Järki ja tunteet

Miten sovittaa yhteen järjen ääni ja tunteiden myllerrykset? Monille kysymys on koko elinkaaren mittaisesta tasapainoilusta. Ihmiset ovat tunnetusti erilaisia. Toisille ei tuota suurta ongelmaa vakavienkin asioiden läpikäyminen järjellisesti ajatellen ja toimien. Voimakkailla tunteilla elävät saattavat kokea pienet kolhut, saati isot henkilökohtaiset vastoinkäymiset tai yhteiskunnalliset ja maailmaa vavisuttavat tapahtumat raskaina ja tunteina syvältä kuohuttavina kokemuksina.

Oman elämäni varrella olen joutunut käymään kovaa kamppailua nakkaako tunteet tunkiolle. Järjen kautta eläen ja analysoiden luikahtaisi elämä helpommin ja ikään kuin rallatellen. Näitä ajatuksia syntyi yksityiselämän/parisuhteiden rankkojen kokemuksien aikana. Kuitenkin aina lopulta tunteet voittivat järjen ääneen. Edelleen tunteet ja järki käyvät ns. jaakobin painia jonkin verran. Uskon kuitenkin löytäneeni kohtuullisen tasapainon suhtautumisessa eri asioihin tunteiden tai järjen tasolla. Yhä tunteiden laineet lyövät usein kovaa, järjen yrittäessä hillitä mahdottomuuksiin menemästä.

Mielenterveysyhdistyksen toiminnassa pitkään mukana olleena, on ollut raskasta seurata kuinka yhteiskuntaamme on viimeiset vuodet koeteltu pitkittyneen pandemian ja nyt sodan uhkakuvilla. Ihan kuin yhteiskunnan vitsaukseksi kasvaneissa mielenterveysongelmissa ei olisi tarpeeksi.

Korona pandemian kestämisen jatkeeksi tuli Ukrainan sota ja kotimaahamme kohdistuvat uhkakuvat, joka synnytti Nato myllytyksen. Ei aamua, päivää, eikä iltaa, ettemme olisi joutuneet kuulemaan Natosta tai sodasta. Seuraksena tuli voimakas tunnetila – pelko. Sodan pelko, miten meille käy, miten Suomelle tai koko maapallolle käy, nosti suuret tunteet pintaan ohi järjen.

Alkuksi olin yllättynyt voimakkaista tunnereaktioista, ajatellen, että vakavan kriisin keskellä, nousisi järjen ääni ainakin tunteiden rinnalle. Vaikka myös itselläni tunteet nousivat pintaan, ehkä kuitenkin pitkään poliittisessa elämässä oleminen auttoi käsittelemään kriisiä järjen ja tunteen tasolla kohtalaisesti.

Tunne ihmisenä tuli ylilyötejä itseltäni. Provosoiduin kun provosoitiin. Hyvä vai huono asia? Niin, onko minulla joka toimin vapaaehtoisena mielenterveyden parissa, oikeutta polttaa ”päreet”? Vai pitäisikö olla ”viilipyttynä” rauhoitellen ja sovitellen muita.

Entä purkautuiko pelkotilojen kautta sisällä pitkään syystä tai toisesta velloneet patoutumat, jotka nyt päästiin sodan ja Naton varjolla laukomaan ääneen? Emmekö olleetkaan valmiita hyväksymään erilaisia näkemyksiä ja käymään avointa ja hyvien tapojen mukaista vastavuoroista ajatustenvaihtoa? Sosiaalinen media on osaltaan itse piru, kun sille antaa pikkusormensa.

Valitettava tosiasia kuitenkin on, että arvaamattoman uhan alla eläminen synnyttää traumoja, joita joudutaan hoitamaan pitkään. Työsarkaa tulee riittämään monin eri tavoin. Uudet Hyvinvointialueet sekä kunnat ovat paljon vartijoina. Myös vapaaehtoistyössä olevilta vaaditaan venymisiä. Panostuksia mielenterveyden puolelle on satsattava, on herättävä todellisuuteen.

Myös meistä jokainen voi pysähtyä, miettiä sisintään. Vetää syvään henkeä ja punnita tunteen ja järjen suhdetta itsessään. Sitä aion itse edelleen jatkaa. Tunteiden puolella, rakastakaa toisianne ja järjen puolella yritetään säilyttää maltti.

Hannu Tiainen

Kihniö