Seuraavan hallituksen pohja muotoutuu

Seuraavan hallituksen pohja muotoutuu. Kaksi suurinta ovat runko. Toimiva ja tasapuolinen ratkaisu kun oikeisto – vasemmisto raja ylittyy tässä onnekkaasti. Monista spekuloinneista huolimatta nykyinen hallituspohja ei voi jatkaa. Reaalimaailma ei ole poliittista matematiikkaa. Tai oikeastaan on. Eduskunnan koostumus ratkaisee. Jatkossa tulee otettavaksi nykyistä paremmin huomioon se pysyvältä vaikuttava tosiasia että eduskunta on kolmelta neljännekseltä tai ainakin kahdelta kolmannekselta porvarienemmistöinen. Tämän seikan jatkuva huomiotta jättäminen hallitusratkaisussa olisi yhtä toivotonta kuin käärmeen ajaminen pyssyn piippuun. Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku ja lisäksi välttämätöntä. Tosiasia on sekin että puhdas porvarihallitus nostaisi esiin luokkataistelun ja tulonjakoristiriidan vaikeutuvassa taloustilanteessa. Vasemmisto ei suinkaan ole hampaaton. Kok+SDP tarvitsee parlamentaariseen enemmistöön kolmannen suuren puolueen mutta ei muita asioita sekoittamaan. Paras ja toimivuudeltaan ainoakin on Kepu. Se on toinen, parempi puolisko entisestä Maalaisliitosta. Toinen puolisko on PS, joka kypsymättömässä radikaaliudessaan olisi liian epävarma pitkäjänteistä hallituspolitiikkaa tekemään. Aivan samat sanat voi sanoa Vihreistä ja Vasemmistoliitosta. Poliittisina puolueina esiintyvät yhden asian liikkeet RKP ja KD voidaan sivuuttaa täysin yksipuolisina. Yhden miehen liikkeitä Harkimo ja Turtiainen ei voi edes vakavasti mainita. Kok+SDP+Kepu on hallituspohjana oikeisto-vasemmisto samoin kuin kaupunki-maaseutu suhteen realistisesti huomioiva. Koska politiikka ei todellakaan ole matematiikkaa, jää tällaisen hallituksen toimintakyky kuitenkin paljolti riippumaan henkilöratkaisuista.

9 vastausta artikkeliin “Seuraavan hallituksen pohja muotoutuu”

  1. Tämä ”kansanrintamahsllitus” on ollut hyvä esimerkki siitä, miten hyvällä johtamisella ollaan erilaiset asiat kaatumatta jotekin selvitetty. Eikä kokoomus päässyt sähläämään asioita umpisolmuun.
    Ei kokoomus tällä johtamusella ole hallituskelponen, muutos tarvitaan, niin sitten…

    1. On todella saatu ja miljardilasku sote-munauksesta sekä holtittomasta velanotosta – tulevien hallitusten vastattavaksi.

  2. Herra isä suojaa maata, sini-punan vaarolta, aseveliakseli kun, ryöstää rahat kansalta.

    Valkokaulus toverit on, proletaarin kauhistus, kapitaalin kammareihin, hukkuu köyhän valitus.

    1. Minkähänlaiseen kurjuuteen ”vain mulle” puhdas ökyporvarihallitus olisi kansamme saattanut ?
      Maamme tarvitsee laajapohjaisen sosiaalisen hyvinvoinnin jotenkin takaavan hallituksen.
      Kokoomus mahtuu joukkoon uudella johdolla ml. demarit, vihreät, kd ja rkp. Kepu ei mene Orpon kokoomuksen kanssa soppaa hämmentämään.
      Vasurit on erinomainen kansan sieluntuntojen mittari ml. terävä johto.

      1. Juu, kolme sijoitusasuntoa omistava Kontrula mollaa muita pikkuporvareiksi..

  3. Sipilän oikeistohallitus mukana kokoomus hyväksyivät Uniberkaupan jota ei olisi tehty ilman hallituksen myötävaikutusta, joten sen mokan suuruutta ei vielä voida edes kuvitella. Sote ellei tulevat aluejohtajat pilaa on tulevaisuuteen ainoa ratkaisu ja se muokkaantuu tottakai.
    Kepusta ei oikein ole jatkoon sillä Lintiläkään ei ole vielä katumustaan esittänyt tehtyjen Uniberkauppojen mokasta?
    Vihreät on parasta sivuuttaa heti kättelyssä.
    Varjelkoon meitä ettei kokoomus pääse liiaksi jakamaan etuja pelkästään jo hyvinvoiville. Ymmärtääkö äänestäjät vai menevätkö populistiseen veronkevennysansaan?

  4. Kokoomus on fanaattinen yksityistäjäpuolue. Eikä monopolisluonteisia yhteiskunnallisia toimintoja pitäisi yksityistää.

    Kataisen sekametelihallitus hyväksyi sähköverkkoon yksityistämisen. Carunakin on monopoliluonnetta käyttänyt hyväkseen.

    Fortum sai kaupoissa rahaa, joita se on käyttänyt ulkomaanseikkailuihin.

    Valitettavasti kokoomusta ei saisi päästää hallitukseen tuhoamaan kansantaloutta. Tästähän Kekkonenkin, tuo ylivertainen nero, varoitti aikoinaan.

    Kokoomus on lämmennyt pohjoismaiselle vähemmistöhallitusmallille. Oukei! Keskustan puolueiden vähemmistö hallitus siis. Laitapuolueet tapelkoot oppositiossa keskenään!

  5. Ihan hyvää pohdiskelua – mutta ajatus valita kepu ”vähemmän radikaalina” optiona kuin persut on… noh, sanotaan näin että olen eri mieltä. Molemmat ovat seinähulluja.

  6. Uskoisin, että PS:n, RKP:n, keskustan ja ristillisten hulluudet taisivat toisiaan.
    Keskusta on luovaa ja pragmaattista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *