(aivo) Puhtaus on puoli ruokaa.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa aiheutti suomessa sen, että aikaisemmin kun sotilasliitto Natoon liittymisen kannattajia oli ollut vain noin 25-30%,  niin ei aikaakaan kun jo lukemat huitelivat tuolla 80% haminoissa.

Mikä tällaisen valtavan mielenmuutoksen sai aikaan ?

Vastaan itse omaan kysymykseeni että, kun tarpeeksi usein ja painokkaasti höpötetään asiantuntijoiden ja poliittisten päättäjien suulla että musta on valkoinen ja päin vastoin, niin uskoohan sen tavallinenkin tossunkuluttaja, että kai se sitten näin on kun itseään viisaammatkin niin väittävät.

Tämä oli siis aasinsilta sille, kun aivopestiin ja peloteltiin kansalaiset Naton taakse vakuutellen suomen olevan seuraavana Putinin ruokalistalla, vaikka mikään ei tähän suuntaan osoittanut, joidenkin venäläisten normaaleista suurista puheista huolimatta.

Itse olen jo tähän ikään niin monissa liemissä keitetty, että minuun eivät mutu tuntumat ja oletukset eikä uhkakuvamaalareiden taideteokset uppoa,  eli turhaa on tulla opettamaan lintukoiraa uimaan, olen immuuni kaikelle ja kaikille, jotka totuuden väittävät tietävänsä.

Näitä esimerkkejä riittää, kun kansalaisia aivopestään yhden totuuden kumartajaksi ja julistajaksi ja yksi suurimmista puhalluksista on tämä ilmastohysteria ja maailmanlopun profeettain saatanalliset säkeet, jossa ihmiset alistetaan/alistuvat syyllistämään itsensä, vaikka ilmastonmuutokseen heidän toimillaan ei ole tuon taivaallista merkitystä.

Ja kyllä ihmiset taisivat tämän koronankin kohdalla kuolla enempi pelosta, kun  pelkäsivät rokottamattomien tappavan sisällä ja puutarhassa, jota ”asiantuntijatkin” vakuuttivat.

Nyt sitten kansalaiset pelotellaan ruoka,- ja energiapulalla ja heidät ohjataan määrättyyn muottiin, muuten tulee vilu ja nälkä. Markkinat ohjailevat kansalaisia haluamaansa suuntaan ja ihmisten aivot kiiltävät puhtauttaan.

Suomessa on tämä nykyinen ja edellinen hallitus onnistunut sata prosenttisesti tavoitteissaan, kun on saatu kansalaiset tappelemaan keskenään ja he voivat vain sivusta seurata, kuinka vähällä vaivalla lampaat saadaan määkimään haluttua nuottia ja kuinka helppoa on heidät ohjata syyllistämään itsensä,  päättäjien tekemistä munauksista.

Lopuksi huumoria )  Mies marssi pitkäripaiseen ja sanoi myyjälle, että täällä kuulemma myydään kiljua johon myyjä vastasi, ei myydä, se on huhua, no sitä sitten pullo sanoi juippi.

 

25 vastausta artikkeliin “(aivo) Puhtaus on puoli ruokaa.”

  1. Hallituksen ”syy” tämä Venjän sota. Ja persujen välikysymysten tehtailu sovun tekijöinä.
    Tammelantorilla ne vielä kiljuivat hoitajia barrikadeille kanssaan. Persut kuin ovat erityisen sairita (korvien välistä).

    1. Sanattomaksi menee meikäläinen tätä Heikin ylitsevuotavaa viisautta lukiessa.

    2. Heikki, kertojan millaisella osaamisella arvioit ihmisten ”korvien väliin sairauksia”?

      Itseäni kyllä hieman ajoin ihmetyttää miten henkilö joka on keksinyt kaiken atomipommista aurinkoenergiaan ja johtanut niin mediataloja kuin lääketehtaita löytää 24/7 aikaa roikkua netissä haukkumassa muita ihmisiä milloin miksikin.

      Joku hätäisempi ja jotain niistä ”korvien väliin sairauksista”ymmärtävä voisi epäillä ettei kaikki ole ihan kohdillaan.

      1. Huaaah… hohhoijaa, kun minulla taas ei ole enää aikaa roikkua jonkun kepin varressa joitakin tirrejä naurattamassa. Sitä tein ihan riittävästi Porvoon vesillä.
        Paljon hauskempaa tässä kaiken lomassa on rentoutua ja ilveillä näille peri suomalaisille politrukeille. Nauru kun toivottavasti pidentää ikää ellei ihan nauruun teidän kanssanne kuole.
        Minulla on ainakin hauskaa. Olkaa olkaa olemassa vaikka vain sen tähden.

        1. Juu nauraa saa kyllä, nimittäin sinua ja erityisesti kun ihan vakavissaan uskot, että ala-arvoisella käytöselläsi olisi jokin vaikutus johonkin, siis muuhunkin kuin mitä se sinulle itsellesi sitten ikinään tuottaakaan.

  2. Entäpäs jos tuo menikin päinvastoin, eli 25-30% NATO kannatus oli seurausta median ja median ja asiantuntijoiden vakuutteluista, ja Venäjän hyökkäyksen jälkeinen 80% seurausta kansalaisten silmien avautumisesta?

    Itse muistan hyvin, kuinka vuosia virallinen narratiivi esitti Suomen pysymisen NATOn ulkopuolella pelastavan Suomen mahdollisessa NATOn ja Venäjän välisessä konfliktissa sodan kauhuilta. Lisäksi mediassa vakuuteltiin, että NATOon liittymätön Suomi ei ole Venäjälle sotilaallinen uhka, eikä Venäjällä siten ole mitään syytä hyökätä Suomeen.

    Venäjän helmikuisen hyökkäyksen jälkeen nuo vakuuttelut näyttäytyvät uudessa valossa. Ukraina ei Suomen tavoin ollut NATOn jäsen, ja vieläpä sen matka mahdolliseksi NATO-jäseneksi oli mm. Krimin ja Donbasin tilanteiden sekä sotilaskaluston yhteensopuvuusongelmien takia huomattavasti pidempi ja kivikkoisempi kuin Suomen. Ukraina ei myöskään helmikuisella varustuksellaan edustanut uhkaa Venäjälle, joten mediassa vuosia suomalaisille esitetyt vakuuttelut NATOn ulkopuolisuuden ja sotilaallisen uhan puuttumisen takaamasta rauhasta Venäjän suhteen, menivät kertaheitolla uusiksi.

  3. Euroopan johtajien pätevyyttä ja/tai motiiveja voidaan hyvin kyseenalaistaa. Esimerkiksi energian suhteen tyhmäkin on havainnut jo vuosia sitten, että EU:n vihreä siirtymä on uhka energian saatavuudelle. Tuon politiikan seurauksena EU:sta tuli käytännössä täysin riippuvainen Venäjän ”uusiutuvasta” maakaasusta, Tästä kehityksestä EU:ta ja erityisesti Saksaa varoitteli jo vuosia sitten myös tyhmäksi ja ymmärtämättömäksi haukuttu Trump. Ja vielä nytkin, kun energiakriisi on osa arkipäivää, eikä pelkkä mahdollinen uhka tulevaisuudessa, mm. Saksa aikoo pitää kiinni suunnitelmistaan sulkea viimeisetkin ydinvoimalat välittämättä sen seurauksista sähkön riittävyyden suhteen.

    Yhtä järjettömältä näyttää ruuantuotannossa. Vaikka monet kansainväliset järjestöt ovat varoittaneet maailmaa uhkaavasta ruokapulasta, EU:ssa pidetään tiukasti kiinni maataloudelle asetetuista rajoituksista, joiden seurauksena ruuantuotanto on vähenemässä. Esimerkiksi Alankomaissa tiukentuvien määräysten pelätään vähentävän tuotantoa jopa kolmanneksella, ja tätä siis ajetaan tilanteessa, jossa maailmaa varoitetaan ruokapulasta.

    Kun miettii, miten järjettömiltä eurooppalaisten päättäjien toimet nykyisessä tilanteessa vaikuttavat, on pakko pohtia vakavasti myös arvin esiin nöstamaa ajatusta siite, että tämä kaikki on tahallista ja tarkoituksen mukaista.

    Salaliittoteoriavaroituksella höystettynä on tässä kohtaa hyvä nostaa esiin jutut WEF:n (World Economic Forum) suuresta resetistä (The Great Reset), jonka lopputulemaan liitetään sanonta: ”et omista mitään ja olet onnellinen (you own nothing and you are happy)”. Ainakin omaan korvaani tuo kuulosta hyvin samanlaiselta, kuin väite ”työ tekee vapaaksi (Arbeit Macht Frei)”.

    1. Lue blogini tänään ”vety” ja siinä HS:n artikkeli, niin se laajentaa ymmärrystäsi esim. vihreästä siirtymästä ja riippuvuutta Venäjän energiasta, nyt.

      1. Venäläisestä energiasta on tosiaan syytä pyrkiä eroon jo pelkästään turvallisuuspoliittisista syistä.

        Valitettavasti Euroopassa vaikeutamme omilla toimillamme korvaavan energia saantia. Esim. viime viikolla EU:n parlamentti hyväksyi direktiivin, joka rajoittaa uudistuvan puun käyttöä energialähteenä. Kaikille on varmasti myös tiedossa Satu Hassin työ suomalaisen turpeen luokittelemiseksi fossiiliseksi polttoaineeksi,. Heh, onneksi ruotsalainen turve on uusiutuvaa, joten voisimme helposti edistää vihreää siirtymää ostamalla turvevoimaloihin turvetta jatkossa Ruotsista.

        1. Oma tuttavapiirini ei kylläkään ihan hirveästi somessa eikä muualla hirveästi heitä juttua Satu Hassin työstä suomalaisen turpeen luokittelemisesta fossiiliseksi polttoaineeksi, enkä myöskään televisiota edes omista tai halua valmista tarjontaa katsoa, ja uutiset olen enemmän ja vähemmän räätälöinyt itselleni omien intressien mukaan, joten Hassin linjaukset eivät ole itselleni erityisesti tiedossa. Ihan itse voin joko yrittää perehtyä asioihin tai jättää perehtymättä.

        2. ihmeellistä syyllistämistä ja mitätöimistä:

          ”…Paljon hauskempaa tässä kaiken lomassa on rentoutua ja ilveillä”

          ”Olkaa olkaa olemassa vaikka vain sen tähden”

          Ja

          ”Kaikille on varmasti myös tiedossa Satu Hassin työ suomalaisen turpeen luokittelemiseksi fossiiliseksi polttoaineeksi,. Heh, onneksi ruotsalainen turve on uusiutuvaa”

          Asia selvä. Ehkäpä me pienet ihmiset sitten vaan yritämme sinnitellä ja ymmärtää näitä suuria totuuksia, joita te älykkäät ja epätyhmät tiedätte.

  4. Tonilta hyviä kommentteja ja vaikka emme kaikesta olleetkaan 1/1.teen, niin persuttelut ja muut leimat huusivat poissaolollaan.

  5. Arvi : ”Natoon liittymisen kannattajia oli ollut vain noin 25-30%, niin ei aikaakaan kun jo lukemat huitelivat tuolla 80% haminoissa.
    Mikä tällaisen valtavan mielenmuutoksen sai aikaan ?”

    Vastaisin : NATO:n paras markkinointimies Putin toimillaan (+ älyvapailla puheillaan halusta seurata Pietari suurta)

    Arvi voisi myös ihmetellä miksi samanlainen kannan muutos tapahtui myös Ruotsissa.

    1. Albanus,- eihän suomeen kohdistunut sotilaallista uhkaa, joten Putin oli oiva välikappale Naton jäsenhakemuksen markkinoimiseksi suomen kansalle.
      Ruotsi katsoo aina suomen olevan puskuri venäjää vastaan, ollaanpa Natossa tai ei ja nyt se valitsi Naton sen kummemmin ajattelematta. Nykyään niin suomessa kuin ruotsissakin nämä Naton kannatusprosentit ovat taatusti palautuneet lähemmäksi sodan edeltävää aikaa.

      1. arvi : ” ..- eihän suomeen kohdistunut sotilaallista uhkaa.”

        Et ehkä ole kuunnellut (häntäkään) Putinin puheita – halusta päästä historiassa Pietari suuren rinnalle valloituksineen.

          1. juha,- kuinkas te nyt uskotte Putin puheita, kun muissa asioissa pidätte häntä kaikissa asioissa mitä esittää niin suurimpana valehtelijana.

            1. On toki vaativaa kyetä erottamaan normaali valehtelu ja sekopään suuruudenhullut tavoitteet toisistaan.
              Suosittele arvillekin tuollaisen opettelua…

              1. Kiitosta vaan juha suosituksista, mutta valehtelu on aina valehtelua, ei ole oikeaa ja vääränlaista valehtelua….kerran valehtelija, aina valehtelija.

  6. Albanus,- Kyllä maailmaan ääntä sopii ja itselleni ovat nämä Putinin puheet menneet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka se nyt Ukrainassa sotiikin, niin 80 vuoteen NL/VENÄJÄ ei ole suomea sotilaallisesti uhannut muuten kuin höpisemällä Pietari Suuresta joka pottuunsa pieri.

Vastaa käyttäjälle Timo Lennart Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *