Kyllä rikoo on riskillä ruma…..

Kun äänestäjät menevät vaaliuurnille antamaan äänensä jollekkin puolueelle, niin se tapahtuu paljolti mielikuvien, ei faktoihin ja tutkittuun tietoon perustuen.

Lisäksi ääni annetaan täysin politiikan ulkopuolisten ”kertoimien” sanelemana.

Esimerkiksi demareita moni äänestää vain Marinin kauneuden tähden ja sivuseikkana on puolueen täydellinen epäonnistuminen, kun maamme sisäinen taloudellis/turvallisuus on päästetty kriisiytymään ja rahaa on kylvetty ikäänkuin ”mahoon maahan”. ( VELALLA )

No, entäs sitten kokoomus, mikä tekee heistä tällähetkellä ylivoimaisen ykkösen ( Gallupeissa ) Mielikuva siinäkin sanelee, sillä pian 30% lähentelevät kannatusluvut eivät ainakaan ole osoitus siitä, että rikkaita, joiden asiaa kokoomus ajaa, että heitä on näin suuri määrä kansasta ja olisikohan tässäkin kuten edellisessä kysymys henkilöpalvonnasta ( Niinistö, ei Orpo, vaikka puheenjohtaja onkin )

Perussuomalaisten kannatusta näyttää kannattelevan ex-puheenjohtaja edelleen ja hän on ottanut ilmaherruuden haltuunsa ja nykyinen puheenjohtaja seuraa katseella, kun siviilipalvelusmies ruoskii valiokuntajohtajana kansaa sotahurmokseen.

Kepu taas ei löydä neulaa heinäsuovasta ja Saarikkokin, vaikka puheissaan muuttaakin mustan valkoiseksi ja muuttaa veden viiniksi, niin kepu pettää aina on hokema, joka on iskostunut syvälle kansalaisten tajuntaan ja suuren virheen tekivät, kun antoivat Kulmunille kenkää puheenjohtajuudesta, sillä Saarikosta tulee mielikuva Justiina kaulin kädessä.

Vihreät ja Vasemmistoliitto taistelevat samoista äänestäjistä ja Vasemmistoliittoa kannattelee suosittu Andersson, kun Vihreät vaihtavat johtajiaan kuin paitaa ja puolueessa miehet on komennettu ( ajettu ) nyrkin ja hellan väliin.

Hjalliksen puolueelle koittaa Nuorsuomalaisten kohtalo melko nopeasti ja oman navan ympärillä häärivä puheenjohtaja ei kauaa laula omia laulujaan.

Luulen että Kristillisille koittaa sama polku kuin Harkimollekkin, vaikka heidän nykyinen puheenjohtaja onkin osava.

37 vastausta artikkeliin “Kyllä rikoo on riskillä ruma…..”

  1. Jos nyt vähän ennakoin jo tulevaa presidentinvaalien osalta, joita toki Gallupit lähes viikottain suoltavatkin kansalaisten makusteltavaksi.

    Jos nyt käy niin, että Orpo on ykkönen ja seuraava pääministeri, niin itse en kyllä usko, että Marin lähtee kokoomusvetoisen hallituksen ”apupuolueeksi” sen jälkeen, kun on tämän päivän Glooriassa saanut uiskennella, joten hän satsaa tuleviin presidentinvaaleihin ja Mäntyniemeen ja tulee sinne myös valituksi, sillä ei tämä kansa äänestä mitä on pääkopassa sisällä, sillä ulkoinen kauneus merkitsee vain.

    1. Ja vaikka korona ja Putin ovatkin Marinia kannatelleet, niin niiden varjolla on laitettu ”haisemaan”, ja täytetty omien pienten sidosryhmiensä vatsat hillolla ja koko hallitsviisikko on saanut kukin vuorollaan ”vatsantäytettä” sulle mulle ja mulle sulle periaatteella, että kaveria ( toveria ) ei jätetä.

  2. Aika pahasti ovat Mariinit ja kaikki muut puolueet jääneet junasta. Keskusta on erikoisesti hiipunut ja hiipuu edelleen. Minä ennustin sitä jo silloin kun uusi puheenjohtaja valittiin.

    1. Muistan Pentti ennustuksesi kepun tulevaisuudesta ja itse olin samalla kannalla.
      Nyt taas löytyi uusi sotku kepulaisten CV.hen, kun Suomi- Neuvostoliitto/Venäjäseuran kepujohto on pistänyt sadoin tuhansin valtiolta myönnettyjä rahoituksia niinsanoakseni omaan liiviinsä..

  3. Marin vienyt vaikeat ajat hyvin ja verkostoitunut laajalti.
    Kokoomuksen kannatus noussut vaikkeivät ole tehneet mitään.

  4. Kokoomuksen kannatus on aikaansaatu ”ei millään”, vaan Sauli Niinistöllä, Natolla, muiden puolueiden laahaavilla Nato-kannoilla ml. Tuomioja ja Väyrynen, siis tyhjällä.

    1. Heikki,- yhdyit omaan arviooni kokoomuksesta ja Niinistön roolista sen Gallupsuosioon ( alustus )

      1. ….ja muiltakin osin, alustukseni on virheetön ja oikeansuuntainen analyysi päivänpolitiikastamme, kuten yleensäkkin.

    2. Jos kokoomuksen suosio johtuu Niinistöstä niin kävisikö demareille samoin jos Marin olisi presidentti?

      1. Jussi Lähde analysoi, että kokoomuksen kannatuksen nousu johtuu yksinomaan Niinistöstä ja Naton kannatuksesta.
        No, siis Itse puolueelle ei sitten jää enää mitään muuta kannatettavaa.

        1. Lähde lienee viisas mies, mutta miten menisi gallupit demareilla jos Marin olisi pressa, taidatkos siihen vastata, vai olisiko Lähde ottanut kantaa

            1. Heikki,- kuten jo aikasemmin kirjoitin, jos Marin ei ole ensikeväänä ykkönen, niin hän ei lähde Orpon aisankannattajaksi, vaan tähtää presidentiksi puhemiehen roolista käsin. ( leikkaa talteen )

  5. Ei vaan oikein pysy Marin ja demarit Kokoomuksen vauhdissa. Keskustan luulisi saavan nostetta oman puolustusministeri Kaikkosen ansiokkaasta puolustusmenojen kasvattamisesta. Kai se onnistuisi vieläkin muutaman panssarivaunun ostamiseen.

    1. Kaikkonen on saanut vankilatuomion ( ehdonal.) joten siihen tyssää ja tyssäsi jo aikaisemminkin puheenjohtajan nuija häneltä.

  6. arvi :”Kun äänestäjät menevät vaaliuurnille antamaan äänensä jollekkin puolueelle, niin se tapahtuu paljolti mielikuvien, ei faktoihin ja tutkittuun tietoon perustuen.”

    *
    Näinhän asia on – erityisesti perussuomalaisten kohdalla

    Eipä silti, on perussuomalaisten joukossa varmasti paljon fiksujakin ihmisiä – kaikki eivät ole niikkoja

  7. Minä liityin nukkuviin sen jälkeen, kun persut sekosivat Natosta, ainoastaan Mika Niikko uskalsi uida vastavirtaan, eikä lähtenyt laukalle, vaan halusi fiksuna pitää itärajamme rauhan rajana jatkossakin, jossa ei sotilasliitot ole valmiudessa tuhoamaan Suomen kivikaudelle.

    1. Jämähtäminen yya-perseennuolennan aikakaudelle ei ole kunnia.
      Itärajamme ”rauhanrajana” tuhosi putina mm. ilmoittaessaan haluavansa vanhan venäjän alueet takaisin ryssän hallintaan.
      Se koskee myös Suomea, mutta putinan perseen nuolijat eivät sitä suostu ymmärtämään.

  8. Arvi avauksessaan:”Perussuomalaisten kannatusta näyttää kannattelevan ex-puheenjohtaja edelleen ja hän on ottanut ilmaherruuden haltuunsa ja nykyinen puheenjohtaja seuraa katseella, kun siviilipalvelusmies ruoskii valiokuntajohtajana kansaa sotahurmokseen.”

    Oman maan turvallisuuden varmistaminen on kaukana sotahurmoksesta.
    Lisäksi, jos ja kun Suomesta tulee Naton jäsenvaltio, monisatavuotinen ryssänpelko on historiaa.

  9. ”..ainoastaan Mika Niikko uskalsi uida vastavirtaan..”

    Putinisti uikoon vaikka Venäjälle. Jos kuskus niikon kannattaisi ajatella suomalaistenkin parata.

    1. On uskomatonta, että täälläkin itseänsä fiksuina pitävät ovat niin yksiaivolohkoisia, että pitävät kaikkia sotilasliittoa vastustavia Putinisteina.
      On heidän aina helppoa mennä sieltä, missä aita on matalin.

  10. Peruista on turha komnentoida mitään, kun se ei ole saanut mitään aikaan kuin tapansa mukaan kylvää riitaa. Se pystyy juuri ja juuri pitämään jalat kuivina Halla-ahon varjolla.

  11. Heikki kKarjalainen:”Peruista on turha komnentoida mitään, kun se ei ole saanut mitään aikaan kuin tapansa mukaan kylvää riitaa. Se pystyy juuri ja juuri pitämään jalat kuivina Halla-ahon varjolla.”

    Höpönhöpö.
    Esimerkiksi Jussi Halla-aho on opettanut suomalaisia ajattelemaan analyyttisesti (Scripta ja muukin ulosanti).

    1. Kepulit pysyvät alhaalla ja Ruotsin demarit ovat nousseet, vaan Suomen demut eivät.
      Ei se yksi henkilöpalvonta näytä purevan täällä…

      1. Taitaa demarit olla ainoa vastuunkantaja puolueista tällä hetkellä ja loppupelissä. Tuo henkilöpalvonta nimitys on jotain käsittämätöntä siitä, että pääministeri on Suomen ykköstykki maailman turuilla pressan Haaviston kanssa nyt kriisien pukatessa päälle toinen toisensa jälkeen.

    2. Höpö höpo, Halla-aho ei ole opettanut muuta kuin mutisevaa huonoa esiintymistä, jonka puheenkoukeroita joku pitää analyyttisinä sen sijaan että sanoisi asiat suoraan ilman mutkia.

  12. Filosofi Hankamäki tuon on sanonut, että Jussi Halla-aho on opettanut suomalaisia ajattelemaan analyyttisesti. Unohtui vain mainita.

    1. Jussi Halla-ahosta voidaan kyllä sanoa, että hän on älykäs, viisaudesta en tiedä, sen arvion jätän ”viisaammille”.

      1. Heikki. Voin kuvitella sen tuskan mitä Halla-aho kokee, kun jotuu älykkäänä laskeutumaan meidän, sinun ja minunkaltaisteni tasolle, joiden ÄO on sama kuin heidän kengännumeronsakkin.

        1. MIstä löytäisimme yli 100:n kengän numerot ? Se vaan on niin, että jokunen timpuri, sillanalunen ja juoppo merimieskin, maailman älykkäimmäksi todettu, jättää H-an kauas taakseen.

          1. Löysää lässytystä:

            HK :” ..että jokunen timpuri, sillanalunen ja juoppo merimieskin, maailman älykkäimmäksi todettu, jättää H-an kauas taakseen.

            *
            Ei tuokaan Halla-ahon nälviminen anna kovinkaan korkeaa kuva kirjottajansa älykkyydestä.

        2. Ja mistähän yksi arvi minun ÄO:ni tietää?
          En sitä kuitenkaan viitsi kateellisten takia kertoa.

      2. Joulupukin uskomuksista en tiedä, mutta monet ihmiset arvostavat filosofian tohtori ja valtiotieteiden tohtori. Jukka Sakari Hankamäkeä.

        *
        Jukka Sakari Hankamäki (s. 30. kesäkuuta 1966 Tyrvää) on suomalainen filosofi ja sosiaalipsykologi. Hän on koulutukseltaan filosofian tohtori ja valtiotieteiden tohtori.[Lähde : Wikipedia]

        1. Oli se Hankamäki niin filosofia, että US heitti hänet jo pari vuotta sitten ulos US:n puheenvuorosta.
          Tulihan hänenkin kanssaan ”filosofoitua” nuinkuin moni muukin persruton välttänyt. Politisoitunut umpimätä puolueagitaattori.

          1. Kommentointia nimiellen – . kun on vähän sanottavaa, niin sorrutaan tähän..

            HK :”Politisoitunut umpimätä puolueagitaattori.”

            *
            US: toimituksen tapa toimia ei ole mikään taattu oikea standardi

  13. US on kuuluisa siitä, että jos et kumarra Brysseliä ja poliittista korrektiutta, sinut vaiennetaan.

Kommentoi