Presidentti pysyköön vain linnassa(an)

Onko henkilöpalvonnalla enään mitään rajaa, kun seuraa tätä yhteiskuntamme kokonaisvaltaista rähmälläänoloa Sauli Niinistön suuntaan

Nytkin Niinistö on haalinut kaikki hänen kanssaan samaa mieltä olevat selkääntaputtelijansa Kultarantaan ja voi sitä glamourin ja gloorian määrää mitä hänen suuntaansa osoitetaan.

Ketäs tämänsortin kokoustaminen ja ”teeliike” oikein palvelee ja onko se enään tarkoitustaan palveleva, kun kaikki ovat asioista yhtä mieltä.

Eri ”aatesuuntaa” edustavat pidetään pois silmistä, pois mielistä ja kaikki politikot jotka haluavat olla politikkoja jatkossakin, niin toteuttavat itsesensuuria ja sulkevat mieluimmin suunsa kuin joutuvat Niinistön ja hänen hovinarriensa Giljotiiniin.

Miksi Suomen hallituksen ja eduskunnan pitää vielä ottaa ulko,-ja turvallisuuspolitiikkaamme mukaan niinsanottu kolmas pyörä, luulisi riittävän, että hallitus ja eduskunta riittäisi meitä edustamaan rajojemme ulkopuolella ja jos Unionin rajojen yli mennään, niin EU.sta löytyy kyllä ministerit ja komissaarit, jotka suhteita hoitavat ns.kolmansiin maihinkin ja kun kuitenkin Suomikin on alisteinen kaikessa EU.n lainsäädännälle.

Nyt pitäisi ehdottomasti antaa ulkoasiain vastuu ja hoito yksinomaan hallituksen ja eduskunnan vastattavaksi ja Niinistöä ei pitäisi enään päästää sotkemaan ulkosuhteitamme pahempaan juntturaan, oman egonsa sanelemana.

Ja jos meillä pitää tätä presidenttinstituutiota yhä ruokkia, niin pidetään hänelle lautanen katettuna kuitenkin vain sellaisiin pöytiin, jossa ne eivät sotke eduskunnan ja hallituksen muodostamaa linjaa, sillä nytkin Marin joutuu olemaan ikäänkuin varpaillaan, ettei loukkaa tai jätä huomiotta ”hänen ylhäisyytensä” pyhyyttä.

Presidentin virka on painottunut aikaisemmin suurimmalta osin Venäjäsuhteille, mutta kuten nyt on käynyt, että suhteita ei ole ja mitä on ollutkin, niin Niinistö on onnistunut nekin romuttamaan, joten kumpaakaan ei tarvita.

Edellinen presidentti Halonen on nyt jälkikäteen tuomittu liiaksi Putinin ymmärtäjäksi ja Niinistö tullaankin muistamaan presidenttinä, joka liitti meidät sotaan sodan osapuoleksi ja sotilasliiton vasalliksi.

Eikö näin pieni kansakunta tulisi aivan hyvin toimeen tasavaltana, pitääkö tässä vielä monarkiaa matkia.  Minulla oli kölvipoikana Monarkkimerkkinen mopo ja joskus se tuppasi lähtemään käsistä, kuten nyt tapahtuu Niinistöllekkin.

35 vastausta artikkeliin “Presidentti pysyköön vain linnassa(an)”

    1. Siinä taas yksi kumartajista, pitäisi karkoittaa kaltaistensa seuraan Pohjois-Koreaan.

      1. Marinkin altistui ”sopivasti” koronalle, ettei tarvinnut kuninkaan kekkulointia seurata Kultarannassa sopulilaumoineen.

      1. Myllymatti,- ruma sana sanotaan niinku se on, sillä en tässä tapauksessa kykene mustaa muuttamaan valkoiseksi, kuten te muut ihmeidentekijät.

  1. On vastenmielistä seurata, kuinka vallaton presidentti pitää parlamenttia panttivankinaan, olisi nyt vain varovainen, kannatus voi jonakin kauniina aamuna olla yli 100%

      1. Jotenkin on paradoksaalista, että kun sanot Heikki, että Kekkosen aikaas ei kukaan enään kaipaa takaisin, niin samaan hengenvetoon huudat, että kuningas on kuollut, kauan eläköön kuningas.

        1. Olet juuttunut Kekkosen haudalle jumaloimaan muistokirjoitusta. Hei ! Kekkonen on kuollut, se lukee hautäkivessä.
          Kekkosen opeilla, edes ryyppykunnolla, ei enää pärjää !
          Nyt pärjätään sillä, mitä ei pidä tehdä niin kuin Kekkonen.

  2. Ainakin Nato tuli hoidettua niin mallikkaasti, että uskon Salen kannatuksen olevan 140%

  3. Putinin trollit kuolaavat raivosta, kun Suomi menee Natoon että heilahtaa!

  4. Tuli luettua Lauri Hokkasen omaelämäkerta (ja tuhti tietopaketti) ”Kenen joukoissa seisoin, Taistolaiset ja valtioterrorin perintö”(2021).

    Siitä teoksesta löytää (jos niin haluaa) nostalgiaa ajoilta, kun presidentit olivat kekkosia, suomettuminen vai pitäisikö sanoa sovjetisoiminen oli ”muotia”, ”neuvostovastainen” oli ruma sana, Suomen kullttuurikommunistit lauloivat sotaisia rauhanlauluja ja heimoveli katsoi kummissaan Tallinnan tv:stä Suomen Vapun miettoa ja mietti: ”Ovatko suomalaiset hulluja vai vetävätko he jotakin showta, kun ylistelevät ihmiteurastamoa nimeltä Neuvostoliitto!

  5. Näyttää olevan jollekin katkeraa, kun Suomessa demokrtia pelaa ja asiat hoidetaan tilanteen mukaisesti.
    Niinistön jatkuva haukkuminen osoittaa haukkujan typeryyden ja tosiasioiden ymmärtämättömyyden.
    Sokea natovastaisuus puolestaan osoittaa suhteellisuudentajun puuttumisen, koska ei tuo ryssä mitään puheita kuuntele, vaikka kuinka vouhkaa.
    Toki – ainahan täältä voi ostaa pelkän menoliåun omaan utopiaansa…

    1. Juhalta meni taas vanhaan tapaan puurot ja vellit sekaisin, sillä tämä blogi ei käsitellyt Putinia eikä Natojäsenyyttä, vaan parlamenttaarisen päätäntävallan palauttamisesta täysi määräisesti eduskunnalle, ilman presidentillistä riippakiveä, olipa presidenttinä kuka hyvänsä.

      Kallo taas näkee trolleja varjostaankin.

      1. Potaskaanjauhantaa arvi.
        Olet täysin pihalla arlamentarismista ja demokratiadta tuossa Niinistö-vihassasi.
        Eduskunnalla on täysi valta perustuslain mukaisesti, mutta perustuslaki myös määrittelee presidentille omat valtaoikeudet.
        Suosittelen, että luet perustuslain ja koitat ymmärtää sen, kuten se on kirjoitettu.
        Tuo Niinistö-vihasi alkaa jo olla sairasta.

        1. Sinänsä voisit lukea kommentit oikein.
          En millään tavalla maininnut putinaa tai viitannut häneen – ainakaan Suomen kielen oikein luvun perusteella.

  6. Niinistö on 80 vuoteen ainoa presidenttimme, joka on vienyt maamme sotaan sodan ospuoleksi.

    1. Kun ryssä hyökkäsi Ukrainaan, kaikki eurooppalaiset tunsivat olevansa sodan osapuolia. – paitsi arvi

      Ryssien miehittämässä maassa on todella karmeaa elää – mielivaltaisia pidätyksiä, raiskauksia ..

      arvin tulisi vierailla Virossa, Latviassa ja Liettuassa ryssien aikoinaan ylläpitämissä kauhujen taloissa.

      .. seuraava kohde Suomi.

      *

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008743320.html

      Venäjän ex-pääministeri: Sota voi kestää jopa kaksi vuotta – ”Jos Ukraina häviää, Baltian maat ovat seuraavana”

    2. arvi sekoittaa Suomen diktatuurimaihin kuten Venäjään.

      Suomessa eduskunta päätti lähes yksimielisesti hakemuksesta NATO’on.

      Eduskunnasta löytyi vain muutama ’arvi’.

  7. Kuinka monesko tämä on? Vähänväliin arvi pyrkii mitätöimään presidenttiämme.

    Onko kyseessä pakkomielle? Vai onko kyseessä mitättömäksi itsensä tuntevan ihmisen kateudesta?

    Toinen arvin möläysten kohde on pääministerimme.

    *
    arvi: ”Presidentti pysyköön vain linnassa”

    1. Kummasti se demokratia vaan oli ”unohtanut” pois vieraslistaltaan ne, jotka olisivat pitäneet maamme sotilasliiton ulkopuolella, ehkäpä he olisivat vain sotkeneet hyvien ihmisten joukkokokoontumisen ”sairailla” kannanotoillaan uskottavasta, omasta puolustuksesta.

      1. Sokea usko pelkkään omaan puolustukseen ja kuvitelmaan ryssän keskusteluhalusta ovat loistava esimerkki pään pistämisestä pensaaseen.
        Ei Suomea viety väkisin sotilasliittoon.
        Ryssä ajoi Suomen siihen ja onneksi enemmistö suomalaisista on tervejärkistä ja suhteellisuudentajuista.
        Vaikka Suomella on hyvä ja uskottava puolustus, se on silti rajallinen verrattuna ryssän sotavoimiin.
        Kun ryssän johto haistattaa pitkät omille menetyksille ja on valmis uhraamaan kymmeniä ja jopa satoja tuhansia kansalaisiaan vallatakseen toisia maita, on kaikki mahdollista hyökkäystä hillitsevät toimet tarpeen.
        Vain tyhmä uskoo, ettei ryssä jatkaisi toimintaansa seuraaviin maihin, jos se saa Ulrainan vallatuksi.
        Minimaalisen vähemmistön jatkuva räksytys Natoa vastaan on vain osoitus siitä, että demokratia toimii ja jopa kaikki paskanjauhajat saavat soittaa suutaan.

      2. arvi ei ole huomannut, että vieritä vielä 23. helmikuuta yli puolet vieraista vastusti NATO’on liittymistä.

        Rysien hyökkäys Ukrainaan sai vastustajien mielen muuttumaan.

      3. Ketäs siellä olisi pitänyt olla? Paavo Väyrynen ja Anna Kontula? Naton vastustajia ei montaa löydy, ihanko periaatteesta olisi pitänyt joku kutsua?

  8. Suomi oppi talvisodassa kovan läksyn: Ei koskaan enää yksin idän barbaareja vastaan.

      1. Kerätään kolehti ja lahoitetaan Arville entisöity Mosse 407, rek. no. AR-5. Perään pannaan kulkuset naruun peltipurkeista, joissa oli venäläisiä hapankurkkuja.Tankkiin petroolia, että kaikki haistaa väistää kylähullua !

      2. arvi ei ilmeisesti havainnut mitä Suomessa tapahtui, kun ryssät hyökkäsivät Ukrainaan.

        Vielä 23 helmikuuta tänä vuonna 45 prosenttia suomalaisista luotti Venäjään. Seuraavalla viikolla Venäjään luottavien määrä oli pudonnut muutamaan prosenttiin.

        *

        Ei vain Suomessa:

        https://www.consilium.europa.eu/fi/press/press-releases/2022/02/24/european-council-conclusions-24-february-2022/

        Eurooppa-neuvoston päätelmät, 24. helmikuuta 2022

        Eurooppa-neuvoston päätelmät Venäjän ilman edeltävää provokaatiota toteuttamasta ja perusteettomasta sotilaallisesta hyökkäyksestä Ukrainaa vastaan

  9. Pietari suuri ei tuhonnut valloittamiensa maiden kaupunkeja, kuten putin suuri tekee.
    .
    M.m. Riikan ja Tallinnan vanhat kaupunkiosat ovat vielä meidän päivinämme nähtävillä – toista on tilanne Ukrainassa

    *
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/23a70474-f5b2-4970-9a7a-cbff6a06adab

    Putin viittasi kylmäävästi historiaan – vertaa itseään Pietari Suureen: ”Sama kohtalo on langennut meille”

    Putin väitti myös, että mikään Venäjällä ei ole muuttunut sitten Pietari Suuren aikakauden jälkeen.

    *****************************************************************************
    Suuri Pohjan

    Turkin-vastaisen liittokunnan epäonnistuttua Pietari kokosi Ruotsin vastaisen liittokunnan, jossa Venäjän ohella olivat Puola-Liettua ja Tanska. Suuri Pohjan sota (1700–1721) alkoi Venäjän kannalta onnettomasti. Narvan taistelussa 20. marraskuuta 1700 ruotsalaiset löivät venäläiset joukot. Tämän jälkeen ruotsalaiset siirtyivät Puolan alueelle, jolloin Pietari sai aikaa uuden armeijan varustamiseen. 27. kesäkuuta 1709 Pultavan taistelussa venäläiset voittivat Kaarle XII:n ja tuhosivat hänen armeijansa.
    Ruotsin kuningas pakeni kuitenkin Osmanien valtakuntaan ja sai taivuteltua sulttaani Ahmed III:n julistamaan sodan Venäjälle. Venäjän–Turkin sodassa suurvisiiri Baltacı Mehmet paššan johtama armeija päihitti Pietari Suuren pienemmän armeijan Prutin taistelussa ja Pietari antautui kesken taistelun 23. heinäkuuta.

    Seuranneessa rauhansopimuksessa osmanit kuitenkin sallivat Pietarin pitää henkensä, vapautensa ja valtaistuimensa. [ Sallitaanko Putinin pitää henkensä?]

    Venäläiset valloittivat Viron vuonna 1710 ja miehittivät Suomen aluetta vuosina 1714–1721 niin kutsutun isonvihan aikana. Sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan 1721, jossa Venäjä sai Inkerin, osia Karjalasta sekä Ruotsin alueet Baltiassa. Käytännössä sota nosti Venäjän Pohjois-Euroopan johtavaksi suurvallaksi Ruotsin tilalle. [ Lähde. Wikipedia ]
    .
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Pietari_Suuri

  10. Ykkösaamussa tänään kritisoitiin Niinistön puheita poikkeuksellisen suorasanaisesti. Ei siis mitenkään ilkeästi, mutta asioita nimenomaan ulkopolitiikan tutkijat puntaroivat.

    Presidentti osaa hommansa, mutta ei ole erehtymätön.

  11. Twitterissä joku kirjoitti näin:

    YleAstudio toimittaja kysyi, onko Suomen Nato jäsenyys asia, josta presidentti haluaa tulla muistetuksi

    Niinisto vastasi:
    ”Ei, mä en halua tulla muistetuksi erityisemmin mistään, kuhan nyt saa tän
    homman tehtyä.”

    Vaatimattomuus kaunistaa, sanotaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *