyskeskuksesta, toisin kuin aiemmin kommentoit.

      Toinen lukemisen arvoinen artikkeli on :

      https://www.verkkouutiset.fi/unohda-helsingin-lihalinjaukset-sote-kannat-esiin/#09b401d7

      No ikävänä ihmisenä haluan mainita, että tämä halintouudistus ei ratkaise sosiaali ja terveydenhuollon suurimpia ongelmia millään tavalla.

      Hallintouudistus ei tuo ainuttakaan lääkäri, hoitajaa, sosiaalityöntekijää jne.jne. lisää, siis ei ainuttakaan.

      Kyuun esiintuomista tietojärjestelmäongelmista pitää toivoa, että ne eivät kovin paljon pahenisi.

  10. Kunnan terveyskeskuksen merkitystä ei arvioida seinien kalleudella, vaan siten, missä on lähin tehokkuusvaatimukset täyttävä terveyskeskittymä.
    Siinä eivät tykkäämiset auta, vaikka kuinka edustaja on valittu kunnasta.

    1. Niin, se lähin on jo nyt paikoin aika kaukana, mutta siirtyykö se entistä kauemmas. Kyllä sillä nyt vaan on merkitystä ihmisille, siis muille kuin kaupunkikeskuskissa asuville.

    2. Ja se lähin on kohtapuoliin kymmenien kilometrien päässä, kun kustannustehokkuutta käytetään perusteena.
      Siinä eivät kuljetuskustannukset ja sairaan matkustusaija, -vaiva ja omat matkakustannukset eivätkä sairasta katsomassa käyin omaisten aika vaiva ja matkakustannukset mitään paina.
      Kunnassa sentään omien asukkaiden mielipide vaikutti jotain, mutta ”pahoinvointialueilla” ei mikään paina.

  11. Äänestysprosentti toivottavasti nousee edes jonkinlaiselle tasolle, mutta se vaatisi kyllä niin puolueilta kuin myös medialta huomattavasti aktiivisempaa otetta.

    No onhan hallituspuolueiden osalta tullut pari kolme ”vappusatas” ulostuloa, jotka olisivat populismia mikäli ne olisi esitetty opposition toimesta.

    Toisaalta voi olla niinkin, että aihe on myös puolueille vaikea juuri siitä syystä, että kauniiden puheiden lisäksi, ei uudistus ratkaise aiemmin mainitsemiani ongelmia ja samaan aikaan ihmisten mieleissä saattaa olla kysymys siitä, että kuinka paljon byrokratia kasvaa ja miten tämä vaikuttaa veroihin.

  12. Minusta suurin ongelma on, että koko maakuntahallintotasoa ei saisi olla ollenkaan.

    Riittäisi mainiosti, että olisi eduskuntavaalit, joissa valitaan kansanedustajat – ja olisi kuntavaalit, joissa valitaan kunnanvaltuustot. Kuntien määrää pitäisi kuitenkin vähentää pakkoliitoksilla. Sopiva kuntien määrä olisi luokkaa 12.

    1. Tarpeeton ja kohtuuttoman hintainen suojatyöpaikkasysteemi eli maakuntahimmeli on kepulien haluama kepulivallan lisäämiskeino.
      Sillä ei ole mitään perustetta eikä se nykyisestään paranna mitään sotetoimintaa, koska se vain lisää kuluja, mutta ei todella tuo yhtään hoitajaa tai lääkäriä lisää.

      Marin jaksaa hehkuttaa hoitajamitoituslakia ja 7 päivän hoitotakuuta, mutta ei edelleenkään kykene esittämään yhtään keinoa, millä hoitajia ja lääkäreitä noin vain yht’äkkiä jostain tulisi lisää.
      Nyt Marin tunnusti, että lähivuosina joudutaan palveluista leikkaamaan, mutta senhän joutuu tekemään joku muu kuin nykyinen hallitus, mikä on ottanut velkaa holtittomasti ja jakanut sitä suruttomasti – yrittäen samalla leikata yhteiskunnalle välttämättömistä palveluista.

  13. Vaikea minun on koko tästä maakuntauudistuksesta mitään kultajyvää löytää.

    Lopputulemana lienee, että byrokratia lisääntyy ja verotus kiristyy, mutta palvelut eivät juurikaan parane.

    Kepu saa haluamansa ”Kehittyvien maakuntien Suomen” ja vasemmistoa miellyttää julkisen vallan lisääminen sosiaali- ja terveyspalveluissa.

    1. Juha U. hyvin kiteytetty.

      On hassua ajatella, että uuden hallintoportaan luominen, ilman suorittavia lisäkäsiä ratkaisisi soteongelmat, paljon muita seurauksia sillä kyllä on.

  14. Silti nuot maakunta himmelit vaalien vuoksi jäävät aika laihalle äänestys tulokselle kun ei tunne en myöskään äänestä sikaa säkissä terv tepivaari

    1. Ei sinne koppiin kannata vielä mennä, ennakkoäänestys alkaa vasta 12 tammikuuta.

    2. Taitaa jäädä käymättä mihinkään koppiin noilla ehdouilla kun en tunne en äänestä
      Maakunta vaalit saa tulla ne meni mun osalta jo terv tepivaari

        1. Eipä tässä mitään nuoleskella nyt on kysymys vaaliehdokkaista joista en tiedä yhtään mitään
          Eikä ainakaan vielä koske sote minua mistään kohtaa kun ei mikään asia vaivaa vielä
          Olen sotessa miinus saaja terv tepivaari

    3. Juu, tulevat ja sille ei terve järki mahda mitään.
      Tulos tulee olemaan sutta ja sekundaa, mutta uusia suojatyöpaikkoja tulee rutkasti kansalaisten maksettavaksi.
      Samalla saadaan massiivinen keskitys, missä kansalaisten etäisyys arvauskeskuksiin kasvaa merkittävästi.

      1. Muuten, missä se terve järki on majaillut 20 vuotta, kun kukaan ei ole saanut mitään aikasesksi muuta kuin itkua ja valitusta.
        Viimeksi sitä yritti kepu ja PS, mutta kokoomus itki ja valitti ja Sipilä pani hanskat naulaan.

        1. No olipa sotea kuka hyvänsä ajamssa se ei maakunta vaalien kannatukseen vaikuta mitään
          Tuo äänestys prosentti jää aika laihaksi pääseekö 30 % ans kattoo terv tepivaari

        2. ”Muuten, missä se terve järki on majaillut 20 vuotta, kun kukaan ei ole saanut mitään aikasesksi muuta kuin itkua ja valitusta.
          Viimeksi sitä yritti kepu ja PS, mutta kokoomus itki ja valitti ja Sipilä pani hanskat naulaan.”

          Hmm…ja samaan aikaan sinä olit Sipilän hallituksen erehtymättömyyden puolella ja haukuit Kiurun, perustuslakivaliokunnan vetäjänä syvimpään helvettiin. Olet myös siinä väärässä, että PS olisi ollut mukana viimeisessä ehdotuksessa, kun se ei ollut, vaan mukana oli Soinin lemmikit.

          Kerro nyt ihmeessä meille kuolevaisille, että miten sote -uudistus ja aluevaalit ratkaisevat olemassa olevat ongelmat ja jos keksit jotain omaperäisempää kuin ”piste” niin siitä ”pisteet” .

  15. Radiossa haastateltiin Pirkanmaan sote-muutosjohtaja Jaakko Herralaa. Hän oli sitä mieltä, että olisi aivan hyvä, jos jokaisen nykyisen kunnan alueella olisi sotekeskus.

    Väki vanhenee ja sen myötä esteettömien palveluiden tarve tulee kasvamaan entisestään. Osa esteettömyyttä on lyhyemmät etäisyydet.

    Herralan mukaan, jos oikein kuulin, terveyskeskusten osuus soten kustannuksista on Pirkanmaalla n. 5%.

    Jos terveyskeskusverkostoa paljon supistetaan, niin silloin kuljetuskustannusten osuus nousee. Kuljetuskustannuksista vastaa hyvinvointialue. Tuosta viiden prosentin kustannusosuudesta supistamisten kautta saatava hyöty on jatkossa äkkiä syöty lisääntyvinä kuljetuskustannuksina.

    Samaisessa ohjelmassa keskustan Arto Pirttilahti totesi, että soteuudistuksen hyödyt ja palveluiden paraneminen ovat saavutettavissa leveämpien hartioiden ansiosta. Tuo niin usein kuultu hokema.

    Kuitenkin on niin, että nyt kuntien, kuntayhtymien ja sairaanhoitopiirien palveluksessa olevat vain siirtyvät hyvinvointialueiden palvelukseen.

    Muutoksen myötä väkimäärä ei lisäänny, joten missä on se pihvi?

      1. Rahojen käyttö tarpeettomaan hallintohimmeliin ei tuota mitään, joten se siitä ilosta.
        Aikanaan mätkittiin toimivat läänit yhteen hallintokulujen säästämiseksi.
        Nyt maätkitään parikymmentä uutta hallintohimmeliä aiheuttamaan kuluja.

  16. noinhan ne menee en kuitenkaan saa yhtään mitään koko sotesta paitsi maksella siitä no hyvä että niinkin terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *