Kaihileikkaus.

Kävin eilen kaihileikkauksessa Kantahämeen Hyvinvointikeskuksessa Forssssa;jonotusaika n 3 viikkoa.
Yöllä oli, kuten muistanette, melkoinen pyry, taksi tuli kuitenkin tilatun täsmällisesti pihaamme 10,30 pihaamme.
Siis sairaalaan ja valmistelujen jälkeen leikkauspöydälle.Valmistelut ja leikkaus toimivat erittäin ystävällisessä ja huolehtivassa hengessä, koko ajan kerrottiin, mitä nyt tehdään. Erittäin ystävällinen ja huolehtivainen kohtelu.
N 13,20 soitin vaimolle, että saisi hakea pois mitä jäljellä oli.
Kela-taksi oli tullut täsmällisesti ja minut talutettiin taksiin ja sitten vaimon huolehtiessa kotiin.
Näköni oli niin sumea, että kävelykin valkoisella lumella melkoisen haparoivaa.
Illan tullen näkemiseni alkoi kirkastua ja lieviä kipuja oli mutta hyvin lieviä.
Kohtuullisesti nukutun yön jälkeen siinä aamu neljän aikoihin (tapani mukaan ja Mirri mukana), hain lehden ja laitoin Mirrille aamiaisen.
Tätä kirjoitellessani, tai tätä ennen oikeastaan luin lehden, söin aamiaisen, lehden luin ilman laseja, kuten tätäkin kirjoittelin. Yli 30 vuotta olen käyttänyt laseja täyspäiväisesyti, taitavat toistaiseksi jäädä hyllylle.
Kyllä meillä on loistava terveydenhuolto ja asiakaslähtöisesti toimivat sairaalat, toimiva taksijärjestelmä, mm invataksit.
No, kritijoita tietenkin riittää, niinkuin kaikesta.

6 vastausta artikkeliin “Kaihileikkaus.”

  1. No ainakin anopillani tuli näkö ja itse sanoo on parempi kun ollut koskaan no aika kultaa asiat mutta parani paljon kun leikattiin muutama vuosi sitten
    Kyllä se näkö paranee tuosta mitä nyt on terv tepivaari

  2. Mutta plus-ikänäköön taittoineen se ei auta, jos on vielä silmät täysin eri paria, toine + 1 ja toinen + 5,0.

    Miinus-näkö (likinäkö) korjaantuu ikänäön aikana lähes normaaliksi.

    Kaihi on eri juttu.

  3. Mukava oli lukea Kallen hyvistä kokemuksista ja katseensa nyt kirkastuessa saanemme odottaa entistäkin mukavampia tarinoita sieltä maaseudun rauhasta luonnon keskeltä.

    Itselläni samansuuntaisia tuoreita kokemuksia kunnallisesta terveydenhoidosta.
    Vaasan sairaalassa höyläsivät eturauhasen 17 grammaa kevyemmäksi ja kohtelu oli kuin kukkaa kämmenellä. Kolme kuukautta siitä nyt on ja alkavat yötkin vähitellen kulua nukkumiseen eikä vessassa juoksemiseen.

  4. Meikällä on niin pieni vessa, ettei tila riitä juoksemiseen nyt etenkäön, kun siellä on kahdet sukset odottamassa voitelua. Jaa, tuskin ne sentään mitään odottavat. Oikeastaan minä odotan inspiraatiota eli yllykettä niiden voitelemista varten. Tuskin tuntiin tapahtuu. Niimpä menen alle viltin. Tapaillaan jos heräillään.

  5. Oho, tulikin otettua mähes 6 tuntia pitkät neuvoa antavat unet. Suksenrasvausyllyke ei vieläkään yltynyt.
    Ongelmana on 105:n kilon paino ja painoa huomioon ottamaton liian vetelä suksi, jonka takia suksen keskellä oleva pitovoideamue laahaa latua heikentäen luistoa. Jos taas suksi olisi jäykempi, se edellyttäisi terävämpää potkua pidon saa uttamiseksi. Potkun ollessa veltto, yllättäisi lipsahdus.
    Löysän suksen tapauksessa voi tinkiä vauhdin hurmasta ja tyytyä vastuksen aiheuttamaan kontoa kohottavaan vaikjtuksee.
    Taidanpa lyhentää pitoboidealuetta keskittäen sen monon kohdalle..

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *