Nyt voidaan ( taas ) aloittaa puhtaalta pöydältä.

”Jos helmiä kyyneleet ( krokotiilin ) ois,….

Kyllä on tietototekniikan ja tekoälyn aikakaudella päästy jo pitkälle, kun robottiinkin on onnistutti inhimillisyyttä istuttaa, kun ohjelmoitu masiina silmänurkastaan kyyneleen lirautti ja sulakkeet kestivät valtavan ylilatauksen.

 

9 vastausta artikkeliin “Nyt voidaan ( taas ) aloittaa puhtaalta pöydältä.”

  1. Kaksi vanhaa miestä keskusteli vanhainkodissa paheksuvaan sävyyn siitä, että nykynuoriso ei muuta kuin juhlii, ryyppää ja harrastaa seksiä, sanos muuta vastaa toinen, olisipa nuori.

  2. Joo, katsoin kanssa että mitä oli Marinin puheessa.
    ”Kohdalla 1:07, esitä itkevää 4,3 sekunnin ajan. Sitten vedä henkeä 0,3 sekunnin ajan ja jatka normaalisti.”

    Tähän asti ei Marinin toimet häirinneet minua paljon. Mutta tämä oli jäätävää, törkeää, halveksivaa epärehellisyyttä ja nyt voin sanoa että ensin kerran kolmeen vuoteen pidän häntä täysin sopimattomana päättämään mistään.

    Tähän asti olin vain eri mieltä politiikasta. Nyt olen eri mieltä kyvystä suoriutua mistään.

  3. Harmillista suomen ja suomalaisten näkökulmasta on tässä performanssissa, että niin suureen osaan kansalaisia tämä uppoaa kuin kuumennettu naskali voihin.

  4. Kannattaa muistaa että yleisö oli demarien kannattajia jotka oli kutsuttu sinne demarien kanavia pitkin. He olisivat taputtaneet vaikka lavalla olisi puoluesihteeri tehnyt paperilennokkeja.

  5. Hyvin osasi ääni väristen puhua ja muutaman sekunnin nieleskelytaukoja pitää.

    Jossainpäin maailmaa olisi jo vapaaehtoisesti eronnut, jos ei olisi ehditty erottamaan.

  6. Mitä krokotiilinkyyneleihin tulee niin ne ovat aitoja. Krokotiiliin oikeasti sattuu kun se nielee antiloopin sorkkineen päivineen, koska krokotiili ei pysty pureskelemaan ruokaansa hienoksi.

Vastaa käyttäjälle Kyuu Eturautti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *