55 centtia

Tuon verran on tilillä ja eläkkeen maksupäivä vasta ensi perjantaina. Vielä löytyi kylmästä paketti broilerin koipireisiä, mutta sitten pitää olla muutama päivä syömättä jos en saa mistään vipattua vähän ruokarahaa.

Minun ennätys on 6 päivää syömättä aikoinaan kun olin opiskelija. Pari kaveria tuli silloin käymään ja veivät minut pikapikaa mcdonaldsin autokaistalle. Olin silloin kuulemma ollut valkoinen kuin lapin talvi.

18 vastausta artikkeliin “55 centtia”

  1. Kyllä sitä jotain toki sopisi syödä, pelkällä vedellä pääsee vähän rajallisen matkaa.

    Jos ei muuta niin sitten ruoka-apua hakemaan.

  2. Juuri kävin tekemässä ”huoltokäynnin” tyttärelle joka opiskelee, oli tullut vuokran korotuksia ja sähkön yms hinnat noussut kuten myös ruan hinta. Hänellä oli maksujen jälkeen 49 centtiä tilillä. Ostin ruokaa ja pistin 50€ kouraan jotta pärjää.

  3. Jospa metsä antaisi syötävää: Huomenna mustikkaan ja kantarelliin.

    1. Itsekin sain paperipussillisen keltavahveroita mukaan mökiltä, ja niistä saa aivan todella herkkua kun paistaa miedolla lämmöllä oliiviöljyssä voin sijaan. Luonnosta lainaa naapurilta ruohosipulia tai vaikka villinä karhunlaukkaa, joka on kuin sipulia (ja josta saa myös oliiviöljyyn silppuamalla peston leivän päälle).
      Pekonia voi halutessaan lisätä pannulle budjetin salliessa.
      Sitten sitruunan mehua ja terävä pippurointi sekä suolaus, ja lopuksi päälle vaikka kaurakermaa.

      Sopii vaikka keitettyjen juuresten, parsakaalin, riisin tai makaronin/pastan kanssa, ihan mitä sattuu löytymään… 🙂

      1. Liian monimutkainen, joka pilaa kantrarellin maun.

        Ruskista kevyesti sipulirenkaat voissa.
        Lisää pilkotut kanttarellit mukaan ja haihduta liika vesi pois. Hunajaa teelusikallinen ja kuullotus. Pannulle pienet ripaukset pippuria ja curryä joka korostaa makua ja väriä.
        Teelusikallinen vehnäjauhoa sekaan ja maitoa, että tulee sopiva vahvuus soosille tai jopa keitoksi.
        Tarkista suola.
        Yrtiksi päälle sopii ranskalainen rakuunasilppu.

        1. Minulle tulee voista ja suomalaisista maitotuotteista päänsärky sekä kuvotus, enkä edes täytekakkua pysty syömään puolikastakaan palaa. Oliiviöljy sekä sitruuna tuovat miellyttävää raikkautta perinteiseen jauhopullavoimössöiseen suomalaiseen keittiöön, jossa aikuiset miehet juovat maitoa minkä suuhun laittamisesta minulle tulee mieleen nisät ja tuttipullo sekä voi ja sen aiheuttama päänsärky/ kuvotus. En siis ole vegaani, vaan pidän vain siitä että ruoka maistuu muultakin kuin voilta ja elttaannukselta. Mutta makuasioita tietysti! 🥳

          1. Minulle kelpaavat pääasiassa vain täysin puhtaat käsittelemättömät tuotteet, voi, juusto, täysmaito, kerma, kaikki laktoosilliset, vuorisuola, juureen tehdyt leivät. Voin lisäksi Creme Bonjour oliiviöljyllä.
            Kaikki mahdollinen ilman rajoja jopa ruostalainen hapansilakka ja munuaispaistokset puhumattakaan mustasta.
            No, siksi juuri olen onnellinen ilman kipuja, särkyjä ja pillereitä- toistaiseksi.

            1. 😀 Kuinka loistokasta, haluaisin itsekin uskoa siihen miten ruuan puhtaus onkin pitänyt terveenä! Itsekin olen lukenut fermentoitujen tuotteiden hyödyistä erityisesti kauko-idässä, ja myöskin ripottelen merilevää huvin vuoksi salaatteihini, vaikka Herra Kelp yksin tietää mikä mahdollisesti poikii toisinaan delirium spirulinan (myös ex-poikaystäväni lempinimi). Tästä ripaus suolaa olan yli Beelzebubin suuhun!

              1. …ja maalla kaikki tunkiolilla ronkkimiset ja muut maaseudun epäpuhtaudet herne-ja omenavarkauksineen. Ja paskan pellolle levittämisineen.
                Ai niin, hapankaali lämmitettynä. Salaspuro väitti, että se ja omenapohjaiset viinit ja viinat saavat mahaepidemiat Crohnitkin, liikkeelle.
                Söin juuri omia siiklejä voilla, sipulia ja kyytön täysjauhelihapihvejä.

            2. Siis hierotko sä Heikki suolaa mun haavoihin? Siis niinku itku pliis ja äiti-ää särkyy pää, eikö yksi tulkinta historiasta mennyt niinkin, että Homo Sapiensin siirryttyä metsästäjä-keräilijästä maanviljelyn myötä pysyvämpiin asutuksiin, lankesivat tämän niskaan kaikenlaiset elintasosairaudet, kun ihmisen keho ei ollut kehittynyt optimaaliseksi raskaiden töiden tekoon, mitä? Kuten ei hevosenkaan kavio ole kehittynyt tallin ammoniakkisilla pinnoilla seisontaan, mistä syystä mm. heppasille kengät, vaikka villit eivät niitä tarvitse? Mutta tarvitsevatko naiset? Kerro sinä se meille!

              Minä puolestani, koska olen tänä aamuna musiikkituulella, lohdutan vielä yhdellä:

              https://youtu.be/XXBysS5s34o
              (Sepikka – Kaikki kaunis / En kestä kylmää lailla ahvenen albumilta)

              Sonnenschein!

    2. Sienisörsseli sopii myös lettujen täytteeksi tai leivän päälle, samoin kuin mustikat kevyellä sokeroinnilla ja haarukalla muhennettuina <3 Tulee makea ja suolainen leipä. 😛

    3. Letut saa myös kovin edukkaasti kun ostaa lähikaupasta purkin/tölkin kikherneitä, joiden liemestä ruokaisa ja herkullinen neste lettutaikinaan (herneet lounaaksi vaikka leivän päällä).
      Lisäksi jauhoja, kuplavettä sekä öljyä ja suolaa taikinaan. Avot siinä jo aamiainen ja lounas/ päivällinen yhdestä purkista herneitä!
      Hernekeitto myös loistava tuote, johon voi edullisesti lisäillä maun mukaan asioita. Sodissakin ilmeisesti hyvänä ravintona käytetty, näin joskus kuulin.

  4. Knut Hamsun kirjoitti ymmärtääkseni nuoruuden kokemuksistaan otsikolla Nälkä. Nuutti käppäili pitkin Kristiniaa (nyk. Oslo) nälkää kokien. Mutta ei tainnut missään vaiheessa kokeilla kalaonneaan, vaikka Oslo satamakaupunki onkin. Hoippui lopulta ameriikanlaivaan ja palasi vuosien päästä ehkä läskevänä Norjaan takaisin.

  5. Koitappas, Timo, pärjätä.
    Tämä nyt on minun näkemykseni, mutta tämmöinen se on: kristillinen kohteliaisuus tappaa. Niin vertauskuvallisesti kuin konkreettisestikin.
    Eniten tähän näkemykseeni lienee vaikuttanut, kun olen perehtynyt Amerikan mustajalkojen elämään sekä Snorri Sturlusonin ”Kuningassaagat”.

  6. Eikö sieltäpäin löydy mitään ”ruokapankkia”? Kysele vaikka seurakunnan diakoniatyöstä, eiköhän sieltä jotain löydy!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *