Joe Bidenilla ja minulla on samankaltainen ongelma

Nimittäin se, että väärässäkin tilanteessa, sanomme suoraan mitä ajattelemme.

Esimerkiksi Joe Biden sanoi ennen 24.2.2022, että USA ei lähetä missään tapauksessa joukkojaan Ukrainaan. Ajatus saatoi olla oikea, mutta olisi ollut parempi olla sanomatta sitä.

Nyt vieraillessaan Puolassa Joe Biden möläytti jotakin siihen suuntaan, että Putin ei saa jäädä valtaan Venäjällä. Myös Biden vertasi julkisesti Putinia teurastajaan. Ajatus on taas ihan oikea molemmissa tapauksissa, mutta olisi ollut parempi olla sanomatta sitä.

Niitä USAn virassa olevan presidentin sanomisia olisi enemmänkin, mutta riittäköön tämä.

Otsikossa vertasin itseäni Joe Bideniin – siis möläytysten osalta.

Olen esimerkiksi kerran sanonut melko mitättömän asian vuoksi Viron Suojeluskunnan Pääesikunnan esikuntapäällikölle suoraan: ”Mine persse.” Se on Virossa pahin mahdollinen solvaus, mitä kenellekään voi tehdä. Sitä ei saisi sanoa kuin vasta viimeisessä erittäin tärkeässä tilanteessa, jos ei ole mitään muuta keinoa käytettävissä.

Vastaavia möläytyksiä olen tehnyt muitakin tämän pitkän elämäni aikana – pitäisi ajatella ensin mitä sanoo, että ei sanoisi mitä ajatelee.

12 vastausta artikkeliin “Joe Bidenilla ja minulla on samankaltainen ongelma”

  1. Täydennän hieman: Ennen 24.2.2022 Biden sanoi jotakin siihen suuntaan, että mitään suuria sanktioita ei tule, jos Venäjä valtaa Ukrainasta vain pienen alueen.

    Se, että USA ei lähetä missään tapauksessa joukkojaan Ukrainaan saattoi olla vasta 24.2. jälkeen.

  2. Venäjällä ”huilaa” Lenin-setä balsamoituna, mutta valkoisessa talossa asuu kävelevä muumio.

    1. Minusta Biden on kaikkea muuta kuin muumio tai fossiili. Hän on kovaksi keitetty kokenut maailmanpoliitikko, joka uskaltaa sanoa, mitä muut eivät.
      Mutta vaara on aina selän takana, sisäiset trumpit kahjoineen.

    2. Trumppipellen sokean ihailijan sanomana tuo on jo kehu, kun ei asiaa kiukuttelulleen löydä.
      Vain ääliöt kannattavat trumppelia.

  3. Kyseessä ei suinkaan ole se, mitä kukakin uskaltaa sanoa, vaan se onko kyseinen sanominen hyödyllistä vaiko haitallista.

    Oli läntisille demokratioille äärimmäisen haitallista, kun Joe Biden sanoi, että ei missään tapauksessa lähetä amerikkalaisia joukkoja Ukrainaan. Vaikka ajatteli sillä tavalla, niin olisi ehdottomasti ollut parempi pitää turpansa kiinni.

  4. USAN päämieheksi pitäisi saada uusi Reagani. Biden on kyllä kokenut, mutta pikkaisen vaikuttaa vässykältä.

  5. Schwarzenegger voisi olla hyvä presidentti mutta ei taida olla edes mahdollinen koska ei ole syntyperäinen USAn kansalainen.

    Kaikkea ei todellakaan kannata sanoa vaikka haluaisi, silloin saattaa antaa aseen vastustajalle. Biden on haukkunut Putinia sotarikolliseksi ja teurastajaksi sekö ilmoittanut ettei tämä voi jatkaa virassa. Venäjällä nämä varmaan ymmärretään tunteenpurkauksina mutta diktaattori Putin ottanee ne myös henkilökohtaisesti, diktaattorit kun ovat tunnetusti turhamaisia.

    Mietin myös Niinistön lausuntoja. On varmaan hyväkin avoimesti kertoa miten Venäjä saattaa reagoida Suomen NATO hakemukseen, mutta esimerkiksi Daily Mail tulkitsi asian otsikoiden ”Suomi vihjaa ettei se uskalla hakea NATO jäsenyyttä Venäjän reaktioiden pelossa”.

    1. Saulin sanomiset ovat usein kryptisiä ja/tai tulkinnanvaraisia.

      Se ”kasakka ottaa mikä on irti” oli kuitenkin kohtalaisen hyvä lausunto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *