Kolikolla on aina kaksi puolta.

Suomessa sanotaan elävän maailman onnellisin kansa.

Suomi on rikkaampi kuin koskaan, mutta myös velkaisin.

Suomessa on leipäjonot pidemmät kuin koskaan ja yhä suurempi kansanosa elää köyhyysrajan alapuolella.

Terveydenhuolto on maassamme korkeatasoista, mutta jonoissa kerkiää kuoleen jo monta kertaa, ennenkuin hoitoon pääsee, ellei omista paksua lompsaa.

Sananvapaus meille on pyhä asia, mutta jos sanot, että Suomalainen ensin, niin olet rasisti.

Uskonnonvapaus vallitsee, mutta Raamatun siteeramisesta saa ”stasin” kintereilleen ja joutuu vainotuksi.

Kaveria ei jätetä, tämä koskee nykyään niitä, jotka turisteina ovat maahamme saapuneet passattavaksi Afrikan ja lähi-idän alueilta.

Ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa olemme suunnan näyttäjinä, jossa kurjistamme omaa kansaamme, että maailma ei hukkuisi paskaan.  Suuruudenhulluus on vaarallinen tauti, se tappaa sisällä ja puutarhassa.

Suomalaisista valtaosa sairastaa ns.Tukholma syndromaa, jossa rakastutaan ruoskijaansa ( EU) ja ollaan tyytyväisiä, että saadaan olla rahoittamassa ja auttamassa Euroopan sivistysmaita ryysyistä rikkauksiin.

Suomi piti aina ennen huolta ”pienimmistään”, nyt köyhyys on oma vika ja sääli on sairautta ja raha istuu Jumalan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsem…………….

Mutta näillä mennään ja omasta puolestani voin sanoa olevani onnellinen, millä sitä sitten meistä itse kukin mittaakaan, raha ei tee onnelliseksi, mutta kyllä se ihmeesti helpottaa, pitää vain huolehtia, että on sen isäntä eikä renki.

 

9 vastausta artikkeliin “Kolikolla on aina kaksi puolta.”

    1. Valtio on velkaa ennätysmäärän, mutta kotitaloudet ne vasta velkaisia ovatkin.
      Eletään kuin viimeistä päivää, eikä ole huolta huomisesta, vaikka muuta omaa ei ole kuin tuulenhuuhtoma perse ja velatkin koetaan saataviksi.
      Ennen säästäväisyys oli hyve, nyt se on synti.

  1. Minä vaan sitä pessimistinä ja ilonpilaajana ihmettelen että kuinka pitkään pystymme olemaan maailman onnellisin maa velkaa ottamalla

    1. Et ole varmasti Myllymatti ajatuksiesi kanssa yksin ja meno näyttää jatkuvan, kun maailmalla autettavia riittää, kun maljamme on ylitse vuotavainen.
      Se siitä saatiin, kun rumat ja vanhat laitettiin ”varhaiselälleelle ja nätit märkäkorvat perivät maan.

  2. Joo noinhan ne teki kertoivat että 55 v olisi ollut ikäloppu siirsivät syrjään nyt kerrotaan 70 vee oot liian nuori oleen eläkeukko
    Tasan ei mene nuota sanonnat terv tepivaari

    1. Kyllähän tässä meikäukko pystyisi monenmoisiin käden hommiin tai vaikka asiakspalvelukouluttajaksi, kun katsoo noita kädettömiä asiakaspinnassa olevia.
      Aallon leipomon seniorimyyjä kertoi, että hänellä riittää hommia, kun nuoret eivät osaa edes leipää panna pussiin saati laskea paljonko annetaan takaisin 2 €:sta, jos leipä maksaa 1.90 €.

      1. Nälkään ja viluunhan nämä kuolisivat, ilman meidän yhteiskunnan tuottamattoman ”roskan” tietotaitoa ja ”rahoja”.

  3. Mitä enemmän rikkaita sitäenemmän köyhiä.
    Mitä enemmän onnellisia sitä enemmän onnettomia.
    Asiasta voidaan uutisoida vain se hyvä puoli kolikosta.
    Kolmannes nuorista toivottomia mutta ei uutisoida.
    Psykiatreja tarvitaan lisää niitä ei ole ennen kaivattu.
    Sotamme jälkeen heikoimmatkin henkilöt vietiin työelämässä autellen eteenpäin ja hekin saivat tuntea olevansa tarpeellisia.

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *