Sivistys on pelkkä verho

Me ihmiset ei olla yhtään parempia kuin 2000 vuotta sitten vaikka monet kuvittelevat niin. Petoeläimiä ollaan. Omistan 5-osaisen kirjasarjan ihmisen suku. Sen ensimmäisen osan alkulehdellä on määritelmä homo sabiensista ja lukee että yksi homo sabiensin perusominaisuuksista on lajitoverin tappaminen. Että semmoisia ollaan. Ei mulla muuta.

7 vastausta artikkeliin “Sivistys on pelkkä verho”

  1. Minua on nimitelty pöllöksi, aasiksi, lampaaksi, sudeksi, pässiksi, jne..ja olen ylpeä siitä, sillä ihminenhän on pahin peto eläinten joukossa ja jos minä saan tittelin kantaa näitä luomakunnan nimityksiä, niin ei kai siitä voi mieltänsä pahoittaa.

  2. Pöllö on viisauden symboli. Aasi on USAn demokraattien tunnus, lammas on Jeesuksen ja krietityn tunnus. Minulla oli T-psita, jonka rintamuksessa oli suden pärstä. Sen kanssa ei kannattanut mennä metsään, olisivat dudet käydä päälle. Päszi lienee urheiluseitojen tunnuksena.

    1. Jussihan sanoi olevansa laiskiainen, joka etenee niin hitain liikkein, että vihollinenkaan ei sitä havaitse.

  3. Anteeksi kaikille näin synkkä bloki. Tarkoitus ei ollut synkistää kenenkään kaunista kevättalvipäivää.

  4. ”Me ihmiset ei olla yhtään parempia kuin 2000 vuotta sitten vaikka monet kuvittelevat niin.”

    Samaa mieltä ..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *