Kuin pässiä narussa

 

Meidät vietiin Euroopan unioniin suurin lupauksin. Ai ai miten ruoka halpenee. Täystyöllisyys odottaa unionin oven takana. Suomalaisille koittaa uusi aamun koi, tulemmahan olemaan suuri ja mahtava osa eurooppalaista yhteisöä – kuin yhtä kaunista ja vaurasta perhettä. Näitä kauniita asioita valjastettiin ajamaan ryskyen oikeistolainen media. Media jota johdettiin elinkeinoelämän päämajasta Eteläranta 10. Ja niin massiivinen vyörytys oli, että kansanäänestyksen voimin liityimme unioniin.

Euroon liittäminen olikin sitten pikku juttu. Eu: n liittymisen jälkitunnelmissa poliittiset päättäjät olivat niin voimansa tunnossa, ettei mieleenkään tullut enää kysyä kansan mielipidettä. Markka huit hittoon ja euro tilalle. Muuan Sauli Niinistön johdolla. Voi voi, miten meille oikein vyöryy uusia investointeja, euro on vakaa, josta kaikki suomalaiset saavat nauttia täysin rinnoin.

Mutta kun ei saatu. Jostain kumman syystä maahamme alkoi muodostua outoja jonoja eri kaupunkeihin? Niitä sanottiin leipäjonoiksi. Miten tämä oli mahdollista, mietittiin? Eikö tullutkaan täystyöllisyyttä? Miksi emme vaurastuneet, kuten luvattiin? Miksi maatiloja alkoi kaatua? Köyhyys oli tullut jäädäkseen. Vanhuksia hoidetaan ala-arvoisesti. Sosiaalituista leikataan, mielenterveysongelmat kasvavat kohtuuttomuuksiin. Suuri osa kansasta voi pahoin.

Ja taas meitä viedään. Ja taas Sauli Niinistön johdolla. Tällä kertaa Nato on se ihmeidentekijä ja pelastaja. Ja puolueet yksi toisensa perään ryhmittyvät Saulin taakse, nyökytellen kuinka nyt jos koskaan tämä on suuri mahdollisuutemme. Älkää peljätkö hyvät kansalaiset, pelastuksen ovi on jo raollaan. Kohta voitte nukkua yönne rauhassa.

Nato, tuo rauhan ja turvallisen tyyssija saapuu valkoisella hevosella pelastamaan pientä piskuista Suomea pahoilta voimilta. Voi sitä ilon ja onnen päivää kun maahamme saapuvat ensimmäiset ulkomaiset sotilaat uusiin upeisiin sotilastukikohtiin. Naton kenraalit katsastavat paikkoja mihin sijoittaa ydinohjuksia. Jos ei nyt heti, mutta jos rajan puolella pidetään yhdetkään sotaharjoitukset, silloin saamme uusia uljaita ydinohjuksia.

Ja kaikki tämä ihan ilmaiseksi tai peräti säästämme kun iso organisaatio on takanamme turvaamassa, jolloin taas vyöryy uusia ulkomaisia yrityksiä Suomeen, kuten EU: n ja euron myötä piti tulla. Nyt ihan varmasti tulee. Uusien investointien myötä miljardien aseostot ja asevarustelu kuitataan moninkertaisesti. Ollos huoleton – Natos valveilla on.

Ihan tulee mieleen ajat joista on kerrottu kun saksalaiset joukot saapuivat Suomeen, kahteenkin kertaan. Tulivat pistämään suomalaiset työläiset ja vähäväkisen kansan ojennukseen. Ne pirulaiset kun kehtasivat vaatia parempia oloja. Keskitysleireille vain kaikki punikit. Porvaristo myös halusi ihan oman kuninkaan meille Saksasta.

Ja voi sitä oikeiston ja sotahullujen riemua kun porukalla natsi-Saksan kanssa lähdettiin tekemään Suur-Suomea ihan Hangosta Uraliin. Voi pojat niitä aikoja, miettivät nykyiset Venäjän vihaajat ja revanssin hakijat, olisipa saanut nuo ajat elää silloin.

Olkaa huoletta, ihan kohta saatte kokea ja vielä uljaampana. Kyllä iivana saa kyytiä, kunhan saadaan vain nuo Naton muodollisuudet ohi. Voipi olla, että liikekannallepano on jo tosiasia ennen syksyn marjakautta. Kaikki tehdään isänmaallisuuden nimissä – EU, euro ja Nato. Käykö tosiaan noin? Emmekö ole oppineet herrojen, rouvien ja narrien lupauksista?

Herramme nauroivat kun Ruotsi jäi euron ulkopuolelle. Pian hymyt hyytyivät. Entä jos Ruotsi jää Naton ulkopuolelle? Taasko nauretaan Ruotsin tyhmyyttä joka kohta muuttuu poruksi. Että näin.

25 vastausta artikkeliin “Kuin pässiä narussa”

  1. Katsos Hannu, kaiken pahan alku ja juuri niin ruoan hinnassa kuin ihmisten ja kansan murhaamisessa on tämän päivän täysin epästabiili Venäjä.

  2. Olet huolissasi NATOsta mutta oletko seurannut mitä Ukrainassa tapahtuu? Venäjän armeija toimii kuin Isis: talot murskataan, siviileitä hakataan ja teloitetaan, pakenevien siviiiliautojen päälle ajetaan panssarivaunuilla, naisia raiskataan, kodeista ja kaupoista ryöstetään kaikki irtilähtevä ja loput hajotetaan, sisälle paskannetaan ja paikat miinoitetaan.

    Tavoitteena on hävittää koko ukrainalaisuus. Se on Venäjän mielestä ”natsismia”.

    Samaan aikaan Lavrov ja muut venäläiset valehtelevat ettei Venäjä ole hyökännyt Ukrainaan tai käy mitään sotaa.

    Onko Venäjä mielestäsi luotettava naapuri?

  3. Olipa niin tai näin meidän seinänaapuri se silti on eikä se ole sanonut muuttavansa minnekkään
    Siksi on viisainta se naapuri pitää vielä lähempänä silloin tiedämme heidän ajatusmaailmansa
    Sen ymmärtäminen voi toisille olla vaikea asia
    Ei yksikään Suomessa Venäläisiin luota varsinkin nyt kun sota on käynnissä
    Nyt voimme kysyä miksi Suomessa saa maata myydä kelle vaan jolla on rahaa pitäisin sitä maanpetoksena terv tepivaari

  4. Kyllä tuo kommnistinen usko ryssään on loistava.
    Ryssä murhaa, raiskaa, tappaa aseettomia siviilejä, tuhoa kaupunkeja maan tasalle ja joku vielä räksyttää natoon liittymisestä.
    Putina roistoineen ilmeisesti merkitsee kommunistille kultaista neukkulan aikaa – sen aikaisine ihmisoikeusrikoksineen.

  5. Hannu Tiainen – kuin pässi narussa

    Jospa Tiainen ottaisi vaikka kantaa ryssien suorittamaan kansanmurhaan Ukrainassa.

    *
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/1067d75f-1509-48a4-af39-93ca1faa9b33

    Kuva:

    https://img.ilcdn.fi/id6xNooQyZA5PUaMLmjLXChNBos=/full-fit-in/612×0/img-s3.ilcdn.fi/7deff46083655fff57880e3421f64fba9a8433e068b6fa953ae555316c8b3564.jpg

    Raskaana olevaa naista kannettiin paareilla sen jälkeen, kun Venäjä iskenyt synnytyssairaalaan Mariupolissa 9. maaliskuuta. Nainen ja hänen lapsensa eivät selvinneet. AP

    ****************************************************************************

    Ovatko kaikki Suomen kommunistit yhtä surkeita kuin Ukrainassa riehuva ryssäjoukko?

    Niin’no -ryssävaltio ei enää ole kommunistinen, mitä kaikki Suomen kommunistit eivät ole vielä huomanneet.

  6. Ei kai kukaan odottanut, eikä osannut edes ajatella yhden seinähullun aloittavn Euroopan valloituksen. Onneksi meillä on edes vastavoima EU.

  7. Onko niin ettei vieläkään kaikki tajua missä tilanteessa ollaan?
    Ilman EU:ta menoamme ei tiedä kun ollaan mukana. Ehkäpä olisimme vielä enemmän sidoksissa ja aamen.
    Nyt meillä on onneksi valveutunut johto ja suunta on selvä toki tulevaisuutta on vaikea ennustaa sano jo muinoin A Karjalainen.

    1. Alkuperäinen kauppaliitto-Eu ei ollut virhe.
      Euro sillä tavalla oli ja kaikki liittovaltionta kehittävä puuhastelu on.
      Nato ei ole virhe – liittymättä jättäminen ja ryssän sanelupolitiikan alle jääminen olisi.

    1. EU-liittvaltio malliin, miten sitä on ajettu, johtaa siihen, että suuret valtiot sopivat asioista keskenään ja pienet saavat vain maksaa saamatta omaa näkemystään huomioiduksi.
      Sitähän nämä nykyiset kaikenkarvaiset enemmistöpäätökset tarkoittavat.

      1. Ei, vaan niin liittovaltio kuin osavaltiot vertottavat n. 50/50 periaatteella ja vastaavat kuluistaan tietin periaattein kuten USAssa.
        Se ei ole suurin ongelma, vaan se, että liittovaltiolla on selkeä poliittinen johto, joka päättää.
        Tämä on EU:lle ihan pakkotulevausuus.

        1. Et sitten ymmärtänyt, mutta ei yllätä.
          Tällä hetkellä kaikissa päätöksissä Suomi maksaa aina rahaa ja joku muu maa saa sitä.
          Mitä tiukemmaksi liittovaltio muuttuu, sitä enemmän Suomi jatkossa maksaa lusmujen elättämiseen.

          1. No, sinä luulet vanhauskovaisena, että mentäisiin eteenpäin nyky EU metodein. Ei mentäisi, vaan liittovaltio tekee uuden lainsäädännön ja tomintamallin kuin itsenäisten valtoiden EU.

        2. HK : ”, että liittovaltiolla on selkeä poliittinen johto, joka päättää.”

          Liittovaltiossa olisi entistäkin selkeämpi poliittinen johto – Saksa ja Ranska

        3. Jotkut louskuttivat vuosien ajan kuin VARMANA tietona, ettei brexit toteudu – no se toteutui
          *
          Nyt voi, ken haluaa, louskuttaa liitovaltiosta VARMANA tietona vaikka vuosien ajan, kunnes selviäisi ettei se koskaan toteudu.

  8. Jotkut bloggaajat täälläkin kertoivat aikoinaan varmana tietona, ettei Englanti koskaan eroa EU:ta. Kuinka kävi- se erosi.

    *
    Nyt eräät bloggaajat (samat kuin yllä?) jälleen kertovat TIETÄVÄNSÄ EU:n ajautuvan liittovaltioksi.

    Nii’i .. ennustaminen on vaikea -etenkin tulevaisuuden ..

    *
    Minun ennustukseni on, että jos EU ajautuu liitovaltioksi, niin siitä puuttuu ainakin yksi maa, Ruotsi.

  9. Manipuloinnit EU:ssa muistuttavat elävästi tapahtumia Venäjällä.
    .
    Brysselin poppoo ilmeisesti pelkää, että Marine Le Peniä voittaa istuvan presidentin Emmanuel Macronin vaaleissa.
    .
    Mitäs sitten tapahtukaan – Euroopan petostentorjuntavirasto syyttää Marine Le Peniä yli viisi vuotta vanhoista tapahtumista.

    Kuinka sattuikaan – Ranskan presidenttivaalien ensimmäisen ja toisen kierroksen välissä.

    *
    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008756712.html?ref=menokone

    16.4.2022

    Euroopan petostentorjuntavirasto syyttää Ranskan presidenttiehdokasta Marine Le Peniä 137 000 euron kavalluksesta

    Raportin mukaan Marine Le Peniä itseään syytetään henkilökohtaisesti noin 137 000 euron julkisten varojen kavaltamisesta toimiessaan europarlamentaarikkona vuosina 2004–2017.
    *
    Le Pen tuli viikko sitten Ranskan presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella toiseksi ja selvisi siten yhdessä Ranskan istuvan presidentin Emmanuel Macronin kanssa vaalien toiselle kierroksella. Vaalien toinen kierros järjestetään 24. huhtikuuta.

    1. Ihan oikeasti en todellakaan haluaisi sitä kiihkoilijaa Ranskan johtoon.
      Kaikki putinaskan tukeminen tuhoaisi nykyisen mahdollisuuden saada putinaska jotenkin kuriin ja pilaisi Suomen mahdollisuuden liittyä Natoon pysyvästi.

      1. OK -täytyy myöntää, etten ole tutustunut Le Penin agendaan. – ei se minustakaan ole hyvä

        Toisaalta, mielestäni ei ole hyvä, että EU käyttää Venäjällä niin tutua metodia – kun joku ei ole sopiva, niin pistetään tuomioistuimet hoitamaan ei toivotun henkilön pois kuviosta.

        *

        https://yle.fi/uutiset/3-12403812

        Le Penin linjauksia kuvattiin Ranskassa(siirryt toiseen palveluun) tuoreeltaan presidentti Vladimir Putinin toiveuneksi. Putin on vajonnut kansainvälisen hylkiön asemaan, mutta Venäjä-mielisen Le Penin pääsy Élysée-palatsiin tarjoaisi hänelle kovasti kaivattua kansainvälistä nostetta.

  10. Kovin täällä eletään impivaaralaisittain saappaat syvällä savessa ikään kuin nykytila olisi Euroopan paras vaihtoehto ja nykymetodein.
    Lunastakaa nyt aivonne narikasta ja pankaa ne karvalakin sisään lämpiämään.
    Asia on maailmanpolitiikkaa ja EUsta tulee liittovaltio ennen kuin Impivaara ehtii panna piikkilangat ympärilleen.

  11. ”Kovin täällä eletään impivaaralaisittain..”

    Olisiko parempi elää pöljävaaralaisuutta?

    *
    HK : ”EUsta tulee liittovaltio ennen.”

    Mielestäni rivikansalaisten on turha eittää omia ennusteitaan ikäänkin varmana tietona.

    *
    Jotkut bloggaajat PB:ssä kertoivat aikoinaan varmana tietona, ettei Englanti koskaan eroa EU:ta. Kuinka kävi- se erosi.
    *
    Nyt eräät bloggaajat (samat kuin yllä?) jälleen kertovat TIETÄVÄNSÄ EU:n ajautuvan liittovaltioksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *