Kyllä kansa tietää…..

Näin politiikan penkkiurheilijana sitä tulee fundeerattua siinä tapahtuvia ilmiöitä monelta kantilta ja sen olen huomannut, että politiikassa voi kaiken menestyksensä menettää väärä sana väärässä paikassa lausuttuna tai väärä teko väärässä paikassa tehtynä.

Harvassa ovat ne politikot, jotka väärän päätöksen tai teon tehneenä poistuvat näyttämöltä selkä suorana, sillä suurimmalle osalle heistä katkeruus paistaa lävitse ja sen myötä he herättävätkin kansalaisissa lähinnä sääliä.

Jos nyt otan esimerkin katkerasta henkilöstä ihan lähiajalta, niin Timo Soini on malliesimerkki henkilöstä, joka ei katkeruuttaan uskalla katsoa peiliin, kun syyllistä hakee sille, kun kansa antoi hänelle ja hänen opetuslapsilleen potkut perseeseen  puolueesta ja Arkadianmäen muonavahvuudesta.  Aika hyvin nämä Soinin opetuslapset ovat jääneet hiljaisuuteen nuolemaan omia haavojaan, mutta Soinille tuntuu edelleen olevan ylitsepääsemätön ongelma myöntää, että juna meni jo.

Ja onhan näitä politikkoja lukuisia nytkin mukana politiikassa, jotka mitättömältäkin nyt jälkeenpäin arvioiden ovat menettäneet Glooriansa ja asemansa ”kermakipolla”…mm. Jäätteenmäki, Kanerva, Kulmuni, Rinne, Stubb, Aalto, jne   mutta he ovat kuitenkin nielleet katkeruutensa kunniakkaasti omissa liemissään muita syyttelemättä ja näille kansalaiset ovatkin antaneet armon käydä oikeudesta.

Soiniin palatakseni, niin ei siinä paljon nokka ehtinyt tuhista, kun 20 vuoden nousujohteinen ura vedettiin kerralla alas vessanpöntöstä, kun demokratia ei toiminutkaan kuten hän olisi halunnu ( puoluekokous ) ja siksi lähti soitellen sotaan puolustamaan saavutettuja etujaan opetuslapsiensa hurratessa.

Soinihan aina siteerasi ahkerasti Vennamon teesejä ja yksi kuului, että kyllä kansa tietää ja Soinin ja hänen perässähiihtelijöidensä kohdalla se piti kutinsa täydellisesti.

18 vastausta artikkeliin “Kyllä kansa tietää…..”

  1. Hyvin mielestäni Arvi tässä värikkäällä tyylillään puhuu. Harvinaisen huonoksi häviäjäksi on Soini osoittautunut. Viimeinenkin ripe omassa katsannossani Soinin glooriasta hiipui kun väisteli vastuuta, valitsi ulkoministerin salkun hillotolppineen.

    1. Soini sai minunkin uskoni horjumaan perussuomalaisuuteen,mutta Halla-aho sen palautti ja Purra on hyvin suuret saappaat täyttänytkin Jussin jälkeen.
      Soinin ”kopla” uskoi vakaasti, että kun loikkareilla on viisi ministeriäkin matkassa, niin kyllä kansakin seuraa ”sinisiä enkeleitä”, mutta toisin kävi ja joutuivatkin autiomaahan muistelemaan loistavaa menneisyyttään.

      1. Halla painui pusikkoon piiloon, kun sillä on jotain piilossa siellä ? Taitaa valkankumousta suunnitella, kun pistoolilla harjoittelee päivittäin.
        Purrasta ei ole edes polttoaineeksi kuivan käkkyrän vertaa.
        Soini ja monet muut persut sentään pääsivät ministereiksi. Nyt niitä ei huolita edes mim
        Ministeriautonkuljettajan saappaan kiillottajiksi.

  2. Tuossa Arvi listassa hienosti pärjäävät kaikki muut paitsi Aalto. Oikeastaan Ike loistavasti, Stubb vielä paremmin, Kulmuni aleellaan ja Rinne erittäin vaikutusvaltaisesti.
    Sen sijaan, jos pannaan jono rötöspersuja tänne, palstan pituus ei riitä, mutta lööppikuninkaita he ovat olkeet ja rahasampoja ip-lehdille.

    1. Perussuomalaiset eivät kaipaa lööppijournalistien ja yhden totuuden julistaien tukea ja ymmärrystä, pääasia että ne tukevat, jotka ovat heille valtakirjansa antaneet vaaleissa edustamaan itseään parlamentissa ja valtuustoissa.

      1. Perussuomalaiset eivät tule koskaan kumartamaan Mekkaan ( Brysseliin ) päin, me kumarramme suomelle ja suomineidolle ja puolustamme heitä silloinkin, vaikka muuta hoilaa EU-hymniä vedet silmissä ja vannovat ikuista uskollisuuttaan orjuttajalleen. Mutta kaatuu se vielä tämäkin kolhoosi, kivijalassa on jo suuria repeämiä ennen viimeistä luhistumista.

  3. Soinin lähtölaskenta oli alkanut jo paljon ennen kesän 2017 puoluekokousta ja sen hän tiesi ja siksi halusi väistyä. Ainoa virhearvio oli se, että kruununperijäksi suunniteltu Sampo Terho oli liian hajuton ja mauton perussuomalaisten kannattajille.

    Pääsiväthän smurffit toki ministereiksi, koska tekivät lehmänkauppoja Sipilän ja Orpon kanssa hallituksessa jatkamiseksi.

    Monet perussuomalaisten Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan vaatimat kirjaukset lakaistiin sivuun, kun Soinin hallituskipeys ajoi edelle sen, mistä oli sovittu.

    No se kostautui kuten tiedetään. Nyt on Iivesniemen ajattelijalla aikaa kirjoitella katkeria purkauksiaan. Ja kyllähän niitä kirjoja on pukannutkin markkinoille.

  4. Soini oli sitä alkuperäistä poliittikkojuurta, harva on pystynyt tekemään saman. Hauska häntä on kuunnella ja ihan vähän jopa kunnioittaa.

  5. ”Anteeksi, olin väärässä”

    Siinäpä harvinaisia sanoja. Tosin mikä on vielä ikävämpää kuin jättää moinen sanomatta? No se on kun tekee koko aiheesta vitsin, kuten 90/10-mies Stubb ja ”sori siitä”. Hyi helvetti.

  6. Soini väsyi ja halusi lopulta ulosmitata työnsä hedelmät toteuttamalla oman suuren haaveensa olla ulkoministeri. Tarjottu valtionvarainministerin salkku olisi ollut vastuun kantoa, siinä virassa Soini olisi voinut paremmin puolustaa kannattajiensa etuja. Nyt Soini nautti matkailusta ja rukousaamiaisista USA:n presidentin kanssa, oikein kivaa itselle mutta samaan aikaan hän ei enää jaksanut välittää siitä miten Kokoomus ja Keskusta Sipilän johdolla kurittivat kansaa. Politiikka on raskasta peliä, ehkä terveemmillä elämäntavoilla Soini olisi voinut jaksaa pitempään?

    Soinin johtama politiikka menetti kannatuksensa mutta tilalle tullut linja, yksioikoinen maahanmuuton vastustus, teki Perussuomalaisista erilaisen puolueen.

    Soini kiistämättä ei ole pystynyt virheitään tunnustamaan, ehkä senkin aika vielä tulee. Toinen vastaava entinen puheenjohtaja on Paavo Väyrynen joka ajoi itsensä Keskustassa sivuraiteelle ja on sen jälkeen puuhaillut milloin mitäkin, tosin hän on onnistunut vakiinnuttamaan itselleen sen verran suuren kannatuksen että on voinut säilyttää kansanedustajan paikkansa.

Vastaa käyttäjälle Eemeli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *