Kun maas on hanki ja järki jäässä ja silmä sammunut rauhan on…..

Kun joku on joskus sanonut, että et usko poikani, kuinka vähällä järjellä maailmaa johdetaan, niin siihen en osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta sen verran vedän nyt kotiin päin, että maailman tilalle laittaisin kyllä suomen, kun sen päätöksellisyyteen olen vähän paremmin vihkiytynyt.

Ajatellaan nyt esimerkiksi sitä, että päättäjämme ovat peloissaan, tai sanotaanko uhossaan antaneet käskyn ja luvan pystyttää aita venäjän vastaiselle rajallemme.  Ajattelin silloin kun Mykkänen tätä ensikerran ehdotti eduskunnassa, että on siinä näyttämötaide menettänyt loistavan edustajan politiikkaan, kun kykenee tämän repliikkinsä suoltamaan suustaan nauramatta.

Sitä minä eniten ihmettelen, että kansan suuri enemmistö on mennyt retkuun, kun ovat näiden älyn kuninkaiden aivopierut nielleet koukkuineen, jotka sanoivat venäjän olevan hyökkäämässä suomeen, että nyt kiireen vilkkaan sotilasliittoon, muuten olemme seuraava Ukraina.

Jos joku pystyy näyttämään konkreettisen tosiasian venäjäuhasta maatamme kohtaan, niin perun puheeni, mutta kyllä ne ovat perustuneet vain mielikuviin ja vanhaan suolaan jota nyt Ukrainan kautta haavoihimme sivellään.

Nyt pitäisi laittaa taas Mykkänen asialle, hän voisi ehdottaa, että julistetaan Ukraina suomen reservaatiksi, eli hallintoomme kuuluvaksi, silloin voisimme surutta lähteä ihan luvan kanssa höökimään ry…ää vastaan ja ottaa revanssi talvisodan hengessä ja ennemmin ei miekkaa tuppeen laiteta, ennen kuin tataarit saavat Kriminsä.

80 vuotta kesti rauhan aika suomessa ja ei kestänyt kuin pari kuukautta, niin kusi läikkyi päässämme ja paska teki patoja.

Yleensä järkensä menettäneet ohjataan jonkinmoiseen hoitoon ympäristölleen vaarallisena, mutta mikäs nyt eteen, kun lähes koko yhteiskunta on sotapsykoosissa.

Päättäjämme ovat nyt kansaa villitsemässä sloganillaan, että mitä enemmän me aseita ja apua Ukrainalle annetaan, niin se vähentää kuolleidemme määrää itärajalla ja kansa hurraa ja huutaa Glooriaa.

Tiedän kyllä että minun käsketään muuttaa venäjälle tästä(kin) vuodatuksesta, mutta nyt näyttääkin siltä, että muuthan sinne venäjälle tahtovat suomessa ihan aseiden kanssa, minä pysyn suomessa., jos eivät nämä kahjot vie saunan taa.

 

11 vastausta artikkeliin “Kun maas on hanki ja järki jäässä ja silmä sammunut rauhan on…..”

  1. Olet käsittänyt täysin väärin.
    Se rakennetaan siksi, ettei tarkoituksella mobilisoituja pakolaisia pääse tuemaan virtana rajojen ylitse kuten yritettiin Puolassa jne…
    Ja venäjäiset siviilit ne olisivat jonossa ensimmäisinä lumesoluttautujineen.

    1. Heikki,- taitaa olla turhaa minun yrittää polttaa teidän olkiukkojanne, pystytätte ne kuitenkin aina uudelleen.

  2. Arvi : ”Sitä minä eniten ihmettelen, että kansan suuri enemmistö on mennyt retkuun, kun ovat näiden älyn kuninkaiden aivopierut nielleet koukkuineen, jotka sanoivat venäjän olevan hyökkäämässä suomeen, että nyt kiireen vilkkaan sotilasliittoon, muuten olemme seuraava Ukraina.”

    Arvi on yksi harvoista, joka ei ole käsittänyt asiaa.

    Putinin järjetön sota olisi todennäköisesti saanut jatkoa, jos Venäjä olisi voittanut aloittamansa sodan.

    *
    Arvi : ”Ajatellaan nyt esimerkiksi sitä, että päättäjämme ovat peloissaan, tai sanotaanko uhossaan antaneet käskyn ja luvan pystyttää aita venäjän vastaiselle rajallemme.”

    Arvi ei varman seura mediaa laisinkaan.

    Miten Liettua ja Puola olisivat voineet estää tuhansien siviilien (?) pääsyn ylin rajan ilman fyysistä estetä – raja-aitaa? Ampuma-aseita ei voitaisi käyttää, vai mitä Arvi?

    *
    *
    Minusta muuten tuntuu, että Arvi toistaa itseään, joten vastuksetkin muodostuvat toistoiksi.

    1. Albanus,- kertaus on opintojen äiti. mutta jospa nyt sanoisit ensiksi sen, että millä tavoin venäjä oli meille sotilaallinen uhka, kun niin piti sotilasliittoa huutaa apuun ja selitykseksi ei nyt kelpaa se, että sellaisia puheita oli esitetty venäjältä, että me olemme seuraavana jonossa Ukrainan jälkeen.
      Venäjältä on koko sodanjälkeisen 80 vuotisen historiamme ajan kuultu milloin mitäkin meidän suuntaan, joskus uhoa ja joskus kansojemme välistä ystävyyttä, mutta ei ne suuret puheet suuta halkaise sanoo jo vanha kansanviisauskin.
      Vaihtakaa jo levyä, sillä se on pahasti jäänyt samaan uraan toistamaan venäjä, venäjä, venäjä se kaiken tappaa, sitä saa apteekista.

      1. Kertaus on opintojen äiti – niinpä

        Vallanhimoinen kusipää johtaa Venäjää – siinä ON uhkaa koko Euroopalle.

        (’oli’- sana voidaan unohtaa tässä yhteydessä)

        1. Suomi osasi tämän uhkan kanssa tulla toimeen ja nyt kun muut eivät osaa, niin pitäisikö meidän sitten paskoa solidaarisuudesta housuumme.

          1. Suomi muka ”osasi”, mutta sitten putinaroisto näytti tosiasiat.
            Siinä ei ryssän perseen nuoleminen ja ”kaupankäynti” merkinnyt mitään – paitsi uka putinan perseen nuolijoille.

  3. Viisas varautuu ajoissa ja juuri sen Suomi on tehnyt hakeutumalla Natoon ja jo sitä ennen Suomi on ollut sitoutunut EU:n kautta keskinäiseen avunantoon muiden jäsenmaiden kanssa.

    Puolueeton maa Suomi ei ole ollut enää pitkään aikaan, mutta sotilaallisesti liittoutumaton kyllä.

    Raja-aita on perusteltu kuten aiemmista kommenteista käy ilmi.

    Luottoa itänaapurin ei ole, eikä tule olemaan ihan lähitulevaisuudessa ja mitä vähemmän olemme Venäjän kanssa tekemisissä niin sitä parempi.

  4. Ajat muuttuu, mutta on sitä venkoilua riittänyt jo Kekkosen ajoista ja hänelläkin riitti luovimista. Nyt ei ole sen vertaista joten aitaa tarvitaan…

  5. Aita rajalle vain, ja minkä nopeammin sen parempi.
    Ja kyllä, aidan päätarkoitus on estää, tai ainakin haitata Putinalta pakolaisaseen käyttöä.

  6. Venäjän federaation turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja Medvedevillä ja Kremlin lehdistösihteeri Dmitri Peskovillä on erilaiset näkemykset mitä Ukrainassa pitäisi tapahtua.

    Luulenpa, ettei Venäjää johtavalla kusipäistöllä ole yhteistä kantaa mitä he ovat havittelemassa Ukrainassa.

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009092587.html

    21.11.2022
    Medvedeviltä kovaa tekstiä Kiovasta – vihjaa haluavansa liittää kaupungin Venäjään

    Venäjän turvallisuusneuvoston varajohtaja ja entinen presidentti Dmitri Medvedev pitää Kiovaa venäläisenä kaupunkina ja vihjaa Venäjän valtaavan sen takaisin, kertoo ukrainalaislehti Ukrainska Pravda.

    Lehden mukaan Medvedev julkaisi Telegramissa rajun purkauksen siitä, mitä hän ajattelee Kiovasta. Medvedevin mukaan Krimiä ei suinkaan pitäisi palauttaa Ukrainalle, vaan Kiova pitäisi palauttaa Venäjälle.

    – Täällä Kiovan hyönteismaailmassa lisääntyneet torakat uhkaavat jatkuvasti ”palauttaa Krimin”… Medvedev aloitti.

    – Siksi haluan muistuttaa teitä kiistattomista faktoista: 1. Kiova on Kiovan Rusin pääkaupunki, 2. Kiova on suuri Vähä-Venäjän kaupunki Venäjän imperiumin sisällä, 3. Kiova on Neuvostoliiton tasavallan pääkaupunki, Medvedev väitti.

    *******************************************************************
    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009161579.html

    Kremlin mukaan Ukrainan hallinnon vaihtaminen ei ole ”sotilaallisen erikoisoperaation” tavoite

    Ukrainan hallinnon vaihtaminen ei kuulu Venäjän ”sotilaallisen erikoisoperaation” tavoitteisiin, väittää Kremlin lehdistösihteeri Dmitri Peskov.
    Asiasta uutisoi yhdysvaltalainen CNN.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *