Toisen normaali… toisen merkillisyys.

Tapahtuipa viime kesänä; aamut olivat vielä valoisia, meidän poikakolmikkomme, siis henkivartijakaartini (kaksi kollikissaa) ja minä, aamulehden hakkuun siinä neljän maissa. Marssijärjestys; ensimmäisenä tuhkanharmaa kolli, Wanha Mirri, sitten minäja takanani Pikkumirri (ei enää pieni), silläkin häntä haastavasti pystyssä. Haimme lehden kun huomasin tien päässä naapurini,asuu vajaan kilometrin päässä, olevan jo myöskin liikkeellä. Toivottelimme hyvät huomenet ja naapurini kysäisi; seuraavatko nuo kissat aina lehdenhakureissullesi? Myönsin ja naapuri sitä ihmettelemään, kuinka kissa tuommoiseen on opetettu?
Minä sitten kerroin, etten minä mitään niille ole opettanut, itse ovat tavan omaksuneet kuten tosi onkin.
Kissahan on lähes opportunisti, monet väittävät, että kissalle ei mitään opettaa voi. Olenpa eri mieltä, jos kissa on sinuun vahvasti leimautunut, kyllä sen oppimaan saa, vaan ei pakolla.
Kun olemme kolmistaan postilaatikolla; ei siis vieraita ihmisiä näkyvissäkään, molemmat puskevat pohkeisiini; merkiten, tämä on minun ihmiseni, tai voi se merkitä myöskin omistamista; minä omistan tämän ihmisen.
En ole oikein koskaan perehtynyt aiemmin kissan käyttäytymiseen, vaan parin vuoden ajalla sitäkin enemmän.
Meidän kolmikkomme sitten suuntaa saunan terassille ja Mirrit saavat aamuisen riistapateensa. Samalla matkalla poimin sisäpihan riistakameran tarkastellakseni yövieraittemme määrän ja laadun.
Viime yöltä ainakin mäyrä, supikoira ja yksi metsäkauris menossa omenavarkaisiin.
Kaurislaumamme nykyään on yksi pukki, yksi naaras ja viimekevään vasa. Yksi kauris, pukki on häippäissyt etsimään reviiriä itselleen.
Semmoista touhua meidän pihalla näin aamusella.

10 vastausta artikkeliin “Toisen normaali… toisen merkillisyys.”

  1. Entinen sopuisa yhteiselo jatkuu Kallen ja kissojensa kesken, mukavahan tällaisesta on lukea.
    Itselläni menee erilailla, on postilaatikko sadan metrin päässä, koiran kanssa aamuisin käymme sen kokemassa. Pihallani postipolun varrella on jokunen tuuhea pensas, koiran postinhakureissu alkaa nuuskimalla niiden alustat. Kerran pari viikossa käy että jossain puskassa vaanii joku naapurin kolmesta kissasta (pikkulintuja kyttäämässä) kun koira (Toto Borderi) sen vainuaa on vauhti ja ääni kovaa. Mutta vain tonttiemme rajalle n 20 metriä koira kissan omalle puolelleen.
    En tiedä onko se nyt oikein mutta hyvästä ajosta koiraani taputtelen ja kehuskelen suorituksesta.

  2. Kalle, uteliaisuudesta kysyn, että minkälainen on ollut kalastuskausi, entä
    marja ja sienikaudet ?

  3. Minäkin ottaisin kissan jos en olisi koirille ja kissoille allerginen.

  4. 🙂 mukavia yhteis-elon kuvaelmia maaseudun yhdessä hääräämisistä. Kyllähän kissa on utelias ja tykkää olla mukana touhuissa, asuttiin lapsuudessani hetki syrjäseudulla, missä meillä oli kissa, joka vartioi omaa pihaa niin, että kun naapurin koira joskus seikkaili meille, niin kissamme yllätys-hyökkäsi pensaikosta koiran eteen säikäyttäen sen pois tontilta; kissamme kun oli pennusta tottunut omiin koiriimme, joiden kanssa myös leikki vaanimis- ja pelotteluleikkejään. 🙂
    Sitten kun itse kävin usein pyöräilemässä oman koirani kanssa maaseudun hiekkateillä, tutkimassa hylättyjä töllejä sun muuta, niin kissamme tykkäsi kovasti juosta mukana ihan vapaana, välillä hyppien tienreunoilla metsikköihin, mutta seuraten mukana ihan omasta tahdostaan/ uteliaisuudesta. Ei ehkä olisi uskaltanut yksin lähteäkään sillä lailla seikkailuun se kissa.
    Kutsuttaessa myös aina tuli ulkoa sisälle kotiin, ja usein vastasi jonkinlaisella kurlutuksella kissa jo metsästä kiiruhtaessaan, ilmoittaessaan että oli tulossa.

    Kyllähän eläimillä on persoonat ja tunne-elämänsä, ja omakin koira kovasti yrittää ymmärtää ihmisen puhetta ja sanojen tarkoituksia, joita usein ulkonakin liikkuessamme eläimelle opetan kuten pikkulapselle. Kun oppivat yhdistämään asioita, niin sitten kuuntelevat ihan tavallista puhetta ilman, että koiraa täytyy komentaa tai käskyttää. Koiran mielelle tekee myös hyvää, että se saa itse tehdä vähän aivotyötä ja miettiä mitä siltä odotetaan. Sitten keskittyykin seuraamaan emäntäänsä ja haluaa itse palvella ja tehdä koiran tehtävää vapaaehtoisesti, pyytämättä/ hihnatta.

  5. Olen lapsuudesta ollut kovasti hurmaantunut eläimistä niin, että kun joskus lomareissulla ulkomailla perheeni keskittyi merenrantaelämässä paistatteluun, syvennyin itse paikalliseen villikoiralaumaan tutustumiseen, joka mukamas oli vihainen. Mutta leikkisiä ja myötämielisiä olivat, ja eräs niistä sitten leimaantui perheeseemme niin, että kulki viikon meitä seuraten joka paikkaan ja yöpyi vuokravillamme pihalla.
    Tuli sitten minulle ja vanhemmilleni riitaa, kun jouduin jättämään koiran meidän kotiin lähtiessämme, vaikka eläin oli selvästi valinnut perheeni omiksi ihmisikseen.

  6. Kummilapselleni opetin tai hänen vauva-iässä yhdessä touhusimme eläinten kanssa, ja näytin hänelle kuinka herkästi eläinten kanssa voi olla, niin sitten hänestä tuli kunnon eläin-kuiskaaja, joka mökilläkin yhtäkkiä saattoi tulla näyttämään pikkuista hiirulaista jonka jotenkin oli saanut kämmenelleen, ja hänen isällään oli kanoja ja kukko, joka oli niin leimaantunut kummilapseeni, että juoksi aina lapsen syliin ja tuli kun lapsi sitä kutsui. Se oli hassua.
    Kummilapseni on niin eläinten ystävä, että kun oli ollut isänsä kanssa kalassa ja isä sitten oli jättänyt lapsen hetkeksi kala-ämpärin kanssa autoon toimittaakseen jotakin asiaa, niin tällä välin kummilapseni oli kaikessa hiljaisuudessa käynyt vapauttamassa kalat takaisin veteen, mikä isäänsä nauratti.
    Sanoin, että oli hyvä teko ja että olin lapsesta ylpeä. 🙂

  7. Mökin valvontakameralla pyörii joku valkoinen kissa. Panta sillä näkyy olevan, että tiedä sitten kuka on laiminlyönyt kissansa hoitoa. Mutta on siellä niitä luontoon kuuluviakin elukoita yksi jos toinenkin, ketusta mäyrään ja peurasta oravaan.

  8. Ote Ylen uutisesta ”Rakas pelottava lemmikki”:

    ”Muslimit eivät perinteisesti ota koiria lemmikeiksi, sillä ne ovat islamin teorian kannalta rituaalisesti epäpuhtaita eläimiä.

    Heino on kasvanut muslimiperheessä. He ovat Kosovon albaaneja.
    Heino tuli vanhempineen kiintiöpakolaisina Suomeen vuonna 1992, kun hän oli kuusivuotias. Satoja tuhansia albaaneja joutui tuolloin pakenemaan serbien vainoja ulkomaille.

    Nyt Arife Heinolla on oma perhe. Hän kertoo hymyillen, että hänen sukulaisensa ymmärsivät vielä sen, että hän otti suomalaisen miehen, mutta koira oli heille jo liikaa.

    – Koiran hankkiminen on suomalaisin asia, minkä olen tehnyt, Heino sanoo.”

    (https://yle.fi/uutiset/74-20000870)

  9. Lisää kotimaisuuksia:

    ”Poliisin valvonnassa tuli ilmi alkoholinkäyttöä hirvenmetsästyksen aloitusviikonloppuina lokakuussa.

    Tiedotteen mukaan metsästäjä voi päihtyneenä metsästämisen seurauksena menettää muun muassa aselupansa.

    Poliisi kirjasi valvonnassa yhteensä 19 huomautusta, yhden sakkovaatimuksen ja yhden rikosilmoituksen. Yleisin nimike oli metsästysrikkomus.”

    – Yle.fi/uutiset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *