Voiko ihanammin päivän enää alkaa…….

Kun selailin aamulla mitä uutistarjontaa löytyy Amerikan välivaalien osalta, niin ei ollut yllätys, että  taas lentää suomalaisessa lehdistössä ja koko mediakentässä paskaa tuulettimeen Trumppilaisten suuntaan, kun epädemokraatteja uhkaa veret seisauttava vaalitappio.

Mutta saavat ne Republikaanit tukeakin ja se tuki ei olekkaan vähäpätöistä, kun Elon Musk loihi lausumaan ja kehotti Amerikkalaisia äänestämään Republikaaneja, koska Demokraatit ovat vihan ja kahtiajaon puolue.

Kahvikin maistui entistäkin maukkaammalta näitä Muskin lausuntoja lukiessani ja ajattelin, että vielä saattaa olla sittenkin toivoa, kun maailmanpoliisissakin tapahtuu nyt ja kahden vuoden kuluttua vallanvaihto, kun utopioiden ja vasemmistolahkolaisuuden tilalle nousee taas lakia ja oikeuksia kunnioittava terveen markkinatalouden airut.

 

15 vastausta artikkeliin “Voiko ihanammin päivän enää alkaa…….”

  1. On onni, etteivät kaikki ”reppuselät” ole rumpalipojan orkesterissa, vaan soittelevat ihan muita säveliä.
    Paras asetelma olisi, että hajaannus republikaanien sillällä lisääntyisi järkiporukan eduksi, mikä on nyt menossa.
    Järkirepulkikaanit demokraattien kanssa on kova sana.
    Sen yhden, puttepossun kaveri- kahjon paikka on tekien takana.

  2. Itseäni lähinnä huvittaa kotimaisen valtamedian kauhistelu jälleen kerran, toisaalta yhtä paljon huvittaa se miten niin kovin näkee USA:n demokraatit suorastaan lähes jumalaisina maailman pelastajana.

    USA: n molemmat merkittävät puolueet pitävät sisällään suoraan sanoen ihan saatanan sairaita piirteitä ja koko järjestelmä on ihan yhtä sairas, mutta demokratialla on monet kasvot.

  3. Republikaanit tulee voittamaan, kysymys on vain miten paljon. Pelkään sen verran vaalivilppiä demokraattien toimesta, että en pysty tai uskalla veikata mitään määrää ja paikkoja. Demokraatit on jo sanoneet että ääntenlaskuissa voi mennä monta päivää, eli valmistautuvat ja luovat pohjatyön huijaamiseen.

    1. Trumpin miehiä näyttää tääläkin olevan.
      Mikähän pandemia sekin on.
      Luotan, että republikaaneissakin on pääosa muita kuin kahjoja, jos voittavat.
      Vaalijärjestelmä on kuin ikivanha Lincoln.

      1. Ja Trumpin miehiksi määrittelet kaikki jotka eivät yhdy täysin mielipiteeseen?

    2. Pennsylvaniassa demokraattiehdokas John Fetterman ja hänen taustajoukkonsa ovat eilen nostaneet oikeuskanteen osavaltion vaalivirkailijoita kohtaan. Kanteessa vaaditaan myös sellaisten postiäänten laskemista, joissa osavaltion vaalilakien vaatima päivämäärä on väärä tai puuttuu kokonaan.

      Saas nähdä, josko ko. oikeuskanteen mukaisia postiääniä alkaa ilmestymään vielä varsinaisen äänestyspäivän jälkeen.

    3. Toistaiseksi ainoat todistetusti vaalivilppiä yrittäneet ovat trumppelipellen sakkia.

  4. Kannattaa kuunnella tarkkaan, mitä Turun Yliopiston USA tutkija Benita Heiskanen kertoo USAn vaalijärjestelmästä ja häntähän haastatellaan lähes päivittäin.
    Sen sijaan rebublikaanien tutkija Markku Ruotsila loistaa trumpin otsalamppu päässään.

    1. Markku Ruotsila puhuu ja tuo ilmi sellaista tietoa Amerikan politiikasta ja yhteiskunnasta, jonka suomalainen media haluaa piilottaa ja kieltää sen olemassaolon, koska se ei ole epädemokraatti mieleistä.
      Onhan se käsittämätöntä, että koska näyttää siltä että epädemokraatit tulevat kokemaan vaalitappion, niin jo ennen vaaleja väittävät vaalien olevan vilpilliset ja sanovat vielä että se on uhka demokratialle, jos Republikaanit voittavat.
      Eli kansa äänestää epädemokraattien mielestä väärin…..anna mun kaikki kestää.

  5. Jos Trump olisi saanut jatkaa me ei nyt oltaisi menossa Natoon vaan karhun suuhun.
    Jos Trumppilaiset voittavat he ajattelevat vain omaa napaansa ja Ukraina mukana EU saattaisi joutua vielä kovemman tilanteen eteen?

    1. Monet näyttävät odottavan Yhdysvaltojen kantavan päävastuun Ukrainan tukemisesta, vaikka pelkästään Ukrainan sijainnin ja aluellisen turvallisuustilanteen kannalta tämän luulisi olevan enemmän Euroopan ja EU:n asia.

      Euroopan maiden toimia kuvaa hyvin se, että Yhdysvaltojen jälkeen Ukrainan suurimpia tukijoita ovat Puola ja Iso-Britannia ennen EU:n mahtimaita Saksaa, Ranskaa ja Italiaa. Jopa Viro mahtuu tilastoissa kymmenen suurimman suurimman tukija listalle vain vähän Italian antamaa tukea pienemmällä ja suunnilleen Ruotsin kanssa saman suuruisella tuella.

      Euroopan maiden tulee ottaa itse enemmän vastuuta alueen turvallisuusuhista, eikä itkeä Yhdysvaltojen hallinnon perään. Tulevina vuosia Yhdysvaltojen huomio tulee siirtymään yhä enemmän Aasian ja Kiinan suuntaan riippumatta siitä, kuka tai ketkä siellä ovat vallassa. Ukrainan sodan esille tuomat heikkoudet Venäjän sotilaallisissa kyvyissä vain vauhdittavat tätä kehitystä, koska nyt Venäjä ei enään näytä samanlaiselta suurvallalta kuin vielä vuosi sitten.

      1. Tämä Euroopan suunta on selvä. Samalla kuitenkin Eurooppa on USA:lle tärkeä taloudellisesti ja päinvastoin.
        Niinkuin sanoin, USAn republikaaneissakin on maltillisra järkiporukkaa, jotka tulevat paremmin juttuun demokraattien kanssa kuin omien kahjohenssa kanssa.
        Siinä mielessä en ole huollissani USAn suunnan muutoksesta mihinkään radikaaliin, vaikka republikaanit voittaisivat välivaalit.

  6. USA:ssa tänäkin vuonna paljon aikaa viettäneenä ja maata tuntevana on kieltämättä heikkotasoista uutisointi.

    Mutta positiivisia poikkeuksiakin on, tässä pari. Toimittaja Iida Tikka ohjelmassa Mistä maailma puhuu sekä samainen toimittaja ohjelmassa Uutispodcast. Näissä on molemmissa asiallista kontekstointia, jota on meiltä puuttunut pitkään.

  7. Trumpilaiset puhuvat ”vaalivilpistä” vain koska Trump puhui siitä. Trump taas puhui siitä koska on narsisti joka omasta mielestään ei voi hävitä. Väittihän Trump myös että hänen virkaanastujaisissaan oli ”enemmän väkeä kuin koskaan ennen” vaikka kaikki näkivät kuvista väen vähyyden.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *