Urheilua eikä massapsykoosia

Tämän julkaisin joskus aikaisemminkin. Mutta tämä on laji, joka ei houkuttele väkivaltaan, rikkomaan paikkoja eikä örveltämään. Menossa merimiesvoltti taitetuin vartaloin alastulo kympin suorituksena. Ikäni 12-v. Varmentajaja Orvo Anttila.

Tuohon rekkisarjaan liittyvät myös muut telineet kuten nojapuut, arkku ja permanto.

11 vastausta artikkeliin “Urheilua eikä massapsykoosia”

  1. Minä en koskaan urheilu-urani aikana venytellyt enkä voimistellut, kun valmentajani sanoi sen olevan loppukiristä pois.

        1. … maitohapot !
          Lihaksia venytellään vasta tovi suorituksen jälkeen, ei ennen. Ainoastaan lämmittely ja rentoutus ennen suoritusta, niin ei mene ”hapoille”.

  2. Orvo tuttu mies minullekkin toki levikkipäällikkönä. Urheilun merkitys on suuri ja etenkin nuorille. Urheilun seuraajat osa örveltäjät pilaavat käytöksellään koko lajin hienouden. Jääkiekossa yhden maalin ero ei edellytä patsaille kiipeämistä kaljapäissä.

    1. Orvo oli itse kova urheilumies ja kannusti meitä kaikkia opettajana. Oli pitkään sittemmin Aamulehden jakelupäällikkönä. Viimeisen kerran näin hänet urheilemassa joskus vuonna -85, kun juostiin yhdessä Suomi Juoksee-viestissä alkutaival Utsjoella. Orvo oli yli 90-kymppinen kuollessaan.

  3. Telinvoimistelu on hyvää liikuntaa koko keholle, mutta sen seuraaminen on äärimmäisen tylsää.

    1. Se on tylsää, jos ei ole mitään tietoa lajista tai kiinnostusta, ihan samoin kuin meikäläinen välitää kiekosta on saman verran kuin sika hopealusikasta.

  4. Makuasioista turha kiistellä, jokainen seuraa tai harrastaa niitä lajeja jotka itseään kiinnostaa. Peruskouluaikana yleisurheilin Lahden Urheilijoissa ja yhden hopealusikan voitin muistaakseni keihäänheitossa.

      1. Niin on ja en tiedä onko Lahden Urheilijat ollut enää olemassa aikoihin. Silloin LU :ssa meitä valmensi legendaarinen liikunnanopettaja Aimo ”Aippa” Lahti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *