Aloitetaan huipulta, niin tuulee vähemmän.

Nyt on puolueilla kova kilpalaulanta  siitä johtuen, kun kestävyysvajeemme näyttää kestämättömältä,  että mistä ja miten paljon ja että keneltä leikataan ja että  kenelle annetaan, mutta itse olen sitä mieltä, että ensiksi tulisi karsia menoja kohteista, jotka ovat jonkin toisen hallinnonalan ja instituution kanssa päällikkäisessä suhteessa.

En tarkoita nyt miehen ja naisen välistä avioliittoa ja suhdetta, siellä on monia muitakin ”asentoja” kuin päällekkäisiä.

No, pienistä puroistahan se valtamerikin syntyy ja jospa lähdettäisiin rohkeasti karsimaan sieltä, jota vallan huipuksi kutsutaan ja lopetetaan presidentti-instituutti, sillä se on rinnakkaisessa suhteessa eduskuntaan ja eduskunta kyllä kykenee valtion komentokeskuksena toimimaan niin sodan kuin rauhankin aikana ilman ylimääräistä lautastakin.

Eduskunnalla on pääministeri ja ulkoministeri sekä liuta muita ministereitä ja virkamiehiä, jotka niin lähialue kuin kaukosuhteemmekin hoitavat niiden ohjeiden ja prosyyrien mukaan, jotka eduskunta on heille evääksi antanut, ei siihen enää pidä muita sotkea, sillä mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa pitää tässäkin kutinsa.

Sanotaan että presidentti on mielipide vaikuttaja,  mutta ei hallitukseemme ainakaan ole hänen ”neuvonsa” uponneet sellaiseen maaperään, että sieltä oraita olisi noussut, sillä hallituksemme ei hänen kuiskuttelujaan ole ottanut kuuleviin korviinsa, vaan on toiminut omien tavoitteidensa mukaisesti ja useimmiten kun  päätöksien pöytäkirjoja lukee, niin päin vastoin kuin on Mäntyniemen herra  sanonut.

Presidentin lähes 100% kansansuosion kyllä ymmärtää, kun hän puhuu siitä mistä kansa tykkää ja haluaa, mutta kyllä maailmaan ääntä mahtuu, mutta jos keisarilla ei ole vaatteita, kun hänet on vallasta riisuttu, niin se on kuin metsään huutelisi, josta vain kaiku vastaa huutoihin.

Jos joku pystyy minulle sanomaan mikä ja mitkä asiat olisivat jääneet hoitamatta suomessa  ilman presidenttiä, niin voin tarkistaa sanomaani, mutta kun ei sellaisia ole, vaikka ehkä kansalaisille sellainen käsitys on tullutkin reissu-Saulin sauhutessa maailmalla, mutta ohjeensa hän on kyllä reissuilleen saanut UTVASTA, jossa presidentille on vielä lautanen katettuna ihmeellisen perustuslaki mokan seurauksena valtasuhteita muokatessa.

Kansalaiset haluavat vahvan presidentin, mutta minkäs teet, kun edustuslaitoksemme, jonka kansa valitsee, on häneltä vallan avaimet pois ottanut ja pudottanut hänet kansakunnan kaapin päältä tavallisten kuolevaisten joukkoon.

Ei sota yhtä miestä kaipaa, eikä kaipaa suomikaan presidenttiä, sillä maassa on eduskunta ja hallitus kaikkine koneistoineen  ja  virkakuntineen ja ”perässä  hiihtäjineen”, että hyvin on mennyt mutta menköön.

Se olisi nyt hyvä lopettaa Sauliin tämä päällekkäisyys vuonna 24, vaikka ei siitä säästyvillä rahoilla vielä maata pelasteta, mutta mikäs sen parempi esimerkki olisi rahvaalle, kuin karsimisen aloittamin oksalta ylimmältä,  mist`´nään Harjulan seljänteen.

 

20 vastausta artikkeliin “Aloitetaan huipulta, niin tuulee vähemmän.”

  1. Ei !

    Kun yhdistetään persut ja kepun änkyräkaarti saman katon alle ja annetaan uusi nimi puolueelle.

    Sitten kokkarit ja Harkimo uudella nimellä.

    Sitten demarit ja vasurit.

    Sitten kd ja rkp

    Sitten vihreät ja nukkuvat omalla nimellään

    Näin meillä olisi vain 5 puoleuetta ja tuet.

    Suurin olisi pääministeripuolue vihreät ja nukkuvat. Pressana ja pääministerinä Haavisto.

    1. Heikki,- Sinun ehdotuksesi on unikuva, kun omani on toteutettavissa sen suurempia mullistuksia maassamme, sillä mitäs me paskalla tehdään kun ei ole peltoakaan.

      1. Suomelle tehdään poikkeuslaki niin kuin Urkin aikana ja Sauli halutaan 3. kaudelle, koska maailma ja Suomi tarvitsee Saulia. Sitten pressaksi tulee Jenni ja sitten Aaro 1.

        1. Suomi tarvitsee Saulia,-,, sanohan nyt ensiksi että mihin, mikä asia jää hoitamatta ilman häntä…..EI MIKÄÄN sanon minä. Eli Heikki ehdottaa Pohjois- Korealaista vallan periytymistä suomeenkin.

  2. Valtion menoja ei pressan kulut paljoa korjaa.
    Jokusia miljoonia saataisiin sillä, että lopetettaisiin kaikenlaiset puolueiden suorat ja piilotuet.
    Se olisi eettisesti kohtuullista.
    Tosiasiassa pitäisi todellakin ensin katsoa ja päättää, mitä ovat ne asiat, mitkä valtion ja kuntien pitää hoitaa ja kustantaa.
    Esimerkiksi kaikenlaiset hevosenharjauslukiot yms. eivät siihen kuulu.
    Sen jälkeen pitäisi katsoa, minkä verran rahaa noihin tarpeellisiin asioihin kuluu ja määritellä minimubudjetti niiden mukaan.
    Jos tuloja jäisi niiden jälkeen vielä yli, voitaisiin harkita, mitä niillä kannattaisi tehdä.
    Nyt esimerkiksi sotesotkun tullessa toki osa sotehenkilöstöstä siirtyy alueille, mutta loppu hallinto jää aiheuttamaan kustannuksia eikä sitä todennäköisesti vastaavaa määrää supisteta.

    1. Asiaa puhut Juha ja ajattelin että esimerkin voima saisi padot liikkeelle esityksessäni ja kuten mainitsin, niin ei niillä rahoilla linnoja rakenneta, mutta kun karsiminen aloitetaan vallan kolmijaosta, niin ..

      1. Aloitetaan tiputtamalla eduskunta puoleen ja avustajien määrä neljännekseen.

        1. Kun nuot hdokkkat ovat omasta mielestään kovin päteviä ei ne mitään avustajia tarvitse pois kaikki
          Eduskunta laitos sitten on tuo 200 edustajaa sitä ei pidä laskea lainkaan
          Mutta avustajien määrä on varmaan ainakin puolta suurempi porukka kun eduskunnan lukumäärä terv tepivaari

  3. Otetaan kestävyysvajeeseen sellainen perinteinen vasemmistolainen asenne eli kuitataan mokoma lisävelalla eikä näin ollen keltään tarvi leikata vaan päinvastoin kaikille annetaan lisää.

    1. Kasvatetaan julkista sektoria ihan huoletta ja kun ovat palkkajohtajia niin hyvin tässä käy ja joka muuta väittää on hölmö.

  4. Puoluetukien uudistamiseen tarjoan samaa ehdotusta kun vuosikymmen sitten: 1 euro per vuosi per yksi eduskuntavaaleissa annettu hyväksytty ääni.

    Nollaan en tuota tukea veisi, mutta nykyiseksi tulkinnanvaraiseksi ja hyvävelikerhoja tukevaksi en sitä jättäisi. Säästö tuolla on valtiontaloudessa pieni mutta demokratian kehitykselle tärkeä.

    Isoja säästöjä voisi kenties saada jos palautettaisiin käyttöön vanhat lainsäädännön periaatteet, eli lakien pitäisi olla helppolukuisia ja mahdollisimman yksiselitteisiä. Jos tämä tulisi kilpailutuspykäliin yms. niin meitä ehkä huijattaisiin pari miljardia vähemmän.

    Ja sitten ne perkuleen kaupallisten säätiöiden veroedut pois! Tätä VTV on vaatinut jo kohta 20 vuotta, mutta RKP on aina estänyt.

  5. Kyllä pressan valtaa pitäisi lisätä sillä muutoin se on vain kumileimasin.
    Puoluetuki ei muuta mitään sillä rahan voimalla saadaan näkyvyyttä puoluetukea enemmän.
    Edustajien avustajat pois ja puoluetuki pois ehdotan.

  6. Valtaa vois hyvinkin lisätä mutta vaalikaudet on kaksi kautta eikä sitä voi mitenkään spekuloida
    Esim katkasemmalla toisen kauden kesken kuten muualla tekevät terv tepivaari

  7. Onhan tää nyt yhtä helvettiä, kun nyt ollaan presidentin valtaoikeuksia huutamassa lisää ja samaan aikaan kirotaan Kekkosen aikaa. Sanokaan nyt ihmeessä kumpaa te haluatte lisää parlamentarismia vai Kekkosen ajan valtaoikeuksia, molempia te ette voi saada.

    1. No ei Arvi noinkaan siinä mentäisiin ojasta allikkoon
      Mutta Suomen presidentillä ei ole oikeasti mitään valtaa nykyhetkellä pelkkä kumileimasin
      Mutta kyllä sitä valtaa saisi olla enemmän toisissa asioissa ei kaikessa jota menneet ajat ovat täynnä terv tepivaari

  8. Presidentin oikeuksiin ei mielestäni tarvitse puuttua. Meillä oli kaksi K:lla alkavaa hirmuvallitsijaa siellä peräkkäin jo, ei enää uudestaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *