Nauru pidentää ikää, tai sitten ei.

Nyt maalaillaan jos jonkinlaisia piruja Junttilan talon seinään ensikevään vaalien puitteissa.

Niin nykyhallituksen vastustajat kuin kannattajatkin huutavat samoja iskulauseita tulevasta ”maailmanlopusta” tai vähintään hyvinvointivaltiomme kuoppaamisesta, jos Orpo tai vastaavasti Marin pääsee käyttämään taikasauvaansa.

Mutta jos nyt haluatte kiihkottoman mielipiteeni tulevaisuudesta ensikevään vaalien jälkeisestä ajasta, niin  MIKÄÄN  ei muutu suomalaisessa parlamentaarisessa päätöksellisyydessä muu kuin se, että pieniä kosmeettisia siirtoja tehdään oikeasta taskusta vasempaan tai päin vastoin, joten Suomi on vain jatkossakin ajopuu ja lastu maailmanpolitiikan lainehilla, jota muut vie ja Suomi vikisee, tahdoimmepa tai ei.

Saas nähdä koska meille rantautuu Amerikan meininki siltäkin osin, että hävinnyt osapuoli kieltää vaalien oikeellisuuden, sitä teki Trump ja sitä jatkaa nyt epädemokraatit jo ennen vaaleja, kun tappio uhkaa.

Mutta onhan tämä parasta viihdettä taas ensikevään vaaleihin asti, kun satusedät ja tädit pistävät parastaan ja lupaavat kymmentä hyvää ja yhtätoista kaunista ja jos ei nyt köyhää sentään henkiin lupaa herättää haudastaan, niin syanidikapselin kuitenkin lupaavat kustantaa valtion piikistä.

Eihän Suomi ole nykyään mikään muu kuin EU.n pohjoinen luonnonvara reservaatti ja koelaboratorio ja apteekin sivukonttori, jossa EU  toimii lääkärinä kroonikkopotilaalle ja antaa vain sen verran happea,  että lypsävä lehmä pysyy hengissä.

Ainoa asia mistä ei ole eduskunnassa rahallista kiistaa on sotateollisuuden hankinnat ja niiden valmistus ja jos kaikesta muusta maan ja taivaan väliltä voimme syyttää Putinia, niin tästä saamme häntä kiittää. Ei muuta kuin aurat aseiksi ja pellot ja metsät pakettiin ja mitäs siitä vaikka suolenmutka huutaa ei oota, vihreä siirtymä kiittää ja kumartaa.

Eihän tätä voi vakavasti ottaa, kun niin ulko kuin puolustusministerikin ovat lain rikkojia, niin nuku nyt tässä sitten yösi rauhassa.

 

 

 

 

 

20 vastausta artikkeliin “Nauru pidentää ikää, tai sitten ei.”

  1. Tuo kirjoitushan oli kuin Suomen salaliittojen pääsihteeriltä, joka vakuuttaa, että Suomi on todellisesti vain pieni saari keskellä Tyyntä valtamerta, jota ei ole kartalla. Siellä on yksi, joka osaa lukea ja, jossa luetaan vain pullopostia Trumpin linnasta, jota merivirrat kuljettaa säänöllisesti kerran 10 vuodessa ihan turoreina uutisina Trumpin ja putinin hallitsemasta maailmasta. Muuta maailmaa ei ole, kun maa todelliseti on pannukakku, jota reunoilta nakertaa ufo.

  2. Kun sanotaan, että ei oppi ojaan kaada, niin anteeksi nyt Heikki….. sinut se on kaatanut, toki ymmärrän sen, että totuus kirvelee.

  3. Historiallisesti katsoen on tässä tiettyä perää – oli hallitus minkä värinen vaan, aika vähän lopulta muuttuu. Muuttuu se mistä puhutaan, mutta teoissa erot ovat pieniä.

  4. Mutta tuosta nauramisesta on niin että se parhaiten nauraa joka toiselle kuoppaa kaivaa
    Vaalien alla pitää osata lukea oikein politiikon mutinat ne ei muuksi muutu terv tepivaari

    1. Näinhän se menee ja suurin valeh….eiku muunnellun totuuden julistaja on yleensä aina se, jolla on suurin suu..

  5. Itse olen taipuvainen ajattelemaan niin, että kyllä muutoksia vaalien jälkeen tulee ja ellei muuten niin pakon sanelemana.

    Isoin huoleni kuitenkin koskee sote-uudistuksen seurauksia ja pahoin pelkään, että mennään ojasta aallikkoon, ellei jopa suoranaisiin hyökyaaltoihin.

  6. Itse olen varautunut siihen, että terveydenhuoltojärjestelmä kaatuu. Pyrin omavaraisuuteen, niin onneni ei riipu valtiosta.

      1. ”Outo yhtälö”, rahalla saa terveyttä tai toisella nimellä terveydenhoitoa.
        Rahaton yleensä sairastuu ja jää saamatta yleensä asiaan kuuluvaa hoitoa vrt. rahakas.

      1. Ikävä kyllä osia terveydenhuollosta kastikkeen joka ainoa päivä, eikä sote-uudistus paranna tilannetta millään tavalla, muutoinkin hallitus tekee kyllä ihan kaikkensa tilanteen pahentamiseksi.

  7. Tuntuu että yhä enemmän koulutetaan jo lähes vaivaan kuin vaivaan erikoislääkäreitä kun suurin osa olisi hoidettavissa jo perusterveydenhuollossa yleislääkäreiden opein ja ohjauksin.

    1. Arvi, ymmärrän ajatuksesi, mutta itse näen ongelman olevan hieman monimutkaisempi.

      Ihan ensimmäisenä meillä koulutetaan lääkäreitä aivan liian vähän ja tämä on johtunut lääkäreistä, jotka valvovat omaa etuaan ja käytännössä ovat aina määritelleet koulutusmäärät.

      Tähän on pientä helpotusta syystä, että suomalaisia opiskelijoita on enenevästi lääkärikoulutuksessa esim.Virossa, mutta myös Ruotsissa jne.

      Toisaalta meillä on kova puute erikoislääkäreiden joillakin aloilla, joten pikimminkin lääkäreitä ja erikoislääkäreitä pitäisi kouluttaa enemmän.

      Se on kuitenkin totta, että tällä hetkellä myös erikoissairaanhoito kuormittuu potilaista jotka ovat aivan väärässä paikassa, mutta siihen suurin syy on hoitaja mitoituksen epäonnistunut toteutus, jonka synnyttämät ongelmat olivat tiedossa jo valmisteluvaiheessa, mutta niistä ei välitetty.

      1. Sama suoranainen ongelmien ylenkatsominen on toki hallitukselle ollut enemmän sääntö kuin poikkeus niin sote-uudistuksen kuin taloudenpidon suhteen.

      2. Mikäs se ohjelma oli, jossa kerrottiin, ettei huonokuntoiset ihmiset pärjää kotonaan eikä ole hoitajia tai hoitoyhtiöt laiminlyövät kotihoidin eikä ole enää paikallisia terveysasemia, minne mennä. Sen vuoksi ihmiset menevät Acutoihin ym. jonne he eivät mitenkään kuulu. Ja kuormitus sen kun kasvaa.

        1. MOT ainakin viimeksi käsitteli aihetta, muuta ohjelmaa en ole nähnyt aihepiiristä, mutta ei siinäkään kotihoidon laiminlyönnistä puhuttu.

          Hoitamitoitus sen sijaan on aiheuttanut sen, että hoivakodeista on ollut pakko vähentää paikkoja, jonka seurauksena asiakkaat ohjautuvat joko terveyskeskusten vuodeosastoilla, joita on vähennetty tai erikoissairaanhoito, kumpaankaan he eivät kuuluisi.

          Se, että tämä kehityskulku oli jopa hallituksen omissa papereissa, heidän itsensä tilaamissa selvityksissä, mutta siitä huolimatta asiassa edettiin nykyisellä tavalla kertoo kyllä jotain.

          Ja näitä vastaavanlaisia riskejä on paljon edessä, mutta kun huomioitavia asiantuntijoiksi kelpaavat ainoastaan samaa olevat niin lopputulos ei välttämättä ole paras mahdollinen.

          1. Hitto kun tällä tabletilla tulee näitä ennustavan tekstin virheitä, mutta kai asia kuitenkin selvisi

  8. No terveydenhoito tuntuu kaatuvan vanhustenhoidon osalta yksityisellä puolella.
    Velanotosta ei puhuta kun varustaudutaan aseisiin ja tuleviin Nato-kuluihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *