Hävetkää jos osaatte.

Kun seuraa terveydenhoitohenkilökunnan, opettajien ja kaikkien niiden toimintaa, jotka eturintamassa itseään säästämättä tekevät työtänsä yhteisen hyvän puolesta pirua ( korona ) vastaan, niin syvä kumarrus ja hatunnosto heille.  Ja erittäin murheellinen olen niiden ammattien ja elinkeinoharjoittajien puolesta, jotka ovat joutuneet työttömiksi ja yritystoimintansa lopettamaan sulkujen, kieltojen ja rajoitusten puitteissa ja menettäneet omaisuutensa ”pakon” edessä.

Ja sitten, erittäin pöyristynyt olen niille, jotka tänä aikana, kun massa on hätätila, niin lakkoilevat ja ovat vaatimassa omille ammattikunnilleen lisää etuja.

Riitaan tarvitaan aina kaksi osapuolta ja tuomariksi en tässä rupea heidän kiistoissaan, mutta hävetkää jos osaatte.

Työmies on palkkansa ansainnut, mutta kun toiset taistelevat omansa ja muiden hengen ja terveyden puolesta 24/7,  niin te pistätte persettä penkiin.

Lakko-oikeus on ja saa ollakkin, mutta tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa missä olemme, niin luulisi lakkokenraalien pöydän mollemmin puolin häpeävän ”ahneuttaan”, kun toiset ilman omaa syytään ovat menettäneet kaiken.

11 vastausta artikkeliin “Hävetkää jos osaatte.”

  1. … ja loput yrtityskohtaisista tesseitä työnantajien pussiin. Työmies ja kotimainen sellupuun tuottaja kansaivälisen suurpääoman omistajien ruoskan jäljet ja haavansa nuolkoot.

  2. En ymmärrä, miksi ansiokehityksestään huolta pitävien tulisi hävetä. Koskaan ei liene oikea aika työntekijäpuolen vaatimuksille.

    Nousukaudella ei parane nousua horjuttaa palkankorotuksilla, laskukaudella ei tule sukellusta syventää palkkavaatimuksilla ja ns. normioloissa pitää olla muuten vaan vaatimatta yhtään mitään.

    Tee ja sympatia ei auta. Kunkin alan on itse huolehdittava omista eduistaan.

    Retorinen kysymys. Kuinka paljon näitä eturintamassa taistelijoita auttaisi, jos muut alat jättäisivät omiensa etujen ajamisen?

  3. Niin onhan noita paperimiesten ja teknologiateollisuuden palkkavaatimuksia vastustettu ”kansan” parissa moneen otteeseen silläkin perusteella, että kun ne tienaavat jo ennestäänkin tarpeeksi.

    Itsekkäät hyväkkäät jopa enemmän kuin korkeasti koulutettu kirjaston tai tarhan täti.

    Toinen retorinen kysymys. Onko kukaan koskaan vielä työelämässä mukana ollessaan kieltäytynyt palkankorotuksesta? Palkankorotuksesta, jos se on lakkolla saavutettu?

  4. Hyvin on nämä ryhmät jotka nytkin lakkoilevat, onnistunut tähänasti etunsa perkaamaan, mutta mikäs siinä, kritisoinkin nyt tätä ajankohtaa, kun maassa eletään poikkeusaikaa ja eivät ne paljon liioittele jotka sanovat, että tätä voidaan jo hyvin verrata sotatilaan kaikilla rintamilla ilman tuliluikkuja.
    Ja en tästä kuten jo alustuksena totesin, niin syytä yksin AY.tä, sillä kyllä siellä vastapuolellakin on mennyt puurot ja vellit sekaisin.

    1. Paljon monet puhuvat moraalista ja itselleni tässä tilanteessa olisi moraalisesti ollut oikein pidättäytyä lakoista. Joillekkin moraalinen rima on eri paikassa kuin itselläni ja se on heidän oikeutensa.

  5. Kun olen koittanut lukea näistä lakkoilijoista ja lakon aiheista ja syistä ja vasta-argumenteista, minä nostan kädet pystyyn.

    Kummankin perusteet tuntuvat aivan järjellisiltä, mutta mikä lie ”totuus”. En edes arvaa.

  6. Tokihan hävetä saisivat monetkin, mutta vaikka nyt koronarokottamattomia kaikesta syyllistetäänkin, niin ei kai ne nyt sentään näitä lakkoja ole aiheuttaneet jota blogissani käsittelen.

  7. Kun nyt ne sopimukset olivat katkolla niin neuvotella piti. Olisi tietysti voitu sopia esimerkiksi että mennään entisellä vielä jokunen kuukausi, mutta ilmeisesti kumpikaan ei sellaista ehdottanut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *