Ilman venäjän voittoa sodassa, olisimme Ruotsalaisia.

Eihän suomea ollut olemassa, ei ollut mitään Ruotsi-Suomea, oli vain Ruotsi ja 1808-1809 käydyn Venäjän ja Ruotsin välisessä sodassa Ruotsin itäisimmät alueet liitettiin Venäjän keisarikunnan alaisuuteen.

Historia osoittaa itsenäisyyteemme johtaneen polun olleen monilta osin kivikkoinen ja karikkoinen ja sotaa on käyty sitä vastaan, joka oli itsenäisyytemme alkutahdit voitollaan Ruotsista luonut 1800 luvun alussa.

Vähän yli 100 vuotta olimme keisarikunnan suuriruhtinaskuntana, jolloin suomalaisuus alkoi nostaa päätään ja venäjän vallankumouksen myötä Lenin myönsi suomelle itsenäisyyden.

Tänä päivänä on vaarallista mennä venäjää mistään kiittämään, mutta Ruotsalaisiksi emme jääneet, kiitos venäjän.

Mutta hyvinhän tuolla Ruotsilla näkyy menevän ilman sille aikaisemmin kuuluneita itäisimpiä osiakaan ja varmasti menisi myös meillä osana heitä, mutta itsenäisyyttä saisimme juhlistaa vain Ruotsille ja  Ruotsin lipulle kunniaa tehden.  ( Herra varjele )

Mutta ne uhraukset mitä menneet sukupolvet ovat antaneet Suomi nimisen valtion mahdollistamiseksi ja säilymiseksi ovat korvaamattomat.

Luulen ja uskon, että osana Ruotsia emme olisi nousseet hallitsijaamme vastaan kuten venäjän kohdalla, olisimme osana kolmen kruunun valtakuntaa.

Meitä keisari ei enää ”hoivaa”, eikä verinen Puuttini kaan, suomineidolla meillä on voimaa, isänmaatamme varjelemaan.

 

10 vastausta artikkeliin “Ilman venäjän voittoa sodassa, olisimme Ruotsalaisia.”

  1. Asemassamme ei ole hurraamista eikä ikuista turvaa. 1920 luvun rajamme olivat ne parhaat ja yli rajan käytiin kuten naapurissa ilman suurempia muodollisuuksia, mutta sitä aikaa odotellessa.

  2. Kenenkään ei pidä unohtaa sitä kuka ja mikä maa meille loi tyhjästä nykyisenkin puolustusvoiman
    Nuot kaksi maata Ruotsi taikka Venäjä ei sitä luoneet nuot kaksi maata olivat vain miehittäjiä Suomessa
    Ruotsikin vaikka ei maassa ollutkaan sotilaita terv tepivaari

  3. Itsenäistä Suomen valtakuntaa ei luotu asein. Aseet olivat kyllä vahvasti kuvassa mukana itsenäisyyden syntyvuosina tänne ulottuvana heijastumana niinä vuosina kaikkialla riehuneesta maailmansodasta. Mutta Ruotsin tänne silloisiin itäisiin maakuntiinsa satojen vuosien aikana juurruttama kulttuuri loi sen pohjan jonka varassa Suomen siirtyminen itsenäiseksi valtioksi oli vain muodollisuus – valtiolaitos ja -rakennelma oli sinänsä jo olemassa. Tästä pohjasta voi kiittää Ruotsia. Aineellinenkin pohja tarvittiin. Sekin oli valmiina olemassa. Siitä on kiittäminen tsaarien Venäjää – sen autonomisen alueensa kaltaiselle Suomelle myöntämistä etuisuuksista ja Venäjän valtion perustamista ja rahoittamista monista laitoksista ja virastoista.

    Vaikea on sanoa olisiko Suomi itsenäistynyt jos olisi ollut osa Ruotsin valtakuntaa joutumatta Venäjän alaiseksi. Venäjästä irtautuminen kävi helposti koska maailmansota seurausvaikutuksineen oli hajottanut ja heikentänyt Venäjän. Ruotsi ei ollut sotaa kokenut Jotakin voi ehkä päätellä siitä hyväntahtoisuudesta, jolla Ruotsi salli Norjan itsenäistyä alaisuudestaan v, 1905 pelkkänä ilmoitusasiana kun aika oli siihen kypsä sekä Norjassa että Ruotsissa. Vielä on annettava kiitosta itsenäisyydesta maailmansodan länsivalloille, jotka kukistivat Saksan keisarikunnan joka oli v, 1918 ottanut Suomen onnettoman sisällissodan seurauksena maan tosiasiallisesti haltuunsa kaavailluksi alusmaakseen ja poisti miehitysjoukkonsa täältä vastahakoisesti vain koska suursodan voittaneet länsivallat määräsivät aseleposopimuksen ehdoissa sen näin tekemään.

  4. Ruotsin osana olisimme edelleen ja eelleen syrjäinen alusmaa, mitä voi vapaasti verottaa.
    Venäjän silloinen voitto irroitti Suomen ruotalaisten pakkovallasta ja salli oman kielen ja oman rahan sekä hallinnon.
    Se, että sittemmin alkoi venäläistäminen ja kaikenlainen pakkovalta, oli tavallaan hyvä asia, koska se johti lopulta haluun itsenäistyä ja itsenäisyyteen – Leninin sakista huolimatta.
    Se, että Lenin hyväksyi Suomen itsenäisyyden tosiasiassa rauhoittaakseen luoteissuunnan ja omaa toimintaansa suojellakseen, ei muuta asiaa.

  5. Juuri noin olisi asiat olleet en liioin pidä asenteista jossa jotkut kertoo ettei oltu Ruotsin saappaan alla
    Nöyryytettynä kansana ja itsenäisyyttä terv tepivaari

  6. Taidan olla ainut politiikan tutkija, joka on historian arkistoja kolunneena tullut siihen päätelmään joka blogini otsikossa ilmenee.

  7. Taidat olla mutta ei me sille voida mitään
    Mutta Suomi on Suomi eikä osa mitään muuta maata terv tepivaari

  8. Suomen sodan 1808-1809 aikainen Ruotsin ”puuterikuningas” oli täysi idiootti.

  9. Kyllä yuon Arvin otsikon voi hyvin allekirjoittaa. Mutta Suomi oli vain pelinappula suurvaltojen pelissä. Ilman Napoleonia Venäjä ei olisi hyökännyt Suomeen. Kiitos Ranska! Eikä myöskään jos amiraali Nelson ei olisi lyönyt Ranskan laivastoa. Kiitos amiraali Nelson ja Britannia! Ja jos Suomen armeijaa ei olisi johtanut kyvytön ruotsalsinen kenraali Klingspor niin olisi Venäjän hyökkäysarmeija saatettu lyödä. Kiitos Klingspor kun olit niin kyvytön ja halusit vain mennä karkuun!

    Kuten huomaatte, meillä on paljon niitä joille olemme kiitollisuudenvelassa itsenäisyydestä!

    Suomalaiset kansana keksittiin 1800- luvulla. Saksassa opiskelleet ylioppilaat toivat nationalismin tuliaisina. Monet suomakaisuudesta intoilleet olivat ruotsinkieliisiä, esimerkiksi J.V. Snellman ja J.L. Runeberg. Heille suomen kieli oli kuitenkin tärkeää koska se teki meistä ”kansan”. Kuten A.I. Arwidsson asian kiteytti: ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia”. Suomalaisuus oli paljolti hanke pysyä erossa Venäjästä. Jos olisimme kuuluneet yhä Ruotsiin niin ei olisi tullut tarvetta erottautua. Olimme samaa maata ja meillä oli pitkälti sama kulttuuri ja samat arvot. Itsenäistymisellekään ei olisi ollut tarvetta. Suomi olisi mahdollisesti samanlainen alue kuin Wales Britanniassa jolla on omaa myyttistä menneisyyttä ja oma kymrin kieli. Sisämaassa olisi suomenkielisiä kouluja ja puhuttaisiin paikoin suomea. Mutta eroon Ruotsista ei enemmistö suomalaisista haluaisi. Päin vastoin, Suomi olisi ollut valmis myöhemminkin hyvin tiiviiseen suhteeseen Ruotsin kanssa, mutta Ruotsi ei oke halunnut enää taakakseen Venäjän rajamaata jonka takana se on voinut piileskellä sotimatta jo yli 200 vuotta.

Vastaa käyttäjälle Timo Lennart Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *